Kivuuden ytimessä: Berliini

Berliini on keskieurooppalaisen kivuuden keskittymä. Kadut on kivoja, ratikat on kivoja, tapahtumat on kivoja, kaupat on kivoja, ruoka on kivaa ja kivoja kahviloita kaupunki vasta tulviikin.

Myös kenkäkaupat on kivoja. Myös ne, jotka eivät aluksi vaikuta kivoilta.

Shoe City

Viisi myymälää Berliinissä: Tauentzienstraße 5, Schloßstraße 15, Friedrichstraße 94, Rathausstraße 6 ja Leipziger Platz 12

www.shoecity.shoes

Astelin nenä pystyssä tähän ketjuista ketjuimpaan kenkäkauppaan, aikeenani ivata sen tarjontaa mielessäni ja myöhemmin blogissa. Ensivaikutelma olikin huono: rutonomaisesti käyttömuotiin levinneet lenkkarit olivat täälläkin näkyvimmällä paikalla. Mutta yksi toisensa jälkeen alkoi eroittua yhä kivempia kenkäpareja, kunnes kulman takaa nimeäni huusivat nämä:

"Miiiiiaaaaaa, elämäsi on pilalla eikä Justin Trudeau soita sinulle, jos et osta meiiiiitäääääää..."

Kyllä, oli kovat kenkäaleet päällä. Ei, nämä eivät kuuluneet alennettuihin. Kyllä, olin päättänyt etten osta muuta kuin alehintaisia.

Kyllä, se oli itsepetosta.

adddress
Oderbergerstraße 49
www.adddress.de

Jos etsit berliiniläistä graafista viileyttä, mene adddress-vaateliikkeeseen. Sen kenkiä ei myydä edes netissä, eikä juuri missään muuallakaan paitsi itse liikkeessä. Huimat hipsteripisteet luvassa siis! Myyjäkin on niin cool, ettei tajunnut hipsteripistevitsiäni.

Addressin kengät on niin graafisia, että ne disainaa mainoksensakin itse

Fussgarage

Kastanienallee 26 (liike myös Simon-Dach-Strasse 13:ssa)

www.fussgarage.de

Törmäsin useaan vanhaan tuttuun luottomerkkiin ja pariin uuteenkin Fussgarage-liikkeessä. Valikoimassa on laatukenkiä seminäyttävimmästä päästä, Birkenstockista Mjusiin, Fly Londoniin, Camperiin ja uuteen kiinnostavaan tuttavuuteen, Cocue Terraan.

No oli siellä lenkkareitakin. Kuvassa kuitenkin lähinnä Cocue Terraa.

MITTEN KENKÄRUNDI

Jos haluat kiertää mahdollisimman monta kenkäkauppaa kerralla, kannattaa nousta Mitten kaupunginosan Weinmeisterstraßen U-bahnpysäkiltä, juoda kahvi Cafe Mittessä ja kiertää kortteli reittiä Neue Schönhauser Straße, Rosenthaler Straße, Hackescher Markt, DircksenStraße, Rochstraße, Münzstraße ja sitten uusi kahvi.

Korttelista löytyy kiinnostavia yksittäisliikkeitä, mutta myös valtavirrampia vaihtoehtoja niille, jotka sellaisesta tykkäävät. Bongasin ainakin Vagabondin, Conversen, Görtzin, Camperin, Michael Korsin, Buffalon, Riccardo Cartillonen, Clark'sin, Marco Farinon, Wood Woodin sekä alempaa löytyvät, vähän enemmän huomiotani haalineet liikkeet. Lähikulmilta löytyy myös Red Wing (Münzstraße 8).

Made in Berlin

Neue Schönhauser Straße 19

kleidermarkt-vintage.de/portfolios/made-in-berlin

Ensimmäiseksi reitillä vastaan tuleva Made in Berlin on kahteen kerrokseen tursuava second hand -kauppa, jonka kengät on vähän valikoidumpia ja harkitummin esille laitettuja kuin vastaavissa kaupoissa yleensä. Sama koskee toki vaatteita, joita löytyy kimmeltävistä juhlapuvuista kimonoiden kautta kolmekymmentälukuun, plus pakollinen kasari.

Made in Berlinissä kenkiä on järjestelty paitsi teeman, myös värin mukaan

Luccico

Neue Schönhauser Straße 18 (liikkeet myös Bergmannstraße 8, Weinmeisterstraße 12, Kopernikusstraße 18a ja Oranienburger Straße 23)

www.luccico.de

Heti Made in Berlinin vieressä on tyylikkyydessään jopa pelottava Luccico, johon kannattaa uskaltautua sisään – hinnat eivät ole yhtä korkeat kuin näyteikkuna antaa ymmärtää ja hyllyiltä löytyy muutakin kuin hillittyyteensä hukkuvaa mustabeigeä klassikkokenkää. Esimerkiksi Swedish Hasbeensia on pieni, mutta hyvä valikoima.

