Kuje-saappaiden tiukka Suomenlinna-testi

Kun postin täti ojensi laatikon, olin varma että nyt on minua huijattu ja styroxpaloja lähetelty Kujeelta Kuopiosta, niin oli kevyt kenkäloota. Voi sitä riemua, kun laatikosta paljastuikin saappaat! Varsin kevyet saappaat!

Saappaiden mukavuus sen sijaan ei ollut mikään yllätys - olihan pehmoisuus tuttua jo kesä-Kujeista. Kesäversioihin verrattuna pituus oli koko lailla sama, mutta päkiä kapeampi, ei tosin mikään ylitiukka sekään. Sama koko toimi mainiosti niin kesäkujeissa kuin saappaissa – oma jalkani on vähän yli 40 ja molemmissa 40 on se oikea koko. Väriä olin hieman jännittänyt: oranssilla ja oranssilla on eronsa, mutta onneksi tämän saappaan oranssi oli juuri sitä oikeaa, hehkuvaa, muttei räikeää oranssin vivahdetta!

No niin, kaikki hyvin tähän asti. Mutta miten saapas selviää tosielämän rankoista tilanteista? Sitä lähdin selvittämään A:n kanssa Suomenlinnaan. Tutustuimme samalla vessaan ja muutamaan viinilasilliseen.

Oranssit lehdet, nuo blogien syysvitsaus, jota ilman mekään emme sitten selvinneet.

Laiturialueelta poispääsy kesti melko kauan, sillä sekä Helsingin taiteilijaseuran näyttely Rantakasarmissa että Viaporin Deli & Cafén ikkunapöytä viivästyttivät matkantekoamme. Taiteilijaseuran syysnäyttely oli osin kauhea, mutta yllättävän suurelta osalta kiinnostava ja siten suosituksen arvoinen. 

Kahvilan edustalla saappaat saivat reippaita kehuja sisääntulleelta (tuntemattomalta) naiselta: "Tosi hienot kengät!". Jos tämä olisi ulkonäköblogi, mainitsisin myös, että tyttärensä huikkasi perään: "Ja hiukset!". Mutta koska keskitymme kenkiin, enkä ole lainkaan itserakas, en tee siitä numeroa.

Taustalla toinen kohteemme

Myös toinen kulttuurikohteemme, Taloraadissa A:n hullaannuttanut Suomenlinnan julkinen vessa on suosittelun arvoinen. Voitte ihan itse keksiä tähän omaan mielenlaatuunne sopivan "varsinkin hätätilanteessa" -tyyppisen vitsin, sillä itse en enää kehtaa.

Saappaat selvisivät hyvin edustustehtävistä niin taidenäyttelyssä kuin vessan edustalla. Myös käyskentely haasteellisella mukulakivikadulla onnistui moitteetta. Lämpöäkin pitivät juuri sopivasti, eikä pieni kosteus tuntunut missään. Mutta nyt oli aika koventaa panoksia ja mennä maastoon. 

Oranssi sohvatyyny – alkaako tästä uusi, syyslehdet kuvista syrjäyttävä blogivillitys?

Aloitimme Suomenlinnan telakalta. Veikkaanpa muuten, että Rauli Badding Somerjoen Laivat-levyn kannen kuva ei todellakaan ole otettu missään laivan kannella, vaan Suomenlinnan telakan patosillalla, vähän alla olevasta kuvasta vasempaan. Kujeet selvisivät telakalta paremmin kuin Badding elämästä eli kolhuitta ja kompastumatta. Jatkoimme siis vaarojen tiellä ja menimme vielä maastompaan.

Somerjoen jäljillä

Rantakivikossa koittivat kauhun hetket. Keski-ikäiseksi rouvashenkilöksi naamioitunut pahointekijä usutti hurttansa peräämme, mutta Kujeet kestivät myös nopean liikkumiseen epätasaisessa, liukkaassakin maastossa. "Rouva" komensi tappajakoiriaan hämäävästi "Pörrö, paikka!" ja "Muppe, kieri!", mutta kyllähän me tiesimme, että oikea viesti oli: "Raadelkaa nuo hipit!". Selvisimme nipin napin turvaan ihmisten ilmoille. Viinilasillinen oli kuitenkin otettava hermojen rauhoittamiseksi.

Kujeet joutuivat viimeiseen testiin, kun lautan lähtöaikataulu vilkutti nollaa minuuttia ja olimme vielä usean askelen päässä portilta. Sankarillisesti hölkäten ehdimme kuin ehdimmekin kyytiin!

Kaikin puolin voittajafiilis!

OTZ ja muita matkakenkiä – reportaasi Barcelonasta

Meidän ensimmäinen vierailupostaus, aaltoja! 

Nyt tiedän miltä tuntuu kunniatehtävä: suuta kuivaa ja nilkat turpoavat. Elokuisilla helteillä ei tietenkään ole mitään tekemistä näiden fyysisten reaktioiden kanssa. Yritän epätoivoisesti täyttää Sadun juhlallisesti (FB-viesti: ”Saat viikon aikaa kirjoittaa jotain!”) minulle antamat blogisaappaat ja kertoa kuinka OTZSHOESit toimivat Barcelonan kuumaakin kuumemmilla plazoilla ja historian pölyttämillä kujilla.

Takinkääntöjä

Mikä saa vannoutuneen TOMS-tossuilijan vaihtamaan tänä kesänä Helsinkiin saapuneisiin kangaskenkiin, joihin liittyy kalkoliittiselta kaudelta peräisin oleva muumio? Uskaliaaseen kokeiluuni ei liity yhtä polveilevaa ja mielenkiintoista historiaa, vaan yksinkertaisesti Sadun minusta ottama tiukka kyynärote ja päättäväinen raahaaminen Mikonkadun popup storeen. Tokihan olin salaa jo kiinnostunut näistä uusista tulokkaista ja siksi en tehnyt suurta vastarintaa. Olin myös jo valmiiksi päättänyt, että ostan limenväriset tossut.

Tässä vaiheessa kuvaan astuu oivallinen esimerkki tiedostamattomasta vaikuttamisesta asiakkaan ostopäätökseen. Joku saattaa sanoa tätä kyllä vaan ihan normaaliksi markkinoinniksikin, mutta minä sanon tätä ketjureaktioksi: Mukava myyjä oli aamulla päättänyt laittaa jalkaansa italialaisesta karkeasta pellavasta tehdyt Otzit. Minua ennen asiakkaana oleva nainen oli huomannut nämä myyjän jalassa, todennut ne kivannäköisiksi ja päätti itsekin kokeilla tätä väri(töntä)vaihtoehtoa. Asiakkaan peilaillessa jalkojaan minä ja Satu hiivimme ihan hiljaa ja huomaamattomasti, kuten tapamme aina on, liikkeeseen sisään. Päättäväisesti hiplasin limenväristä vaihtoehtoa, mutta silmäni harhautui jatkuvasti katsomaan pellavaisia tossuja, joita edelleen peilailtiin ihastuneesti. Jossain vaiheessa myös Satu alkoi kannustavasti huokailla näiden värittömyyksien edessä. Ja niin lähti asiakas pellavat tossut kassissa kaupungin hälinään ja muutamaa minuuttia myöhemmin seurasin minä omat pellavatossut kainalossa.

