Toinen kierros Venetsiaa: Kenkiä ja vanhoja tauluja

Venetsia on kaiken muun hienon lisäksi hyvä kenkäkaupunki. Viime kerralla käydessä listasin muutaman kiintoisan kenkäkaupan ja nyt löytyi puolitoista lisää. Taidetta oli tarjolla sitäkin enemmän, uutena ja vanhana. Mukana myös yhden Callen ravintolakatsaus.

Kenkäasioita

Silvia

Salizzada San Lio 5540

pelletteriesilvia (AT) gmail.com

Silvia Salizzada San Liolla oli kerrassaan hurmaava, vanhan ajan tyylillä täyteen tungettu pukineliike. Laukkujen ja valikoitujen vaatteiden joukosta löytyy muun muassa laajin Chie Mihara -valikoima vähään aikaan ja muita tyylikkäitä ja näyttäviä korkokenkiä – mutta myös todella kivoja tennareita, herrainkenkiä ja erittäin mukava myyjä.

Pura Lopezin kenkä on kuin kenkämyymälän kyltistä 

Ainoastaan koon puuttuminen esti välittömän ostotapahtuman

Nämä eivät todellakaan olleet liikkeen ainoat Miharat

Due Italiani

dueitaliani.it

Due Italiani -merkki tekee uniikkeja tennareita ja muita kenkiä käsin Venetsian ympäristön alueella. Kengät ovat paitsi värikkäitä ja persoonallisia, myös mukavia. Tai siis tennarit ovat. Korkokengätkin on niin mukavia kuin nyt korkokengät voi olla. DI:llä ei ole pysyvää liikettä Venetsiassa, mutta kenkävainuni johdatti minut heidän kuukauden auki olevaan pop up -liikkeeseensä Rialto-sillan tuntumaan. Jos siis matkustat aikakoneella, kannattaa pistäytyä, hinnat olivat huomattavasti edukkaammat kuin nettikaupassa!

Ravitsemusasioita

Rialton tietämillä on myös Calle della Madonna, jonka varrelta löytyy (ainakin) kaksi suositeltavaa ravintolaa. Trattoria Della Madonna on näistä suurempi, useat pienet salit vetävät hyvin asiakaskuntaa ja illansuuhun syntynyt jono lyheni nopeasti. Entrecote oli kenties parasta koskaan syömääni ja keittiön maistiaiseksi tyrkkäämä kalarisotto on hyvä syy palata Venetsiaan. Laskukin oli varsin kohtuullinen, mikä osittain johtui siitä, että viinit tarjosi naapuripöytä. Oli niin hehkeitä blondeja nääs meidän seurueessa. Ja toki myös minä. Osteria al Diavolo e l'Acquasanta on pienempi ja asteen kansankuppilampi perheyritys – tai ainakin sellaiselta tunnelmansa puolesta vaikuttava. Molempien menu – Madonnassa pidempi, Diavolossa lyhyempi – tarjoaa mutkatonta ja laadukasta apetta niin paikallisille kuin matkaajille.

Uudemman taiteen asioita

Koska en tällä kertaa ollut Venetsian Biennalen avajaisissa vaan kuljin näyttelyssä rahvaan joukossa, jouduin julkkisten kenkien kyttäämisen sijaan keskittymään taiteeseen. Se ei ollut kärsimystä, vaikka aivan taidehurmioon en ihan joka näyttelyssä päässytkään.

Sarah Lucasin työt Iso-Britannian paviljongissa ruumiillistivat muun muassa krapulan. Kaiken kaikkiaan Biennalessa oli aika monta työtä, joissa esiintyi perse, mutta koska tämä on laadukas ja hienostunut blogi, otan esille vain tämän yhden.

Tai ehkä vielä toisen, mutta saat etsiä sen itse Kanadan osastolla otetusta kuvasta. 