Luccicon kivikossa kukkii tyyli ja design

& Other Stories 

Neue Schönhauser Straße 15 (liikkeet myös Kurfürstendamm 234 ja Friedrichstraße 83)

www.stories.com

Tyylibloggarien märkä uni & Other Stories tarjoaa enimmäkseen viileänvaaleaa, kesäisten peltojen aamukasteessa kuvattuihin, tuulenvireessä hulmuileviin päivän asukokonaisuuksiin sopivia vaatteita, mutta seassa on (vähän) räväkämpääkin kamaa, myös kengissä. Okei, voisin itsekin käyttää joitain niiden mekkoja, jos en näyttäisi niissä nuoruutensa aamukasteeseen hukanneelta wannabe-tyylibloggarilta.

Nämä oli ihan värikkäimmästä päästä

Birkenstock

Neue Schönhauser Str 6-7

www.birkenstock.com

Perinteisin kenkämatkamuistohan toki olisi ollut Birkenstock, tuo saksalaisen kotirouvuuden syvimmän olemuksen sukupuoleton kenkäversio. Tarvettakin olisi, sillä tuleville matkoille jatkuvan kengänriisunnan alueille tarvitsen edelleen helposti jalasta ja jalkaan tökättävät sandaalit. Tästä järkiperustelusta huolimatta jätin birkkarit kauppaan, sillä ihan just oikeita ei löytynyt eikä hinnatkaan olleet oleellisesti halvempia kuin Suomessa. Birkenstockeja myydään lähes joka kaupassa, mutta niillä on Berliinissä myös oma liike.

Berliinissä on todistettavasti Birkenstockin myymälä

Think!

Rosenthalerstraße 45

collection.thinkshoes.com

Think!-liikkeestä löytyy käsittämättömän kivoja, inasen maahis- ja lastentarhahenkisiä (mutta silleen kivasti), värikkäitä kenkiä. Myös liikkeen sisustus ja asettelu on mukavan leikkisä. Käytävän yhdistämänä vierestä löytyy myös huomattavasti ankeammin dekoreerattu Shoe Cityn Outlet, mutta se vaikutti olevan popup-tyyppinen ja varmaan jo historiaa.

En tajua, miksei minulla ole (vielä) yhtään Think!:n kenkiä.

Dr. Martens Store

Dircksenstraße 49

www.drmartens.com

Vaikka Doc Martensin imago on nykyään peribrittiläinen, alkaa sen historia saksalaisesta natsitohtorista, kuinkas muutenkaan. Berliinin Martens-liikeessä on poikkeuksellisen mielenkiintoinen valikoima, tuntuu että tarjolla on lähinnä erikoisuuksia. Kaupan on myös kumisaappaiden kuninkaallisia, Huntereita.

En kehdannut kysyä, onko kengissä nimmarikuosi vai ovatko allekirjoitukset aitoja – ja kenen?

Grünbein

Dircksenstrasse 46 (liike myös Kastanienallee 47)

gruenbein-shoes.com

Grünbein oli taas yksi kauppa, josta olisin halunnut ostaa kenkäparin. Sveitsiläisen, mutta vahvasti Berliiniin sijoittuneen merkin oma liike tarjoaa erittäin mukavia, lievästi nostalgisia ja/tai hauskoja kävelykenkiä – näissä voisi kuvitella itsensä kirmaamaan niin nummilla kuin punk-klubeissa. Päätin kuitenkin siirtää hankinnan tulevaisuuden nettiostokseksi – Suomeen lähettäminen maksaa kuitenkin vähemmän kuin ylimääräinen matkalaukku lentokoneessa, minkä rajan uusi ostos olisi rikkonut. Käsimatkatavaroilla kun liikuin, olin jo tähänastisten ostosteni takia varustautunut pukemaan paluulennolla päälle kaikki vaatteeni, käärimään pyyhkeen turbaaniksi ja naamioimaan lenkkarini korvakoruiksi.

Grünbeinin viehkoja sämpylöitä

KULTTUURIA JA SEN SELITYKSIÄ

Uusin perinteeni on käydä vanhan taiteen museoissa ja kertoa kansalle, mitä tauluissa todella tapahtuu (kts. Instagram #mitätaulussatapahtuu).  Gemäldegalerie olikin kaikkine hassuine maalauksineen varsin antoisa tähän tarkoitukseen. Osa yleisöstä näytti ihan tosissaan olevan kiinnostunut välinpitämättömistä madonnoista ja niiden rumista vauvoista, naureskelematta lainkaan. En ymmärrä.

Yritimme ystäväni kanssa mennä feministiseen queer-standup-iltaan, mutta päästyämme perille trendikkääseen varastorakennukseen jouduimmekin tekonauramaan kehässä ja kuuntelemaan äänitaidetta, jonka rakennusosina oli mm. pierut. Eikä edes oikeat pärähtelyt, vaan häveliäät jäljitelmät. Itsereflektioryhmätöiden alkaessa päätimme, että on aika poistua. Ties vaikka oltaisiin jouduttu nauramaan vaginoillemme.

Olisi ehkä pitänyt lukea tapahtuman info tarkemmin.

William Kentridgen näyttely No it is! Walter Gropius Baussa oli hieno, mutta minä olenkin kritiikitön fanityttö. Olin nähnyt melkein kaikki työt aiemminkin, mutten yhtään kertaa liikaa. Varsinkin uutta ja vanhaa tekniikkaa ja estetiikkaa yhdistelevät videoinstallaatiot salpasivat hengityksen kolmannellakin katsomiskerralla.