Etsi kuvasta tavoite ja lopputulos

Nyt ei haise jalkahiki

Ensimmäistä kertaa laitoin Otzini jalkaan lähtiessäni lentokentälle kohti Barcelonaa. Ensimmäisen kerran taisin ottaa ne pois jalastani viisi päivää myöhemmin avattuani kotioveni reissusta onnellisesti rähjääntyneenä.

Ensimmäinen kiitos menee antimikrobiselle korkkipohjalle. Nämä tossut eivät haise sukattoman kesämenon tiimellyksessä!

Välikommenttina on pakko kehua reissukavereitani. Kahta naista, joista toinen armottomana kenkäfriikkinä on sitä mieltä, että paras reissukenkä kesämatkoilla on yllättäen SuperDryn flipflopit. Niillä kuulemma kävelee koko päivän ilman jalka- ja selkämurheita. Itse en moiseen extreme-kokeiluun ole valmis (kaikki varpaiden väleihin laitettavat asiat saavat minut pois tolaltani), mutta väite on uskottavasti todistettu todeksi. Valituksia ei kuulunut, ellei ajoittaista kitinää pitkiksi venyneistä (max. 2h) cavattomista hetkistä lasketa.

Kolme naista vilvoittelee (eli ihailee varpaitaan) Montjüicin kukkulan suihkulähteessä.

Selkävaivainen kaatuu onnellisena kengät jalassa sänkyyn

Aasinsiltaa pitkin päästäänkin Otz-kiitos numero kakkoseen. Se menee CorkLite® monikerroksiselle pohjarakenteelle. Avaruusteknologialta kuulostavan viritelmän ansiosta myös tällainen selkävaivainen jaksaa valittamatta taivaltaa 12 tunnin kaupunkivaelluksia +30 asteen helteessä. Otzi muotoutuu jalassa ja tuntuu pehmeältä. Sen takia on suuri vaara, että ne jalassa päätyy päivän päätteeksi nukkumaan. Toisaalta, herääpähän seuraavana aamuna lähtövalmiina.

Toinen matkakaverini vannoo mukavuuden nimeen. Vasta sen jälkeen tulee ulkonäkö. Ellei Converset. Reissukenkänä on jo viisi vuotta kulkenut jalassa Birkenstockit. Saksalaista laatua todistaa se, että nämä birkenit olivat edelleen ihan toimivat, vaikka kävimmekin keskustelun: ”Katso, tuossa olisi uudet birkenit. Pitäisiköhän sun…? Ai ei. Okei.” Yhtään valitusta ei näidenkään kenkien omistajasta irronnut, vaikka kävelykilometrejä tuli päivässä kevyesti arvioituna ainakin 15. Tosin Gin Tonicit ovat Barcelonassa kultakalamaljan kokoisia.

Hienotunteinen pellava ei ilmettään väräytä

Otz-kiitos numero kolme menee kankaan kestävyydelle ja venymättömyydelle. Espanjalainen lyhyt kesäkaatosade yllätti ensimmäisenä iltana (ja toisena päivänä), mutta tossujen pellava ei ilmettään väräyttänyt. Kangas ei venähtänyt ja kuivui nopeasti. Viiden päivän jälkeenkin tossut pysyivät jalassa, mutta ymmärsivät kuitenkin joustaa hienotunteisesti jalkojen turvotuksen mukaan.

Jos jotain negatiivista pitää sanoa, niin Otzien takia unohdin jalkani, enkä tullut kotiin uusien kenkien kanssa. Asiaan ei millään tavalla vaikuttanut sopivasti paahtava helle, joka ei nyt ihan suoranaisesti kannusta menemään espanjalaiseen kenkäkauppaan sovittamaan nirunarusandalettejä.

Millaisissa kengissä sitten kulkevat paikalliset Penelopet ja Carmenit? Ensimmäisenä päivänä pongasimme kahdet Hunterin mustat kumisaappaat, mikä on ihan luonnollista: satoihan illalla ainakin puoli tuntia. Muuten katukuvassa vilisi kiilakorkoisia sandaaleja, tennareita ja muutamat übercoolit nilkkavartiset bikersaappaat. Ei siis mitään, mitä ei suomalaisilla Hämeenteillä ja -kaduilla olisi tänä kesänä nähty.

Viimeinen Otz-kunniamaininta kuuluu yksinoikeudella tossujen pesunkestävyydelle. Irrotettavan pohjallisen ja kasaamisvaiheessa ompeleminen liiman sijaan antaa näille tossuille lisäkäyttöikää. Omani olivat kuin uudet 40 asteen pesukonepyörityksen jälkeen. Kangas ei kutistunut vaan oli heti valmis uusiin seikkailuihin!

Otzit viiden päivän Barcelonan matkan jälkeen

Pesunkestävät Otzit valmiina seuraavana päivänä Kallio block partyihin

Vierailullaan Kummia Kenkiä kunnioitti R.

Nuorisokenkä seitsenkymppisille(kin)

Kummien kenkien kommandoryhmä, eli Mian äiti, on testannut Kujeen kesätassut. 

Tulos on varsin suosiollinen: "Näissä kengissä on kaikki, mitä mummelit tarvitsevat!". Ne ovat kesään sopivat ballerinat, mutta korkoa on kuitenkin hieman, mikä lisää näpsäkästi tukevuutta saamatta kenkää näyttämään uppotukilta. Tassuissa on helposti kiinnitettävät remmit - eläköön tarranauha! Äiti kehui tassujen mukavuutta ainakin kolme kertaa illan aikana, eikä kaikkea voi laittaa huonomuistisuuden piikkiin. Ja  kaiken tämän päälle vielä mitä viehättävin ulkonäkö!

Kummien kenkien kommandoryhmä suosittelee, voimakkaasti!

Koppatilavuus koetuksella talvi-Kujeissa

Kuje-tennareista ihastuneina riensimme innolla talvi-Kuje-ostoksille. Erityisen riemuissamme olimme väristä – vihdoinkin purppurat Kujeet!

Maailmanluokan tasapainoa vaativa poseeraus

Kesä-kujeissa koot 39 ja 40 sopivat meille oikein mukavasti, jopa väljästi, joten nämä koot tilasimme myös talviversioissa. Virhe. Aluksi kengät tuntuivat vain napakoilta, mutta muutaman kävelykerran (ja palautuksen estävän kolhiintumisen) jälkeen oli myönnettävä itselleenkin, että pienethän ne oli. Ei sattuuperkeleestikuolenpois-pienet vaan juuri sen verran naftit, että kävellessä muistaa. Myös liian pitkät varpaankynnet kostautuvat nopeasti.

Kannattaa siis ostaa kesä-Kujetta numeroa suuremmat talvi-Kujeet, varsinkin jos aiot sisällyttää kenkiin vielä villasukatkin. Kaksi numeroa, jos sukat on paksut.

Pikku venytyksellä kengät saatiin kuitenkin käyttökuosiin, vaikka villasukat jäivätkin haaveeksi. Ja sitten jakauduimme Hyväksi kenkäbloggaajaksi ja Pahaksi kenkäbloggaajaksi.