Pohjoismaiden paviljonki oli tällä kertaa Norjan hallinnassa. Camille Normentin Rapture-installaatio oli rysäyttänyt lasit säpäleiksi sielua tyydyttävällä tavalla.

The Sound of Creation – Sound Paintings oli maalari Beezy Baileyn ja ääni-ihme Brian Enon yhteisteos, jonka mielenkiintoisin elementti oli esillepano porraskäytävään, joka johti ullakkokamariin, josta taas oli hienot näkymät yli Venetsian.

Slip of the Tongue oli Danh Von hienosti kuratoima näyttely,  jossa oli oivaltavasti yhdistetty eri kausien taidetta. Kuvassa Elmgreen & Dragset -duon Powerless Structures, Fig. 13.

Abstrakteja "maisemia" maalaava Sean Scully oli löytö. En olisi uskonut, että intoilisin raidoista näin paljon! Scheisse kamerani ei valitettavasti toista värien upeutta.

Maaria Wirkkalan työ oli yksi runsaan Proportio-näyttelyn hienoimmista. Yhtään en ole jäävi suomalaista taidetta kehumaan.

Vanhemman taiteen asioita

Ohjelmaan kuului myös vanhempaa taidetta Gallerie dell'Accademiassa ja Scuola Grande di San Roccossa. Vanha taide on onneksi paljon helpompaa kuin uusi, itse en tarvinnut lainkaan teostietoja ymmärtääkseni, mitä kuvat esittivät!

Jeesus potee annoskateutta.

Taistelu riippukeinusta

Jeesus vyöhyketerapiassa

Nostattamansa mellakan tuoksinassa...

...akrobaatti anastaa turbaaniin kätketyn muffinsin.

Jeesus filmaa jalkapallopelissä. "Sehän on vain naarmu!" protestoi vastustajan valmentaja.

Joosef heittää sukkanauhansa Kaanaan häissä

Todistusaineistoon tutustuttuani minun on kovin vaikea ymmärtää, miksi Mariaa pidetään lempeän äidinrakkauden ilmentymänä. Maalauksissa näkemäni EVVK-Mariat puhuivat aivan toista kieltä.

"Herramunvereni, mitä me tolle tehdään! Lehmätkään ei sitä syö!"

"Yrittäkää nyt edes vähän peittää pettymystänne, tää mullekaan helppoa ole."

"Kenenhän kanssa Ridge menee naimisiin seuraavaksi?"

"Tää on niin vaihtunu synnärillä."

"Jäiköhän silitysrauta päälle"

"En oo nukkunu vuoteen"

"Ei tätä kestäis ilman LSD:tä."

Venetsian alkeet kenkäturisteille

Suurin osa Venetsian ihmismassasta on turisteja, jotka ovat varautuneet kävelemään. Paljon. Siksi kaduilla vaeltava kenkävalikoima on suurimmalta osalta mallia järkevä ja kenkäilmestysten spottailu yhtä helppoa kuin selvän suomalaisen bongaaminen tallinnalaisesta yökerhosta. Kauppojen valikoima on sentään parempi, mutta niin monen muun matkailukohteen tavoin täälläkin samantyyppiset kengät seuraavat toisiaan eri kaupoissa. 

Venetsian kenkämaailman kirkastus esitellään jutun lopussa, mutta sitä ennen voi verrytellä etsimällä inasen erikoisempaa tarjontaa esimerkiksi näistä, suurimmalta osin jommalta kummalta puolelta Rialton siltaa löytyvistä liikkeistä.

Lilimill San Polo, Ruga Vecchia San Giovanni
www.lilimill.it

Italialaisia, värikkäitä, selkeitä, graafisia kenkiä.

Elitre myymälät Dorsodurossa ja Cannareggiossa, koordinaatit sivuiltaan
www.elitre.it

Ohhoh, täältähän löytyy Irregular Choicea ja Poetic Licenseä! Kauppa on vähän niin kuin IC-tyylisten asioiden Tiimari, tarjolla on kenkien lisäksi myös mm. paljettibikinit ja roolihahmoisia kumiankkoja. Pinkkiä! Kiiltävää! Ovikello luonnollisesti viheltää flirtaten. 