Pätkä Kentridgen teoksesta More sweetly play the dance (2015)

Das Haus der Berliner Festspielen yötaidetapahtuman ensimmäisessä esityksessä katsomoon viereeni istui herrasmies, joka kohteliaasti kysyi, josko voisin hieman kertoa näyttämön tapahtumista, hän kun on miltei sokea. No totta mooses voisin – kerrankin saa kälättää esityksen aikana ihan luvan kanssa! Aloin kummasti arvostaa kuvailutulkkien työtä siinä kun haipakkaa vaihtuvien projisointien aikana tein lennosta valintoja, kerronko kultakaloista, katuojista, pilvenpiirtäjistä vai elmukelmuun ja räpylöihin sonnustautuneen esiintyjän liikehdinnästä.

Huolimatta tulkkaukseni alkeellisuudesta katsoimme vielä toisenkin esityksen ja tusinan verran videotöitä. Olinpa tyytyväinen, että opastettavani oli opiskellut taidehistoriaa, sillä muuten selitykseni elävästä naamiosta, jolla on kameranjalusta jalkoinaan, joka muuttuu radioksi, halkeaa ja jonka sisältä loikkaa kissa, olisi saatettu ymmärtää käännösvirheenä. Kun tilaisuus päättyi aamuyöllä, johdin meidät väärään kadunkulmaan sekä väärään metroon, joten vietimme hyvän hetken Berliinin metroasemilla yön pimeinä tunteina kulttuurista keskustellen, parin humalaisen hampurilaisen tehdessä humoristisia välikommentteja.

Berliinin Biennaleen tutustuin vain yhden näyttelyn verran KW-galleriassa. Siellä vaikutuksen teki erityisesti Cécile B. Evansins veden keskeltä laiturilta katsottava videoteos What the Heart wants (2016). Toisin kuin post-internet -sektorille laskettavissa töissä usein, tässä pieni tekninen kökköys tuntui perustellulta, eikä tarvinnut miettiä, onko tekijä ollut ihan tosissaan. Potentiaalinen ironia loisti poissaolollaan, enkä edes minä kaivannut sitä takaisin.

Klassinen korva ja pinkki meri -asetelma
/ What the Heart Wants

Yksi harvoista Berliinin murheenkryyneistä on yleisön ohjailu. Se ei KW-galleriassakaan ollut ihan A-luokkaa, totesin itsekseni eksyttyäni sekä siivouskomeroon (jonka hetken luulin oleva installaatio) että miestenvessaan (jonka en hetkeäkään luullut olevan installaatio, mutta kävin silti pissalla).


HYVÄ SUOMI! TAIDELIHAPULLIA!

En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka ulkomailla ollessaan rientävät syömään suomalaisia lihapullia paikallisherkkujen sijaan, mutta itse juoksen suomalaisen kulttuurin perässä ihan kaikkialla. Berliinistä onkin helppo löytää kotimaista tuotantoa, onhan kaupunki suomalaisen kulttuuriväen kesäsiirtola.

Mirel Wagnerin – jonka suomalaisuus oli iloinen yllätys, olinhan nimen perusteella pitänyt häntä itävaltalais-ranskalaisena uuden aallon helinäkeijuna – keikka Das Haus der Berliner Festspielessä oli mielenmuuttava kokemus. Aluksi olin ihan että joo, siinä se jollottaa tuutulaulujaan kohta nukahdan, mutta yhtäkkiä havaitsin olevani täysin uponnut musiikin mustaan samettiin. Miten voikaan ääni olla niin tasapainoinen annos hunajaa ja jasmiinia, maustettuna juuri sopivan kokoisella tipalla karvasmantelia?

Hausissa oli muutenkin hyvä meininki, myös aiemmin mainittu yötapahtuma järjestettiin siellä – kannattaa kaupungissa käydessään tarkistaa, mitä talossa on meneillään.

Suomalaisen tai siihen verrattavan taiteen perässä menin Helsinki School -luokiteltuun valokuvataiteeseen erikoistuneeseen Gallery Taik Personsiin. Omalla tavallaan vuoristomaisemaa esittävä näyttely kelpasi, vaikkei taiteilija Adam Jeppesen ihan suomalainen ollutkaan. Iloinen yllätys oli se, että samaan ja viereiseen rappuun oli yleisöystävällisesti kasautunut ihan läjittäin gallerioita! Galerie Gebr. Lehmannin Virus Form -näyttelystä löysin vihdoin myös (ei-suomalaista) kenkätaidetta:

A. R. Penck: Schuhe des Deserteurs (1973)

Kunstverein Neuköllnissä oli esillä Milla Martikaisen ja Niina Lehtonen Braunin hurmaava House of Delights, erilaisiin mielihyvän kokemuksiin paneutuva installaatio, jossa ennen käyntiäni oli ollut myös esityksellisiä osuuksia. Ah, mikä ihanien yksityiskohtien humoristis-lempeä päänsisäinen dekkari siellä syntyikään tuulettimesta kohtisyöksyvien nauhojen edessä istuskellessa!