Satu: Musta tää kiilakorko on vähän jotenkin outo ja teennäinen.
Mia: No ei oo! Lisää pituutta ja lämmöneristystä!
S: Tää kärki on oikeesti aika kapea. Koppatilavuuden vähyys ahistaa.
M: Joo, on kapeampi kuin kesäversiossa, mutta siinähän tilaa onkin kuin ladossa. Musta tää kärjen kaari on tosi kaunis. Söpön töpökkä. Mä tykkään myös pohjan sahalaidasta, tulee vähän Fly London mieleen.
S: Sahalaitaa tai ei, saattaisin liukastua näillä.
M: Ja millä talvikengällä et?
S: Ja mikä tää värin nimi on olevinaan, magneetti? Magneetit on harmaita!
M: Magneettia on käytetty värjäämään vompatteja purppuroiksi muinaisessa itä-Albaniassa.
S: Eikä ole
M: Ei olekaan. Mut onhan nää mukavat!
S: (vaihtaa jalkaan Mian astetta isommat Kujeet) No niin onkin! Ja nahka on astetta tujakampaa kuin kesä-Kujeissa.
M: Joo, ja korko on inasen korkeampi.
S: Silti nää on jotenkin... sporttiset.
M: Ai kamala, niinpä onkin! Mut jos nää ois niinku ironisesti sporttiset?
S: Väri on kyllä ihana.
M: Niin on, ja muutenkin on kansa kadulla tykännyt näistä. Ihmiset meinaan tuijottaa, mut silleen neutraalisti, ei vihaa uhkuen, eli ne tykkää ihan tavattomasti.
S: Saisipa kesä-Kujeita tän värisinä!
M: Saisipa! Siis kesä-Kujeita purppurana.
S: Ei nää kyllä paukkupakkasia kestä.
M: Missä sä olet sellaisia päässyt kokemaan? No niillä villasukilla ehkä... Mut kyllä nää pikkupakkaset kesti ihan mainiosti. Mulle näistä on tullut itsestäänselvyyskengät, jotka voi aina laittaa jalkaan. Erityisesti nää sopii niihin orastavan alkukevään päiviin, kun maa on oikeasti vielä aivan liian kylmä tavallisille tennareille.
S: Siis niinku nyt?
M: Niinku just nyt.

Itsestäänselvyyskengät pyörii niin että horisontti heiluu

+ Väri
+ Monikäyttöisyys, tilanteeseen kuin tilanteeseen, säähän kuin säähän, sopii melkein minkä kanssa vaan (ainakin Mian tyylitajulla)
+ Mukavuus (kunhan on oikea koko)
+ Tulee leikattua varpaankynnet (jos ei ole oikea koko)
+ Sporttisuus (joillekin)
+ Kiilakorko (Mian mielestä)

- Sporttisuus (meille)
- Kiilakorko (Sadun mielestä)
- Koot pieniä, jos pitää verrokkina kesä-Kujetta (ja mehän pidetään)
- Kärjen kapeus estää tehokkaan varpaidenheiluttelun

Kummat kengät koetuksella: Parikaton kuukausi -testi

Kummat kengät bloggaajien lähes viikoittainen lounas nautittiin tänään. Vaihdoimme runsain mitoin kuulumisia kengistämme, viimeaikaisista hankinnoistamme sekä uusista potentiaalisista blogiaiheista. Sadulla oli jalassaan Troentorpit ja Mialla Kujeet.

Kesken Delicaton maanmainion tomaattikeiton meidät ylitti tietoaalto jonka myötä oivalsimme, että Parikka-maniamme on lähtenyt täysin käpälästä. Kysyimme toisiltamme, että onko meidän mahdollista elää Parikatta kokonainen kuukausi? Aiemmin olemme todistaneet että elo Parikoissa sujuu mainiosti. Mutta miten sujuu Kummien kenkien Parikattomuus?

Säännöt on selkeät: Ei osteskelua, ei käyttöä, ei nettisivuja, ei Universumissa roikkumista, ei bloggauksia, ei huiveja, ei hanskoja, ei mitään. Nada. Lompakotkin menee kuukaudeksi vaihtoon. Parikaton kuukausi alkaa nyt. (Kyllä. Tajuamme ironian siitä, että bloggaamme parhaillaan Parikoista. Tägiä ei kuitenkaan tule.)

Kuoliko Satu vieroitusoireisiin? Miten Mia pärjää reissussaan ilman yksiäkään edustus-Parikoitaan? Iskeekö Fluevog takavasemmalta ja vie Parikan paikan? Palaako Camper valikoimiimme vai kompensoidaanko me kriisiämme uusilla Kujeilla? Tämä kaikki ja todennäköisesti paljon muuta Kummissa kengissä kuukauden kuluttua.

Matkan varrella saattaa irrota jälleen muutama twiitti #kuukausiparikoitta tunnuksella.

Kovin yksinäisiltä näyttävät kaverit hyllylle pakattuna. 

Dr. Martens – käyttömukava kapinakenkä

Tädit yrittävät palata nuoruuteensa saappaiden avulla. Onnistuuko kapina keski-ikäiseltä kengänkuluttajalta?

Sodan myllerryksestä vaihtoehtokengäksi

Dr. Martensit, nuo nuoruuden ja kapinan vertauskuvat, saivat alkunsa, kuinkas muutenkaan kuin natsiarmeijan tohtorin käsissä – tosin lomilla.

Kuva: Dr. Martens

Tohtori Märtens teloi jalkansa hiihtoretkellä (lederhoseneissa, epäilemättä), eikä ollut tyytyväinen armeijan kengän tarjoamaan tukeen vammautuneelle jalalleen. Näpsäkkä tohtori sitten paranteli saapasta mm. autonrenkaasta valmistetulla, pehmoisella pohjalla. Sodan loputtua, yleisen ryöstelyn temmellyksessä tohtorimme otti vähän matskuja satunnaisesta suutarinliikkeestä niistä sen kummemmin maksamatta ja jatkoi tuotekehittelyä. Liikekumppaniksi ilmaantui vanha tuttavansa tohtori Herbert Funck. Kyllä, tohtori Funck (kimalteisissa lederhoseneissa, epäilemättä). Parivaljakon ensimmäisestä kenkämallista tuli hitti - saksalaisten keski-ikäisten kotirouvien keskuudessa. Kapinaa, jawohl!

Kuva: Dr. Martens

50-luvun lopulla brittiläinen kenkätehtailija R. Griggs osti patentin, tuotanto siirtyi Iso-Britanniaan ja pisteet katosivat nimestä. Dr. Martensit tulivat suosituiksi työkengiksi ja joutuivat myöhemmin myös skinien suosioon, kenties raudoitettu kärki sopi vapaa-ajan harrasteisiinsa. Myös modit, punkkarit ja muut alakulttuurit ottivat martensit pukeutumiskoodiinsa ja tältä kaudelta lieneekin peräisin underground-kapinakenkien maine.

Siis kaikki skinithän ei todellakaan potki muunvärisiä mummoja tai muitakaan

Kuva: Gavin Watson / Skins

Nykyisin tuotanto sijoittuu pääosin kaukoitään ja malleja on runsaasti. Työväestön asennekengästä on tullut trendituote. Meidän nuoruudessamme asiat olivat kuitenkin vielä toisin.