Vladi Venezia

Myymälät Rialtossa ja Cannareggiossa, lähestymisohjeet löytyvät nettisivuiltaan
www.vladishoes.it
Venetsialainen firma myy oman merkkinsä vintagehtavia (onko tämä edes sana?), tyylikkäitä ja persoonallisia, erityisesti kävelykenkiä. Pieni, mutta hyvä valikoima. Hinnat eivät niin korkeita kuin julkisivu antaa ymmärtää.

Kaksi oikeanpuoleista kuvaa Vladin sivuilta

Bata Cannareggio, kts tarkemmin

www.bata.it

Naisellisia kenkiä näyttävästä yksinkertaiseen. Suurin osa ketjukaupan perussettiä, mutta joukossa erikoisempiakin tapauksia.

Ja sitten itse asiaan

Yksi Venetsian onnellisimmista paikoista on epäilemättä Giovanna Zanellan kenkäkauppa-ateljee lähellä Rialton siltaa. Tyylilaji selviää suomalaisittain lattiaa tuijottelemalla, sillä se on Giovannan itsensä suunnittelema ja värimaailma mätsää kenkiin täydellisesti.

Jo näyteikkuna riittää nähtävyydeksi, mutta jos menet ihan sisälle asti, älä tee sitä niin kuin minä tein ja huuda sisäänhyökätessä täpinöiden VÄÄÄÄÄÄÄIHANIAKENKIÄÄÄÄÄÄÄÄ!!!1! Tämä on kuitenkin kenkäkaupan lisäksi Giovannan työpaikka. Riko sen rauha vasta kun osaat tehdä sen tyylikkäästi ja/tai olet todellisissa ostoaikeissa.

Zanella sekä suunnittelee että tekee kenkiä mittatilaustyönä – myös "tavallisia" kenkiä, mikä kieltämättä tuntuu kykyjen tuhlaukselta. Hinnat lasketaan satasissa ja tuhansissakin, mikä ei uniikeista, käsintehdyistä kengistä ole paljoa. Ei ainakaan näistä kengistä.

Zanella on ennakkoluuloton materiaalien suhteen, kengissä näkyy nahan lisäksi niin tylliä, nailonia kuin harjasta ja höyheniäkin. Värit hehkuvat koko spektrin voimalla kuitenkaan kirkumatta yliäänillä. Malleissa näkyy vaikutteita historian eri kausilta, mutta tyyli on ajaton. Yllättävät yksityiskohdat ovat irroittamaton ja perusteltu osa kokonaisuutta – kengät ovat samaan aikaan tyylikkäitä ja hauskoja!

Kysyin, kuinka paljon asiakas vaikuttaa kengän ulkonäköön ja kuinka paljon Giovanna päättää itse. "No, asiakas voi osallistua..." [pieni tauko ja hymynkare] "Mutta se maksaa enemmän". Järkevää. Aloin jo suunnitella omaankin työhinnastooni asiakas sekaantuu -lisää, mutta kengät veivät väistämättä taas huomioni. Aikani äppästeltyäni otinkin asiakseni etsiä kaupasta kengät, joita en olisi halunnut laittaa jalkaani.

En löytänyt.

Giovanna Zanella
Calle Carminati, lähellä Rialton siltaa, Castellon puolella
Avoinna 9:30-13:00 ja 15:00-19:00
www.giovannazanella.it

Biennaalia jaloille ja päälle

Tärkeintähän Venetsian biennaalissa on toki taide, mutta älkäämme unohtako kenkiäkään! 

Taiteilija Haapoja edusti Suomea paitsi Pohjoismaiden paviljongissa, myös Tuula Pöyhösen Onni Woodpecker -puukengissä, ja hyvin edustikin! Kengät ovat samaan aikaan chic ja punk ja hurraasuomi! Paviljonki oli muuten vaan eri hieno – ja erittäin hurraasuomi!