Yksityiskohtakin hymyili

Suomalaisomistuksessa oleva Salon Dahlmann esittelee Suomen ja muidenkin maiden nousevien ja hyvinnousseiden taiteilijoiden tuotoksia, tällä kertaa ryhmänäyttelyssä Passengers. Christine Nippen harkitusti kuratoima ja ilmavasti ripustettu näyttely oli varsin monipuolinen, mieleen jäivät erityisesti Daniel Knorrin jättimaatuskat ja Terike Haapojan työ, joka ei varsinaisesti kuulu tähän kokonaisuuteen vaan on jätetty esille aiemmasta näyttelystä. Työn havaitsemiseen tosin saattaa tarvita vähän apuja, vaikka se aivan silmien alla onkin.

Christina Dimitriadis: Island Hoping & Daniel Knorr: Welcome

EIN SUPER-ÜBER-WUNSCH-ULTRA-MIX-MIT-ALLES-TELLER, BITTE!

Ravinnon suhteen keskityin Turkin ja lähi-idän keittiöiden suuntaan, kun sellaista oli kerrankin laadullisesti ja määrällisesti tyydyttävällä tavalla tarjolla. Ruokalajin valitseminen oli niin vaikeaa, että yleensä päädyin paikan ruokia laajasti sisältävään eri tavoin nimettyyn maistelutelleriin ja olin siis ähkyssä koko viikon.

Libanonilaiseen keittiöön keskittyvässä Babelissa (Kastanienallee 33) kävin useastikin, enkä ollut ainoa. Jos paikassa haluaa keskustella, kannattaa istua ulkona, sillä sisällä raikaa levantti-pop melkoisella volyymillä ja henkilökunta komppaa. Itsehän keskityin syömiseen ja olin tyytyväinen, että sisältä löytyi tilaa, kun sosiaalisempi aines pakkautui terassille.

Lähi-itä tarjoaa ihan hyviä kasvisvaihtoehtoja, mutta taatusti vegetaaria kaipaava voi mennä esim. vietnamilaiseen Rôuhun, jonka karamellisoitu tofu oli erittäin jees. Muutenkaan kasvisravinnosta ei ollut Berliinissä puute. Orastava yritykseni vehnättömän ja sokerittoman ruokavalion noudattamisessa sen sijaan koki Titanikin kohtalon, kun joka kulman takaa hyökkäsi vehnä-sokerituotteita tursuava Bäckerei uhkaillen henkeäni, jos en heti osta kaakkupalaa.

Kivoista kahviloista on Berliinissä järkyttävä runsaudenpula. Esimerkiksi KW-gallerialle johtava Auguststraße on niitä täynnä, samoin kuin Kastanienalleen suunta. Yksi suositus on Babelin nurkan takaa löytyvä Spätkauf-hostel (Choriner Straße 13), jonka kahvila on kukkineen ja väsättyine huonekaluineen varsin viehättävä. Suosittelen minttu-inkivääriteetä, koska se oli hyvää enkä ehtinyt maistaa muuta.

Kahvila- ja ravintolavinkkien antaminen on sinänsä turhaa, vaikken voinut jättää tätäkään mahdollisuutta besserwisseröimiseen käyttämättä. Kaupunki on täynnä erilaisia hyviä mahdollisuuksia saada itsensä ravituksi, jopa liikaravituksi.

Ja se jos mikä on kivaa!

Päivän kenkäidentiteettikriisi, sateenkaarikenkien uustarjonta ja (ei meidän järkkäämä) Botas 66 -kilpailu

Mehän ei Kummissa kengissä juurikaan arvosteta lenkkareita, koska ne on rumia. Tennareista tykätään, koska ne on mukavia ja kivan näköisiä. Näiden kahden kenkätyypin ero on joskus ulkoministerin plokiakin hämärämpi ja tästäpä aiheutui varsinainen minäkuvakriisi.

Viime kesänä ostin megahipsterikengät Prahan Botas 66 -liikkeestä. Hipsterismihän ei suojaa ihmistä lenkkareilta, sillä hipsterit käyttää rumiakin vaatteita. Aloinkin pohdiskella, olinko mennyt halpaan ja ostanut vastuuntunnottomasti lenkkarit. Pahinta oli, että pidin kengistä välittämättä siitä, olivatko ne tennarit vai lenkkarit. Nyt oli suvaitsevaisuus mennyt liian pitkälle!

Viattomaltakin näyttävät kengät saattavat olla salaa lenkkarit!

Lopulta oli pakko kysyä Satulta - silläkin uhalla, että saisin kuulla vitsailua mahdollisesta erheostoksesta lopun ikääni, kenties myös potkut Kummista kengistä.

Mia: Mä en ole ihan varma, onko nää tennarit vai lenkkarit. Vastaa rehellisesti!

Satu: Tennarit. Me ei käytetä lenkkareita.
Satun aukoton logiikka sai minut vihdoin rauhoittumaan. 