Kuva: Dr. Martens

Tohtori Martens - Sadun nuoruuden kivijalka

"Ensimmäinen kosketukseni Tohtori Martensiin oli vuonna 1985 vieraillessani ensi kertaa Lontoossa. Ikää minulla oli 12 vuotta. Tuolloin Lontoon katukuvassa PUNK näkyi yhä voimakkaasti ja muistan olleeni äärimmäisen vaikuttunut näkemästäni. Vaikka punk ei sinänsä ollut minun juttuni, niin sen anarkistisuus, näennäinen vapaus sekä rohkeus olla erilainen tekivät minuun lähtemättömän vaikutuksen.

Ensimmäiset Martensit ostin kuitenkin vasta 16-vuotiaana. Olin kuolettavan rakastunut skinhead-piireissä liikkuvaan Toniin. Kuvittelin varmaankin olevani potentiaalisempi tyttöystäväehdokas, josko omaisin nuoreen mieheen mätsäävät kengät. Rakkaus meni, mutta kengät jäivät ja Dr. Martens kuului kenkävalikoimaani yli 10 vuotta. Kun edelliset hajosivat, hain tilalle uudet samanlaiset.

Kaksikymppisenä maksoin opintolainani baarimikkona olutravintolassa, ja kenkien teräskärki pelasti minut monelta lääkärireissulta kaljatankkeja vaihtaessani. Samainen Martens oli jalassani tavatessani nykyisen paremman puoliskoni, ja ne jalassani lähdin synnyttämään esikoistani. Minut olisi jopa vihitty ne jalassa, jos kaasoni ei olisi onnistunut ylipuhumaan jalkaani korkokenkiä. Luovuin Martenseista vasta juuri ennen kolmekymppisiäni, jolloin tajusin, että maailmassa on muitakin kenkiä.

Viimeiset kymmenen vuotta olen haaveillut uudesta parista Martens-kenkiä. Jostain syystä olen kuvitellut, että ne eivät sovi keski-ikäisen naisen kenkävarastoon. Väärässä olin. Viime keväänä loskasäiden yllättäessä menin ja ostin parin. Kulkiessani kevään viimeisessä lumessa tajusin, miten olenkaan kenkiä kaivannut ja sitä kaikkea mitä kenkä minulle symboloi; Lontoota, nuoruutta, rakkautta ja uhmaa auktoriteettia vastaan."

Mian traumaattinen martensvapaa nuoruus 

"Olin niin erilainen erilainen nuori, ettei minulla ollut edes Dr. Martenseja. Oli kyllä Läyliäisten vahinkopalvelusta ostetut armeijan maihinnousukengät kokoa 44. Siihen aikaan sanaa hipsteri ei oltu vielä keksitty, joten ironisista maihareistani whatever-ylpeilyn sijasta kadehdin martensit omistavia kavereitani salaa – ainakin silloin, kun joku laittoi The Whota soimaan. Sitä tapahtui usein. 

Onneksi koskaan ei ole liian myöhäistä hankkia konventionaalisti erilainen nuoruus, joten käännyin  läheisen ystäväni brittiläisen Ebayn puoleen. Sieltähän löytyikin aimo valikoima martenseja, josta valitsin jonkun teinin parin käytön jälkeen hylkäämät pinkit martensit, varsin säädylliseen hintaan.

Nehän oli siis selvästi ihan hömppäversiot, ei metallikärkiä, ei tuskallista sisäänajoa, ei kiljuläiskiä. Jokin siirtymäriitti kuitenkin tuntui tapahtuneen, kun kuljin kaupungilla ensi kertaa martenseissani. Yhtäkkiä teki mieli juosta pakoon poliisia, mutta yhtään sopivaa ei sattunut kohdalle."

Satun vankempi martens-kokemus näkyy katu-uskottavassa nauhansidonnassa

Sortoa Ekbergillä, kapinaa Koffin puistossa

Mitäpä muutakaan olisimme uusissa martenseissamme tehneet kuin suorittaneet keski-ikä-kapinallisuustestin. Anarkiaa!

Mitään kunnon underground-juottoloitahan ei enää ole olemassa, joten menimme Ekbergille. Saattoi johtua kengistämme, mutta palvelu pyki pahasti. Joukkojamme yritettiin hajoittaa ohittamalla Satu jonotustilanteessa ja muutenkin ilmassa oli paheksuvaa palvelun hitautta. Tarjoilija sorti Satua, joka joutui taistelemaan oikeudestaan istua terassilla Mian hakiessa cafe au laitit ja briossin. Yhteiskunta on mätä!

Maiharit liittyvät muistikuvissamme läheisesti puistoelämään ja pussikaljaan. Tässä iässä emme kuitenkaan suostu taskulämpimään olueeseen, vaan ryystimme puistossa pussi-baileysia. Ruohikolle emme myöskään tohtineet mennä laatuvaatteissamme lojumaan ilman vilttiä, vaan istahdimme puiston design-penkeille. Herätimme varmasti kovasti pahennusta ohilakaisseessa puistotyöntekijässä. Rähinää!

Jotkut ostavat keski-iässä moottoripyörän, me ostimme Dr. Martensit

Rankan sisäisen kapinoinnin lisäksi keskityimme ihastelemaan martensien pohjan pehmeyttä ja kengän yleistä mukavuutta. Ai että, näissä ei nilkkanivelet natise! Hirveen hyvin onnistuu sunnuntaikävelyt ja kauppakassien kanto nämä jalassa. Eiku siis mellakointi ja pogoaminen.

Tunsimme itsemme saksalaisiksi kotirouviksi.

Oi!

***
Päivitys 27.8.2013
Myös Vauva.fi-laatukeskustelupalstalla on aikoinaan käsitelty samaa tematiikkaa: Millainen aikuinen ihminen käyttää Dr. Martensin kenkiä?

Viikko Mimeissä - osa 2

Haasteen alussa kanssabloggaajani Mia epäili minun istuvan haasteen ajan leppoisasti uima-altaalla vilautellen Mimejäni aina tarpeen vaatiessa saadakseni drinkkibaarin tarjoilijan huomion. Ollakseni rehellinen, samaa epäilin itsekin. Tosin kävi.

Osa 1: Lentokenttä - eli sinne (ja takaisin)

Kuten jokainen glamouristinen perheloma, matkamme lentokentälle sujui hikisesti paikallisbussissa lasten tapellessa, tottakai. Ainoat kimaltavat asiat koko bussissa oli Mimit, joita oli auringonpaisteessa mahdollista ihailla vain aurinkolasien takaa. Olin kerrankin ollut älykäs, ja laittanut tapojeni vastaisesti sukat jalkaan. Se on hyvä. Muutoin olisi muutama jalkapieru hikisessä jalassani varmasti törähtänyt muiden kanssamatkustajien iloksi.

Kuitenkin päästyäni lentokentän baggage-dropin -jonoon olo oli jo ilmastoinnin ja hiljenneiden lasten ansiosta lähes glamouristinen. Huomasin tuijottelevani omia kenkiäni ja miettiväni, että on ne kyllä vaan aika päheet. 