Kokonaiskuva kengistä

Yksityiskohta paviljongista

Biennalessa ja sen henkisillä lähialueilla oli muutakin kiinnostavaa. Kengistä vielä erikseen lähitulevaisuudessa, tässä muutama oma poimintani taidetarjonnasta.

Kosovon Petrit Halilaj:n teoksessa tunkeuduttiin juurakon sisään ja tirkisteltiin sieltä käsin valkeankirkkaaseen toiseen ulottuvuuteen. Teos oli hieno muutenkin, mutta myöhemmin tarkempisilmäinen kaverini kertoi, että siellä oli myös lintuja!

Puolan Pawel Althamerin teoksessa esiintyvät harmaat hahmot herättivät illallispöydässämme keskustelua, notta nukkuisiko niiden keskellä hyvin vai ei. Emme päässeet yksimielisyyteen.

Saksan Otto Pienen valoteokset olivat kenties helppoja trikkejä, mutta kyllä ne tämän alan ammattilaisen pitivät lumoissaan hyvän hetken!

Kiinan Zhong Biaon näyttely löytyi vahingossa, niin kuin moni muukin teos Biennalen taiteen yltäkylläisessä ihmemaassa. Eritoten vaikutuksen teki epäkonventionaali ripustus ja kupoliin heijastettu taivas pilvineen.

Marc Quinnin näyttelyyn menimme sen sijaan ihan kerrassaan tarkoituksella, ja kyllä kannatti!  Perinteiset, hiotut tekniikat yhdistettynä vähemmän perinteisiin ja hiottuihin malleihin hätkähdyttivät hyvällä tavalla.

Millä sujuu keski-ikäiseltä taiteen katselu?

Ja sitten vielä takaisin kenkiin. Venetsiassa suurin osa etenemisestä tapahtuu jaloilla ja jalkineiden merkitys taidepisteeltä toiselle siirryttäessä korostuu kummasti. Oman kokemukseni mukaan kaksi paria kenkiä on matkoilla minimi, sillä se kaikkein mukavinkin ikinä kenkäpari saattaa rikkoutua tai paljastaa itsestään yllättäviä rakontekokykyjä. Tällä kertaa menin riskillä enkä ottanut umpijalkineita laisinkaan mukaan, sillä laskeskelin lämmön riittävän sandaaleihin sadesäälläkin. Ja niinhän se teki, ainakin nyt jälkeenpäin uskottelen itselleni niin, vaikka sateen ropistessa näyttelyalueelle saatoin vaikuttaa yltiöoptimistilta kumisaappaiden keskellä. 

Patagonian lilat Bandha Slicet ovat osoittautuneet järjettömän hyväksi hankinnaksi – harvoin näkee näin siedettävän näköisiä ja mukavia sandaaleja. Ovat osanneet änkeä jotain anatomiajuttuakin ohuisiin pohjiin, sillä näissä ei jalka väsy ja hyvin mahtuvat matkalaukkuun vielä sittenkin kun näyttää siltä että niin mitään ei enää sinne mene.

Artin Amsterdam-sarjan korolliset sandaalit ovat nekin suurmukavat korostaan huolimatta, kuuluvat sarjaamme "hyvin naamioidut lenkkarit". Jotain gummipohjaista taikaa on näidenkin päkiöissä, sillä hyvin uppoaa jalka sinne muun maailman unhoittaen.

Minna Parikan samplekengät ovat muuten kevyessä matkatavarastossani extravaganzaa, mutta tiesin joutuvani edustustilaisuuteen, joten pelasin varman päälle. Turhamaisuudesta ei siis niin mitenkään ole kyse. 

Edustustilaisuudessa oli kulttuurivaikuttajia. Bongaa kuvasta kulttuuriministeri. Tai edes joku.