Sateenkaaret palanneet ohjelmistoon

Vapauttavasta tuomiosta innostuneena aloin selaamaan Botasin tämänhetkistä tarjontaa ja havaitsin, että aiemmassa jutussa loppuneeksi luvatut sateenkaaritennarit ovat taas valikoimassa! Jos siis etsit mukavia kenkiä esim. Prideen tai muuten vaan väriä elämääsi, niin nyt on tarjolla taas!

Näin kivojen kenkien kuvan voi laittaa uudestaankin!

Kuva edelleen: Botas 66

Botas 66 -instakilpailu – voita kengät (ylläri)

Laitoin myös seuraten Botas 66:tta Instassa ja siellä havaitsin, että niillähän on kesäkilpailu, jossa joka kuussa voi instakuvalla voittaa kenkäparin! Aion toki osallistua itsekin, mutta koska me Kummissa kengissä ollaan jalosieluja, mainostan tässä kilpailua teillekin. Se on ainakin toistaiseksi julkistettu ainoastaan tsekiksi, joten laaja kansainvälinen kilpailijarintama ei tule olemaan haittananne. Koska me Kummissa kengissä ollaan myös renessanssinaisia, kykenemme kääntämään kilpailun ohjeet teille suomeksi:

Kesäkuun kenkäparin voi voittaa ottamalla kuvan tennareista (ja ilmeisesti tsekin termi "botasky" käsittää myös lenkkarit, yäk) teemalla "punainen kesäkuu". Kaikissa tähän mennessä otetuissa kuvissa esiintyy nimenomaan Botas-tennareita, mutta missään ei sanota, mitä merkkiä kenkien tulee edustaa. Ja vaikeahan se olisikin Botaksia kuvailla, kun ei niitä täältä saa (voin kyllä vuokrata omiani kuvauksiin, jos hinnasta sovitaan). Sitten kuva Instaan tunnisteella #66cervenycerven, viimeistään 30.6.2016.

Jos eivät ala laittaa kilpailuviestejä englanniksi, niin muistaessamme suomentelemme ilmoituksia täällä ja twitterissä aina kuun alussa. Vastuuta käännösvirheistä ei todellakaan oteta ja jos tulette vahingossa myyneeksi sielunne, niin syyttäkää itseänne!

Lakupohjaa ja beigeä Lontoossa

Lontoossa yksi vakiokohteistani on Selfridgesin kenkäosasto. Siellä voin ihastella superfantsuja kenkiä, joihin minulla ei koskaan tule olemaan rahaa saati pohjelihaksia.

Siis yleensä voin.

Vierailu viime kuussa oli järkyttävä pettymys. Mielenkiintoisimmatkin suunnittelijat olivat ladanneet tiskiin tekopirteitä ballerinoja ja ruttokuolemaakin hengettömämpiä beigen sävyjä. Kun mitään muuta ei oltu keksitty, oltiin lykättu kenkiin paksut ja vielä paksummat pohjat. Jotain väsynyttä yritystä oli spektaakkeliin, mutta siinäkin kaaduttiin löysään eklektisyyteen. Jos et tiedä, mitä eklektisyys tarkoittaa, niin sitä, että yhdistetään eri tyyleistä niiden pahimmat palat. 

Kevään kenkävalikoima oli masentanut somistesarvikuononkin

Naiveilla yksityiskohdilla oli yritetty tehdä kengistä hellyttäviä, ettei niitä kehdattaisi haukkua (ei onnistunut). Lopuksi oli laitettu viskoen glitteriä ympäriinsä aivan kuin Helinä-keiju olisi spiidipäissään kuvitellut olevansa vaahtosammutin. Taika on kuitenkin kuollut maailmasta ja maan pinnalle jäi kenkäparat, kalkkiviivoille kaatuneina. Järkytän nyt jopa itseäni toteamalla, että joskus glitteriäkin voi olla liikaa.

Chiara Ferragni. Vähemmän olisi ollut niin paljon enemmän.

Ferragnin silmäkenkien pitäisi oletettavasti olla flirttailevat,

mutta taitaa olla C-vitamiinin puutoksesta kyse lupsahtavassa silmäluomessa. 

Ginan lenkkarit, yhdet useista glitterjuoksujalkineista.

Siis glitter-juoksujalkineista, ei glitterjuoksu-jalkineista. Ikävä kyllä.

Harrastaisin mielelläni glitterjuoksua.

Ekstravaganzana tunnettu Charlotte Olympia oli tyytynyt kuorruttamaan umpitylsät
ballerinat kissoilla. Tai siis KISSoilla. Ehheh.

Alexander McQueen. Yleensä varma ja mahtava, nyt kolho ja beige paksupohja.

Saint Laurent tunnettiin aiemmin yksinkertaisten, 

mutta särmien ja tyylikkäiden kenkien suunnittelijana

Prada on tehnyt pohjat englanninlakuista...

...ja pyyhekumeista. 

Yläpuolella oleva metallinkiiltoinen oxford on mahdollisesti loiseliö.

Stella McCartneyn legoesteettiset klovnikengät Ikean kevätmallistoon. 

Mukana  kokoamisohjeet ja kuusiokulma-avain.

Fausto Puglisi ja ysärihevin paluu

Gionvito Rossi on kuin onkin onnistunut yhdistämään 70-luvun Ladan penkit,
rikkinäiset leggingsit ja akustolevyn.