Turvatarkastusjonossa odotin Kööpenhaminassa saatua prinsessakohtelua, jossa minut Parikoissani otettiin jonon ohi. Mutta ei. Mimit eivät tuntuneen aiheuttavan minkäänlaista reaktioita lentokentän henkilökunnassa. Asia kuitenkin muuttui turvatarkastuksen metallipaljastimessa, joka ainoana älykkäänä olentona koko kentällä aiheutti huutoa ja punaisia vilkkuvia valoja ohi kävellessäni. Ja niinhän siinä kävi, että  kopeloitavaksi jouduin. Odotin, että tuo kopelointia työkseen harrastava vanhempi rouvashenkilö olisi edes kenkiäni kommentoinut, koska ne olivat syy hälytykseen, mutta ei. Ei sanaakaan. Suuri pettymys. 

Lentokentällä olo oli muutoinkin hyvin tavanomaista vaikka jalassani oli jopa pimeässä loistavat unelmat. Ei pääsyä VIP-luokkaan, ei ilmaista skumppaa, ei edes suolapähkinöitä. Ei mitään. Uskoni lentokenttähenkilökuntaan ei ehkä palaa enää koskaan.

Mimit ja maailman rumin matkalaukku, joka ei koskaan katoa ja palaa aina kotiin.

Ensimmäinen tunnustus. Matkustin kotimatkan tennareissa. Bulgarialainen peräsuolitutkimus turvatarkastuksessa ei vaan tuntunut sen arvoiselta.

Osa 2: Mimit ja uima-allas - tappaa talossa ja puutarhassa

Ensimmäisenä aamuna hotellihuoneessa kenkiä sovitellessani tajusin jalkojeni turvonneen. Edellisen päivän kirmailu, lento ja yllättävä +10° lisäys lämpötilaan teki temppuset, enkä meinannut mitenkään saada Mimejä mahtumaan jalkoihini. Luulin kohdanneeni viikon todellisen ongelman. En ollut.

Parikan kengissä tulee vakiovarusteena nahkapohja. Koska Mimit olivat uudet, en niitä ollut suutaritohtorilla vielä käyttänyt. Olin tyhmä, kuten uima-altaalla pian huomasin.

Nyt ihmiset seuraa tärkeä tieto; märkä laatta ja nahkapohja on todella huono yhdistelmä. Älkää koettako, koska minä koetin jo. Altaan reunalle päästyäni huomasin olevani extremeradalla, joka piti sisällään runsaasti liukkaita pintoja, kirmaavia kakaroita (kyllä, ne oli pääsääntöisesti omia mutta silti), sekä sen kuuluisan drinksun, jota yritin epätoivoisesti pitää lasissa.

Yllättävää kyllä selviydyin radasta, mutta näky ei ollut nätti. Raahasin jalkojani kuin kuusivuotias äitinsä korkokengissä. Lysähdin aurinkotuolille, enkä liikahtanut koko päivänä.

Tappava yhdistelmä

Toinen tunnustus. Ensimmäisen aamun jälkeen en enää Mimejä altaalle vienyt. Silläkin uhalla että häviäisin haasteen, kävelin paljain jaloin. Käynti Bulgarialaisessa sairaalassa ei vaan tuntunut sen arvoiselta.

(Sitä baarimikkoa en sitemmin enää myöskään nähnyt, parempi puolisko piti drinksumukin täytettynä koko loppuviikon.)

Osa 3: Serious BeachWear - hellettä, hikeä ja hiekkaa

Perhelomalla koen, että tehtäväni on istua altaanreunalla kirjaa lukien ja drinksua ryystäen. Tämä ei kuitenkaan päde parempaan puoliskoon, joka eräänä aamuna päätti, että nyt perheemme suuntaa kohti Mustanmerentyrskyjä. Jo lähtökohtaisesti idea oli huono. Komediallista lisämakua tilanteeseen tuo mielikuva vaimosta joka yrittää pysyä perheensä perässä hiekkadyyneillä Mimit jalassa.

Nöyränä vaimona (kyllä, tämä on sarkasmia) pakkasin kuitenkin pyyhkeet, hylkäsin drinksubaarin(!!!) ja määrätietoisesti poistuin hotellin alueelta. Alku sujui vaivatta, koska joku fiksu natiivi oli laudoittanyt turisteille rantaan johtavan polun. Ongelmat alkoivat rannan lähestyessä, laudotuksen päättyessä ja hiekan valahtaessa kenkiini.

Hyvinkin pian huomasin Mimien korkojen uppoavan tuohon polttavan kuumaan sekä valonnopeudella joka ihohuokoseen painatuvaan mikrokidutusvälineeseen. Tiesittekö, että hiekka tarttuu hikiseen jalkaan ärimmäisen tehokkaasti? Ja kun vielä yhdistämme tämän hiki-hiekka -kombinaation Parikan kenkien luksusnahkasisukseen, on tulos jokseenkin kivulias.

Koska Kivisen Frankenstein-sukkia vasta luotiin samaan aikaan Helsingissä, ei helpotusta ollut näköpiirissä. Kuten kunnon dramaattinen vaimo tekee, otin kengät pois jalasta samanaikaisesti suureen ääneen valittaen paremmalle puoliskolle, että: "seonsitsunsyytäkunmunhaastemeneenytmunilleen". Salaa olin helpottunut, että sain nuo Kiinalaiset kidustusvälineet pois jaloistani.

SBW (Serious BeachWear). Vain todellisille ammattilaisille. Itse en sitä ole.

Kolmas tunnustus. Palasin rannalta drinksubaariin paljain jaloin. Nahkakengän yhdistäminen kuumaan hiekkaan, hikeen sekä meriveteen ei vaan tuntunut sen arvoiselta. 

Epätoivoinen yritys perustella jatkuvaa paljasjalkaisuutta blogin lukijoille on pistää
kultaista glitterkynsilakkaa varpaankynsiin, mutta eihän se nyt tässä kuvassa näy.

Summasummarum

Illat Mimeissä sujuivat vaivattomasti. Bulgarian illat olivat kuumien päivien jälkeen mukavan vilpoisia, ja jalkojen turvotusta ei ensimmäisen päivän jälkeen ollut havaittavissa. Mimeissä saattoi käpsytellä ilman sukkia pitkiäkin matkoja, eikä jalkani saaneet näistä kävelyistä edes rakkoja. Ja tunnustetaan nyt sekin, että suuren painostuksen alla Mimit kävivät jopa minigolf-radalla. 

Mimit golffaa.

Jos nyt miettisin asiaa uudelleen, en ehkä toiste pakkaisi näitä perhelomakengiksi. Lapset läpsyttimissään osoittivat (jälleen) omaavansa enemmän käytännönjärkeä kuin äitinsä. Tosin jos olisin ollut 20-vuotiaana samassa paikassa kaveriporukan kanssa, pakkaisin nämä ehdottomasti mukaan! Olinko siis itse väärässä paikassa väärään aikaan? Hyvin todennäköisesti. 

Mimit ja seuralaiset. Tunnustan olleeni hetkittäin 

kateellinen seurueen muille kengille.

Jos Kummat Kengät miettisi outfit-asioita kertoisin teille nyt, että koin oloni hyvin mukavaksi yhdistellessäni Mimit farkkushortseihin ja T-paitoihin. Kerran illallisella erehdyin pukemaan päälleni sen "siistin mekon" ja kärsin koko illan tunteesta, että olen ylipukeutunut.

Tulevaisuudessa taidankin siis pitää Mimit "asennekenkinä". Pientä luksusta ja buustia silloin kun sitä itse tarvitsen. Luonnollisestikin tämä tarkoittaa sitä, että joudun mitä suurimmalla todennäköisyydellä (lähi)tulevaisuudessa ostamaan Parikalta toisetkin glitterkengät  iltapukutilaisuuksia varten.

BonusTrack

Kyllä, se on nuorin poikani joka ei vaan voinut vastustaa Mimien kiusausta.

Viikko Mimeissä, osa 1

Muka vitsillä heitettiin, että "Vuosi Parikoissa" saattaisi olla nasta mainosyhteistyömuoto, mutta koska Minna Parikan markkinointiosasto ei huomannut tätä loisteliasta tilaisuutta, loimme itse kevytversion: Viikko Mimeissä. Suunnitelmana siis käyttää viikon ajan pelkkiä Parikan Mimi-glitterkenkiä. Ja vain niitä.

Se oli ehkä pöhköintä, mitä olemme blogin eteen tähän asti tehneet.

Raporttimme seuraa kahdessa osassa. Ensin Mia avautuu päiväkirjassaan siitä, miten minäkuva, maailmasuhde ja jalkanahka muuttuu, kun kipittää viikon glittereissä, Satu taas kertoo, miten Mimit pärjäsivät Bulgarian eksoottisella Sunny Beachilla. Olemme raportoineet viikon etenemisestä myös satunnaisesti Twitterissä tagilla #ViikkoMimeissä.

Mian viikko

Perjantai 12.7.  – kokemuksia luonnosta ja metromatkailusta

Aloitan testiviikkoni klo 17:00 Kivinokalla ystävän möksällä.

Kuva: Villa Hukan emäntä

Ompeluseurahommat menee mainiosti, mutta poistuminen on haastavaa: maasto on metsäinen/hiekkainen, poljen täyteen (kenkiä) pakattua pyörääni, päässä pyörivän skumppahörpyn vielä häiritessä tasapainoa. Dokumentointia todistava ohikulkija hihkaisee: "Upeat kengät, upeat naiset!". Jalkani lipsuvat polkimilta vähemmän upeasti. 

Kuva: Villa Hukan emäntä

Metron hississä havaitsen keski-ikäisen matkakumppanini toljottavan hämmentyneenä jalkojani. Eikö se ennen ole nähnyt glitterkenkä-miestensukka-röhnäinen pellavahousu -yhdistelmää, häh? Onko se ihan lande?

Lauantai 13.7. – lähisuku antaa palautetta

Naapuri ei taaskaan herää puhelinherätykseensä, mutta tavan mukaan kopautan seinää, tällä kertaa Mimin korolla. Toimii, naapuri herää.

Haen äitini kävelylle. Äiti: "...niin se naapurin Pena muuten MITÄ sulla on jalassa HERRAMANKIESUS SENTÄÄN!". Myöhemmin äiti antaa tarkennettua arvioita, että Mimit olisivat oikein hienot joidenkin ääri-yksinkertaisten vaatteiden kanssa jossain juhlatilanteessa, mutta että arkena... Myönnän, että yritin löytää kaapistani hillittyjä ja yksinkertaisia vaatteita tasapainottamaan kokonaisuutta, mutta eihän siellä sellaisia ollut. Kerron Satun toteuttavan Viikko Mimeissä -haasteemme Bulgariassa, johon äiti, että sikäläiseen tyylitajuun ne voivat olla ihan oikeasti hienot.

No, en ota tyylineuvoja Hankkija-paitaan sonnustautuneelta henkilöltä.

Vaikka kävelymme on kohtuullisen lyhyt, hidastempoinen ja usean kahvikupposen keskeyttämä, kotiinpalatessani jalkani kostavat naapurille kirkumalla hoosiannaa taloatäristävällä volyymilla, kun vihdoin saan Mimit jalastani.

Apteekissa vaivihkaa, salaa äidiltä, ostamilleni laastareille ja rakkopuikolle tulee käyttöä.
Voi, miten niille tuleekaan käyttöä!

Onneksi Kujeiden tilauksessa käyttämämme irtoviikset ovat vielä tallella, sillä nyt täytyy livetä haasteesta ja käydä salaa kaupassa sandaaleissa. Ostan niin paljon ruokaa, ettei minun varmasti tarvitse poistua kotoa koko sunnuntaina. Muistan myös lohtujäätelön.

Sunnuntai 14.7. – selittelyn filosofiaa

Tänään syön jäätelöä ja parantelen rakkojani, joten aikaa jää ajatteluunkin.

Olen saanut aika paljon kehuja kengistä, mutta huomaan, että olen aina selittänyt, miksi minulla on näin erikoiset jalkineet. Sehän on oikeastaan aika tyhmää. Ihmisellä on oikeus pukeutua miten vaan haluaa, haaste tai ei. Päätän lopettaa ja tästä lähin vaan kiittää kohteliaisuudesta.

Maanantai 15.7. – rakko on paras muusa

Tänään täytyy jo laittaa kenkä jalkaan ja poistua ulkomaailmaan, joten kehitän epäkonventionaalejakin keinoja jalkojeni suojaksi. Itsestäänselvien rakonestopuikon ja laastareiden vahvistukseksi tungen jalkaterän ympärille myös pakkausvaahtomuovia.

Ja sehän toimii! Loistavasti! Olen kenties rikastumisen partaalla, sillä tästä voisi kehitellä pehmustesukan – tuote, jota vielä ei (kai) ole ja jota jokainen viikon juhlakengissä viettämään lupautunut tarvitsee!

Kuntokävely äidin kanssa sujuu kuin vettä vaan ja Made in Helsingin terassilla nuoret miehet luovuttavat meille paikkansa – tosin luulen sen johtuvan pikemmin äidin ankarasta tuijotuksesta ja leudolla marttyyrivibralla lausutuista eioosopiviatuolejayhyy-huokailuista kuin kengistäni häikäistymisestä. Joka tapauksessa uskoni nuorisoon palaa taas.

Vain tarkkasilmäisin lukijamme saattaa havaita pienen pullotuksen
beta-asteella olevista pehmustesukista johtuen
Kuva: Äiskä, joka on jo hyväksynyt tyttärensä kenkävalinnan

Illalla teen pehmustesukista vähän fantsummat versiot – ette tule välttymään postaukselta, jossa kerron, miten. Nimeän ne Frankensteineiksi.

Tiistai 16.7. – kansa kommentoi

"Keskeytän" kesälomani ja menen päiväksi "töihin" Punavuoreen. Vastaan siis yhteen mailiin ja istun kahvilla Grupossa. Oikeasti motiivini tulla tänne asti on kommenttien kalastelu - ja niitähän Gruposta löytyy. "Mielisairaan hienot" on ehkä lempparini. Myös "Parikka on vetänyt vähän överiksi" on siis positiivinen arvio. Mimit aiheuttivat pakottavan askartelutarpeen herrahenkilössä, jonka kokoa Parikalta ei löydy, mutta jolla on laajat glittervarastot. Myös ystäväni A, joka yleensä vihaa kaikkea, mitä päälleni ja varsinkin jalkaani pistän, kehuu kenkiä estoitta. Ne on kuulemma tarpeeksi kitsch ollakseen hienot.

Illalla on vielä tanssiesityksen läpimeno. Koreografi kiljaisee jo ovella onnensa siitä, että olen pukeutunut esityksen hengen mukaisesti (siinä on aika paljon glitteriä) ja muukin tanssiseurue kehuu Minna Paprikan kenkiä.