Giuseppe Zanotti – kun haluat naamioida sääresi korinttilaisiksi pylväiksi.

Vivienne Westwood. Ennen punk, nyt humppa.

Hurmaavista perhoskengistään tunnettu Sophia Webster
oli tällä kertaa laittanut jotain kivaa korkoihin. NiinQ

Salvatore Ferragamon valmiiksi mudanväriset festarikengät,
lisävarusteena viinansalakuljetustankki koron sisään.

Rene Caovilla on kivasti kierrättänyt lastensa pääsiäismunista löytyneet rannekorut

Peter Pilotton inspiraationa on ollut alienin paksusuoli

Vuittonin iki-inhokkikuosi ei näytä lenkkareissa yhtään sen paremmalta kuin laukuissa.
Tai missään.

Louboutinin koristekuorrutteet toivat mieleeni lämpimän muiston
Luostarinmäen käsityöläismuseon karkkikaupasta

Gucci oli antanut mielikuvituksen ja askartelutarvikkeiden lentää

Miu Miu. Siis mitä? MITÄ TÄMÄ ON?

Jotain hyvääkin

En yhtään ihmettele, että Pradan osastolla minulle kerrottiin, että kuvien ottaminen ei oikeastaan ole sallittua. En minäkään haluaisi, että tieto viime hetken epätoivodesigneistäni leviäisi yhtään mihinkään. Lopetin tietysti kuvaamisen siihen paikkaan, osittain myös siksi, että olin jo ottanut kaikki tarvittavat kuvat. 

Mutta ei tilanne ole aivan toivoton. Valikoiman harvat iloiset yllättäjät löytyivät teatterillisen fantasiavintage-tyylin sektorilta. Se on jännä, miten jotkut osaa tehdä överin ja toiset sitten vaan ei.

No 21 teki vaikutuksen yksinkertaisen rohkeilla origameillaan ja...

...vähemmän yksinkertaisilla, melkein lavasteesta menevillä fantsukkeillaan.

Chloella oli sentään aika kiva tuo reunus

Comme des Garcons teki fluevogiaanisen Camper-asenne-spittarin

Uusi löytö Rodarte oli tällä kertaa suosikkini. 

Jännästi yhdistyi tyylikkyys ja näyttävyys.

Kaiken tämän pettymyksen jälkeen tuli pakottava tarve mennä Irregular Choicen myymälään. Niiden kengät on sentään avoimesti älyttömiä ja övereitä, eikä paniikkipiilottele sitä ironisen high fashionin leiman alle. Vinkki: yläkerrassa on sale-osasto. Siis merkityksessa "ale", ei ollut Suomen presidentti istuskelemassa siellä.

Kiitos avoimuudesta, IC!

Hopeless Fluevog Day 2016

Dear John,

Ok, we give up. It's International Fluevog Day, but still no Fluevog shop in Helsinki – in spite of our sincere, even desperate pleads.

Seems like it's time to go bare foot. Ish. 

Even in public. I don't care anymore. Nothing really matters.

Woollen socks of desperation

Our beloved John, as you must understand, appearances like these won't help us with our professional careers. Or even in our personal lives. Year next to come with feet like this (yes, our winters are as bad as yours) won't be easy. We can see divorces and abandoned children ahead of us. And worst of all, Mia will live as a spinster for one more year.

In situations like this we would love to count on  toour shoes. But since there is no change with "Fluevog meets Finlad" project, we have no idea what to do. Who to turn to? It seems so unfair. Canada still has it all. And Trudeau, too. Also, Mia has dentist's appointment tomorrow. And Satu has a board meeting (shoeless one). Not fair.

Is there something we can do? Help us to help you. We know all the best locations for shoe shops (yes they are all right besides to our offices), Finland even knows a meaning of a "pop-up store" by now. And also there are few rather good department stores right in the centre. Their shoe selections would also really need your help. We could send letters of recommendation to them (or not if you wish so)!

Please John, let the third time be a charm, and save our soles!

With love and desperation from Finland,
Satu & Mia

Kateuden pistoja kööpenhaminalaisessa kenkäkahvilassa

Se kuulkaas taiteenkuluttajaa pännii, kun alkumatkan vallinnut idyllinen auringonpaiste katoaa kuin kirouksesta ja tilalle tuodaan jäätävää sadetta ja vihmaa – juuri sinä päivänä kun ryhmämme piti käyskennellä Kööpenhaminan katuja hellevaatteissa, jäätelöä nuoleskellen, gallerioihin piipahdellen. Ja sitten kun kauan haaveiltu nuudelibaarikin on kiinni, saattaa joukoin heikoin (minä) huutaa alijäähtyneessä vihmassa, että nyt mennään kuulkaas ensimmäiseen auki olevaan kahvilaan. Ensimmäiseen! Mutta sellaista ei löytynyt, koska kaikki Kööpenhaminan lukuisat kahvilat olivat juosseet sadistisesti nurkan taakse meitä piiloon.

Mutta sankarillisesti onnistuimme yllättämään yhden varomattoman kahvipaikan. Vähän epäröitti astua sisään, koska ainoa näkyvissä oleva pöytä oli täynnä, eikä ollut ihan varmaa, oliko kyseessä kahvila vai pyöräkauppa.

Ilmeni, että molempia. Muun muassa.

Kaakaojauhonripottelun mestarinäyte

Paniikki lakkasi, kun havaitsimme pöytien jatkuvan kotoisaan takahuoneeseen, jossa tarjolla oli myös erilaisia lämpöisiä ja pehmoisia asioita islantilaisvillapaidoista artesaanitakkeihin. Pöytään hetken kuluttua tuotu kahvi oli lämmintä, pehmoista ja loistavaa, kaakaojauhekoristuskin oli juuri oikealla tavalla huolettomasti päälle ripoteltu. Myös tunnelma vastasi tuotteita pehmoisuudessaan ja lämpimyydessään. Pyörätarpeet selittyivät sillä, että kahvila-kaupassa myytiin myös sen omistajan poikaystävän värkkäämiä uusiopyöriä. Veikkaan, että kaatamamme teen lisäksi lattiaa kostutti myös hipsterinkuola. 

Seurue sukaltaa islantilaiseen villaan. 

Eikä tässä kaikki. Paikalla oli myös kenkiä. Merkki on alunperin itäsaksalainen Zeha Berlin, samaan aikaan nostalginen ja tyylikäs, mutta enää ei hinnaltaan ihan joka AD-assarin yleisurheilullinen jalkine. Niin oli hienoja, ettei edes pikku sporttisuus häirinnyt. Eikä zehoja, tietenkään, saa juuri mistään. Paitsi Berliinistä. Ja täältä. Nyt menee niin hipsteriksi, etten pysty edes vitsailemaan aiheesta. 

Seinällinen urheilutöpikkäitä

Myös rento asettelu puulaatikoihin oli kohdillaan

Saatoin sortua kuvassa näkyvään Geysir-villasukkamerkkiin

Kaikki oli kahvilassa niin täydellistä, että rupesi taas pännimään, vaikka sukatkin oli jo kuivat.

Miksi joku muu saa aikaan ihanan kenkäkahvilan, jota minä olen mielessäni pyöritellyt koko aikuisiän? Miksi joku muu voi kieriskellä islantilaisvillavaatteissa ja itse joudun tyytymään yhteen sukkapariin vaikka olisin tahtonut kaksi? Miksi jollain muulla on pehmoinen ja lämmin, uusiopyöriä nikkaroiva arkkitehtipoikaystävä, eikä minua vilkaise edes Piritorin oman elämänsä harrastelijarakennuspiirtäjät?

Tanskassa jotkut asiat on vaan paremmin.

Heritage Coffee & Bikes

Bremerholm 18, Kööpenhamina

www: heritage-coffee-bikes.myshopify.com/

facebook: www.facebook.com/Heritage-Coffee-Bikes-1577270099154826

Äänitaidetta ja kengäntekoa Tampereella

Menin Tampereelle tutustumaan Tampere Biennalen äänitaideteoksiin, mutta huomasin tupsahtaneeni taiteesta suoraan Kenkäpaja Pihkan ovelle. Muistin, miten raivokkaalta Satu näytti, kun en suostunut käyttämään loppuelämääni jonottamalla Minna Parikan sample saleen, enkä halunnut tietää miltä hän näyttäisi jos saisi tietää, että kävelin Pihkan ohi käymättä tutustumassa. Sisään siis!

Mitä tunnelmallisin Kehräsaari sisältää muitakin kiintoisia puoteja kuin Pihkan

Tilanteesta hämmentyneenä avasin keskustelun klassisella "Ai kato tässä on tällanen" -repliikillä, josta siirryin suoraan esittelemään itseäni ja asiaani vellovalla verbaalioksennuksella työvuorossa olevalle Sofia Salmelle. Juuri kun olin kertomassa, kuinka kuuluisa kenkäblogisti olenkaan, tilanteen ja jäljellä olevan arvokkuuteni pelasti sisään astuva asiakas. Samalla kun sivusta kadehdin lahjakortin saanutta ostajaa, ehdin keksiä muitakin kysymyksiä kuin mitä kello mahtaa olla.

Perusasiat: syrjäkyliltä Lielahdesta Kehräsaareen pari vuotta sitten muuttaneen kenkäpaja Pihkan omistajakunta vaihtui osin vuodenvaihteessa. Nyt puodin puksuina ja valtiattarina toimivat ekonomi- ja ryhmäohjaustaustan omaavan Salmen lisäksi suutari ja vaatetusompelija Maisa Salonen sekä HAMKissa kenkäsuunnittelua opiskeleva Roosa Mattson. Erilaisista taustoista huolimatta kaikki tekevät Pihkassa kaikkea.

Pihkan laukkumallisto(kin) on skandinaavisen yksinkertainen ja tyylikäs

"Kaikki" tarkoittaa mm. oman kenkämalliston valmistusta, niin puotiin myytäväksi kuin asiakkaiden tilaamissa väreissä, mittatilauskenkien tekemistä sekä laukkujen ja korujen laatimista. Myös melko tiheällä frekvenssillä järjestettävät kengäntekokurssit kuuluvat Pihkan toimintaan: tarjolla on tavan kenkien lisäksi maihari- ja uutuutena kesäkenkäkurssi.