Nyt ei lipsu enää, eikä pohja kolhiudu, kun kätevästi pyöräytin polkimienkin ympärille pehmusteet

Kotimatkalla viime vuosikymmenet päihtyneenä viettänyt seurue naureskelee metrossa minulle vähemmän peitetysti, kuten sellaisten porukoiden tapa on. Kenkiä tuijotettuaan ne kuitenkin päätyvät helpompiin ja lyhyempiin sanoihin kuin kor-ko-ken-kä ja glit-ter: "Liila tyttö. Liila! Khihihii!". Vaikka siis oikeasti kyse on purppurasta ja keski-ikäisestä. Omissa jaloissaan on rullaluistimet ja crocsit. Feikit. Tähänastisten tilastojeni mukaan täytyy siis olla aivonsa dokannut sanastorajoitteinen feikkicrocsinkäyttäjä, jos ei tykkää Mimeistä.

Hississä törmään alakerran mukavaan rouvaan, joka vaikuttuu paitsi koroilla hankitusta pituudestani, myös siitä, että Mimejähän voi syksyn tullen käyttää sitten heijastimina. Totta!

Keskiviikko 17.7. – Mimit ja elämän laitapuolet

Joku vajokki oli murtautunut työhuoneellemme ja käyn hakemassa takaisin todistuaineistoa Pasilan poliisiasemalta. Vaikka miten yritän, niin en vaan saa aikaan pimeiden kujien femme fatale -efektiä edes omaan päähäni, poliisilaitos oli aivan liian arkis-asiallinen sellaiseen eikä kanssani asioinut komisario edes huomaa Mimejä. Olisiko sillä vähän tärkeämpää ajateltavaa? Missä on synkät kuulustelukellarit, karskit dekkarit ja seiniä pitkin viistävät vasikat, jotka paremmin olisivat sopineet kenkiini?

Rikosten tutkinnasta on dramatiikka kaukana. Mikä pettymys!

Illemmalla havaitsin, että voin kivutta laittaa Mimit jalkaani ilman pehmukkeitakin. Sisäänajo on onnistunut!

Kierrätysvinkki: Tee jätteidenkierrätysreissustasi houkuttelevampi hohdokkailla kengillä!

Torstai 18.7. – maakuntamatkailua

Ystäväni A lähtee Ikeaan ja minä mukaan. En herätä suurtakaan järkytystä tai sitten en vaan enää jaksa huomata - Mimeistä on tullut minulle tavan kengät muiden joukossa. Tai no, kyllä vähän sentään tunnen itseni muuta lähiväestöä glamoröösimmäksi.

Ikea ja Mimit – vastakohdat täydentävät toisiaan

Perjantai 19.7. – viimeiset kiitokset

Törmään kadulla pariinkin oppilaaseeni. He eivät kiinnitä tai ole kiinnittävinään mitään huomiota jalkojeni kimallukseen. Joko eivät näe kengissä mitään normivaatekerrastani poikkeavaa tai sitten eivät vaan kehtaa suoraan kysyä että olenko vielä opetuskykyinen. Ihan kivasti ja rauhallisesti kuitenkin minulle juttelevat.

Vielä Mimi-viikon viime metreillä saan ihailevaa palautetta kun ystäväni S havaitsee kenkäni, menettää puhe- ja hengityskykynsä hetkeksi ja niiden palattua huutaa koko kahvilan riemuksi: "FANTASTISET!".

Tähän on hyvä lopettaa testi.

Mimit tuovat säihkettä arkeen

Loppupäätelmät

Odotin huomattavasti negatiivisempaa huomiota, mutta mitä vielä, kehuja tuli. Tokihan tuijoteltiin vai- ja vähemmän vihkaa, mutta tuijotus ei yleensä ollut ilkeämielistä. Turpaankaan ei tullut, missään. Alun tuskan jälkeen Mimit osoittautuivat myös varsin mukaviksi kengiksi.

Vaikka kenkien pito oli oma päätökseni, saan ne jalastani milloin huvittaa ja niiden saama huomio on valtaosin positiivista, olen myös saanut kokea pienen siivun sellaisesta elämästä, jossa ihmiset tuijottaa. Aina. Jos tapanasi on toljottaa valtaväestöstä poikkeavia ihmisiä, niin kulje viikko Mimeissä ja käytöksesi saattaa muuttua.

Välitän, jos mahdollista, vielä vähemmän kuin ennen siitä, mitä muut mahdollisesti vaatekerrastani ajattelevat. Varmasti myös paheksun, jos mahdollista, vielä vähemmän muitten asusteita. Luultavasti uskaltaudun useammin korkokengissä alakerran kahvilaa kauemmas. Muistan myös, että jotkut kengät täytyy ajaa sisään. Ymmärrän, että glitteriä voi käyttää muutenkin kuin naamiaisissa, joissa on pukeutunut Elton Johniksi.

Tämä viikko aiheutti kuitenkin suuren pulman elämääni: Miten ihmeessä pystyn enää ylipukeutumaan?

Plussat
• Sopivasti överi, upea ulkomuoto
• Runsas platoo neutraloi korkeaa korkoa
• Korko on myös tukeva
• Sisäänajon jälkeen hämmentävän mukava
• Huomio taattu
• Voi käyttää myös peilipallona

Miinukset
• Oma jalkaergonomiani kaipaisi pientä painaumaa päkiän alle - painovoima inasen tursottaa varpaita kärkeen
• Nahka on aluksi melko kovaa, mikä lienee glitterin kirous
• Mimejä on useissa väreissä, mikä saattaa aiheuttaa kassavajetta

Parikat koetuksella – viikko Mimeissä -testi

Satuhan hankki jo ensimmäisen aallon aleissa Minna Parikan kultaiset glitter-Mimit, mutta Mia taipui vasta hardcore-prosenttien iskeytyessä pöytään eli tänään. Kultaloiston huumassa päätimme testata Mimejä kovimman kautta: Käytämme niitä kokonaisen viikon. Ja vain niitä. Ainoastaan kenkien vaarantuminen esim. sateessa tai ydintuhossa perustelee muitten kenkien väliaikaista käyttöä.

Satu toteuttaa testin kovennetuissa olosuhteissa, Bulgarian Sunny Beachilla. Tai niin se väittää, oikeasti vaan sätkyttelee kenkiään uima-altaan heijastuksissa herättääkseen drinksubaarin tarjoilijan huomion.

Noin viikon päästä kerrotaan, miten kävi kokonaisuutena. Sillä välin satunnaisia twiittejä tunnuksella #ViikkoMimeissä. Huh huh, kaduttaa ehkä vähän jo nyt.

Tonttukin sen tietää - viikko juhlakengissä ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista!

Kuje – kenkämaailman tuleva jopo?

Kytköstiedote:

Toinen kenkäpari saatiin Kujeelta, toinen ostettiin itse. 
Ei vaatimuksia eikä lupauksia tekstin sisällöstä eikä sen sävystä.

Kummat kengät ottaa asian vakavasti

Raportin ensikosketuksestamme Kuje-kenkiin ja blogimainontaan voi lukea täältä.