Pihkan saapastuotantoa

Klassiset oxfordit

Mouru-kengät kahdella sävyllä

Pihkan oma kenkämallisto sisältää yksinkertaisen klassisia kenkämalleja, joihin saa värivalinnoilla haluamansa räväkkyyden asteen. Materiaaleina käytetään pääosin nahkaa, mutta kokeilussa on myös vegaaninen vaihtoehto, korkki. Myös himmeästi kiiltelevää kalannahkaa on tarjolla, sitä tosin käytetään enimmäkseen koristeena.

Kalannahka – kuolleet kultakalat kenkäkäyttöön?

Entä minkälaisia kenkiä ihmiset haluavat, kun kerrankin on mahdollisuus valita?

Arvatkaas mitä: mustia. Pettymys saattoi livahtaa alahuuleeni väpättämään, sillä Salmi lohdutti, että monikäyttöisten neutraalihkojen kenkien vastapainoksi osa asiakkaista hakee nimenomaan persoonallisempia jalkineita. Erityisesti  kengäntekokursseilla saattaa esiintyä visuaalista villiintymistä. En yhtään ihmettele: näkösällä olevat värikkäät nahat saavat minunkin alitajuntani suunnittelemaan herne-maissi-paprika-sävyisiä maihareita glitterkoristein.

Miksi valita mustaa kun oranssiakin on tarjolla? MIKSI? 

Pihkan kengät ovat koko lailla niin kotimaisia kuin mahdollista. Suunnittelu ja toteutus ovat luonnollisesti kehräsaarelaista perua ja nahkojen käsittely ja viimeistelykin tapahtuu Suomessa. Nahkojen alkuperä on eurooppalainen, sillä Suomessa nahkatuotantoa ei juurikaan ole. Vuotien ostajana Pihka on pieni eikä nahkoja mahdu varastoon suunnattomia määriä. Värien saatavuus on siis vaihtelevaa ja se kannattaa tarkistaa erikseen: kun tietyn värinen vuota on loppu, niin samaa sävyä ei enää saa. Myös tilauskenkien jonotustilanne kannattaa tsekata, sillä Pihka on selvästi löytänyt asiakaskuntansa, eikä unelmakenkiään todennäköisesti saa ihan saman illan hippoihin edes haltijakummin avulla.

Salmella on jalassaan luonnollisesti omaa tuotantoa

Tämän journalistisen yllätyssivupolun jälkeen palasin Tampere Biennalen äänitaiteen maailmaan. Omiksi suosikikseni nousivat Esa Kotilaisen ympäristöönsä samaan aikaan sulautuva ja sitä kommentoiva teos Sähkölintupuisto vanhan kirjaston puistossa ja Marko Timlinin aikaa vaativa Bits and Bytes Rajatilassa. En tosin kuullut kaikkia ohjelman teoksia, sillä joistain löysin vain infolapun mutten teosta tai tietoa siitä, milloin sen saattaisi kuulla, joistain en lappuakaan ja yhden tilan ovi oli kerrassaan kiinni tai sitten olin väärässä universumissa. Suuri kiitos Biennalelle tästä raikkaasta avauksesta äänitaiteen suuntaan, mutta yleisön ohjauksessa on vielä petrattavaa.

Kenkäpaja Pihka
Kehräsaari, Tampere
http://kenkapajapihka.fi/
https://www.facebook.com/KenkapajaPihka/
https://www.instagram.com/kenkapajapihka/

Päivän bongaus Thalia-gaalassa

Elämämmehän on tunnetusti täynnä kimalletta ja klooriaa ja tällä kertaa edustimme näyttämöväen Thalia-juhlassa. Siellä annettiin jos jonkinlaisia palkintoja, jotka kaikki menivät oikeaan osoitteeseen, niin kuin työryhmien, lähisukulaisten ja maailmankaikkeuden saamat kiitoksetkin. Symppaamme erityisesti Äänisäteen saanutta Hannu Hauta-ahoa ja Vuoden teatterinäyttelijä -palkinnolla muistettua Ria Katajaa, joiden loistokasta työtä olemme saaneet seurata enemmältä ja vähemmältä etäisyydeltä. Varsin oikeaan osoitteeseen meni myös Sirkuksen lumo -palkinto, jonka saaja Ilona Jäntti olisi voinut voittaa myös kenkä-Thalian, jos sellainen palkinto olisi tajuttu jakaa. Ensi kerralla sitten.

Jäntin Russell & Bromley -merkkiset broguet kimalsivat kilpaa peilipallojen kanssa

Paikalla oli myös aika kivat Lola Ramonat, mutta ne ehtivät poistua sillä aikaa kun säntäilimme pöydästä toiseen tekemässä vertailevaa tutkimusta tarjolla olevista leipäsistä. Jaettu ensi sija meni avocado- ja porotahnaversioille. Bubbling under: sitruunaminileivos.

Omista jaloistamme löysimme niihin aamulla unohtuneet Fluevogin Zacharyt sekä Parikan klassikkokauden Mantere-mallistoa.