Kun kengät olivat kolahtaneet molempien postitoimistoihin, aloitimme rankan urakan. Suunnittelimme huolella erilaisia testejä, joille altistimme kengät ja niiden myyjän. Alla sensuroimattomat tulokset ja johtopäätökset.

Kujeet leudosti kenkälesbiaanisessa asetelmassa. Kuvauspaikka Gruppo Coffee.

Asiakaspalvelu: Pelottavan helppoa

Toisen kenkäparin saimme Kujeelta, mutta toisen tilasimme viitta päällä ja irtoviiksissä itse, jotta saisimme käsityksen asiakaspalvelun tasosta.

Vaikka Kujeen nettisivujen pirteys on vähän liikaa jopa Mia the Pollyannalle niin onhan se myönnettävä että henki vastaa tuotetta: Sivulla hyvin kuvin ja todellisuutta vastaavin värein (ainakin meitsin monitorissa) esitellyt kengät nyt vaan on aika iloisia. Iloista on myös muu viestitys ja erityisen iloista on nopea kuittaus lähetyksestä ja kenkien vauhdikas postitus.

Kyllä. Meillä on todisteita. Ja nämä todisteet ovat naamio päässä tehdystä tilauksesta,
jolla yritimme hämätä viatonta kenkäkauppiasta.

Järvenpää: Hyväksyykö maaseutu?

Itse olemme erittäin tyytyväisiä Kujeiden ulkonäköön. Värit ovat puhuttelevia, muotoilu samaan aikaan funktionaalisen yksinkertaista ja määrittelyjä pakenevalla tavalla erikoista. Vaikka molemmat päädyimme pitämään kengissämme neutraalit, kengän väriä korostavat oletusarvonauhat, on mukavaa, että mukana tulee myös värillinen vaihtosetti.

Vaikka Kujeet hyväilevät omaa tyylitajuamme, emme testaustehtävässämme kuitenkaan voi jättää muun Suomen mielipidettä huomiotta. Mia matkustikin Järvenpäähän saadakseen tuntumaa kenkien toimivuudesta vaativassa maalaisympäristössä samalla kun osallistui taidetapahtumaan. Järvenpää-talon vapaamielisissä boheemipiireissä kengät hyväksyttiinkin muitta mutkitta. Ihan oikea valokuvaaja jopa suostui ottamaan alla nähtävän kuvan.

Kohukävelykadulla Mia joutui ohittamaan farkkuasuisen natiivijoukon, joka kuunteli ghettoblastereistaan ei ainoastaan Whitesnakea, vaan Whitesnakea suomeksi. Ironialla tuskin oli osuutta asiaan tai sitten Järvenpää on Suomen salainen hipsteripääkaupunki. Dunkkuun ei kuitenkaan tullut, eli kengät ovat turvalliset myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella.

© Susanna Majuri
Tätä kuvaa ei ole käsitelty edes rajaamalla, sillä juuri järvenpääläispiilohipsterien salavihan väistänyt
ei helpolla ota riskiä saada dunkkuun oikealta valokuvaajalta.

Klaipeda: Ääriolosuhteita ja voittoon päättyvä identiteettikriisi

Satu päätti viedä kengät vielä astetta kauemmaksi. Onko Liettuan rannikkoseutu jo liikaa näille kengille? Ei se ollut. Kengät kesti Klaipedan haastavat sääolosuhteet kunnialla. Kengät näyttivät jopa nauttivan vaihtelevista olosuhteista, jotka heittehtivät aina kaatosateista helleaaltoihin.

Vaikka Klaipedan lämpötila nousi aina +25° ei sukkahiki noussut ainakaan Liettuan testiryhmän nenään. Rajamailla kuitenkin mentiin. Kujeissa on näet ohuehko tekokuitukangasvuori, joka pidentää käyttöaikaa talven laitamilla, mutta pakottaa kuumajalkaisimmat luopumaan Kujeistaan kesken parhaiden yltiöhelteiden. Liettuan hikitestin aikana Mia Helsingistä koodasi oman rajansa kulkevan jo +20°:ssa.

Klaipedan matkaseurue koostui Camper-kenkiin salaisin rituaalein vihkiytyneistä tuottajista, joten kengät aiheuttivat myös hihkuntaa: "onks noi camperit?". Ei ole. Ilokseen Satu voi todeta olevansa vihdoin ammattikuntansa kenkiin kohdistuvista rituaaleista ja kollektiivisesta kenkämaniasta vapaa.

Kujeet chillaa Klaipedassa.

Spurtti Puistolan asemalla

Todellisen tehokengän tunnistaa Puistolan aseman aamuspurtissa, jossa testattiin kenkien reaktionopeus suhteessa paikallisjunaan. Jotta spurtti ei olisi liian helppo, olivat Puistolan natiiviasukkaat lisänneet haastetta temppuradan muodossa. Muutama hajonnut olutpullo sekä vapaana kirmaavat kakarat takasivat sukkulointitestiin haastetta. Satu kirmasi Kujeet kintuissaan radan ennätysnopeasti. Kengät pitivät pintansa myös luikkaalla pinnalla, (jonka koostumusta emme halua spekuloida liikaa) ja Satu ehti kuin ehtikin aamujunaan.

Kapeajalkaiset kaverimme

Grupon penkillä lojuva ystävättäremme K havahtuu "Kato mun lahjuskenkiä!" -huutoon ja haluaa sovittaa. K:n jalkaterä on langanlaiha, joten hän saa suorittaa testin kuminauhan kiristysmahdollisuudesta. Kyllä, toimii. K pyytää Kujeen osoitteen ja alkaa spekuloida, kuinka paljon voisi saada alennusta jos kertoisi saaneensa vinkin meidän blogista. Emme raaski kertoa, että mitään sellaista sopimusta ei ole.

[Ommm... Kuje, kuuletko alitajuntamme huudon?]

Huonojalkainen lähimmäinen

Mia ei hetkeäkään epäröi hyödyntää sairasta äitiparkaansa* blogin koe-eläimenä – päin vastoin, äidin huonot jalat tarjoavat kengille äärimmäisen testin. Kenkiä jalkaan vetäessään äiti väittää, että tarvitsisi lisäpohjalliset, koska kenkien oma pohja on sen verran ohkainen. Tämän väitteen äiti peruu pian. Tuomio: Hyvät kävellä, ei purista, ei kiristä ja itse asiassa unohtui, että mitään kenkiä jalassa onkaan.

Onneksi Mia hyvin tietää, ettei mitään perintöä ole tulossa eikä hänen siis tarvitse välittää perinnöttömäksitekouhkauksista kun vaatii kengät takaisin itselleen. Äidin jatkuvat vihjailut siitä, että kengät sopisivat paljon paremmin hänelle kuin Mian päivän outfittiin on vain kestettävä kuin mies.

Kengistä on myös jumppa-apua, sillä ne motivoivat istuessa nostamaan jalkoja niin,
että kengät tulevat näkökenttään ihasteltaviksi.

Päivitys: Kengät ovat nyt äidin. Mia totesi painostuksen alla, että koko 41 on hänen 40,5-jalkaansa sittenkin hieman suuri ja tilasi parin kokoa 40, joka sopi täydellisesti. Tai jos rehellisiä ollaan, kaksi paria.

Loppupäätelmät

Kummat kengät on erittäin tyytyväinen ostoksiinsa ja lahjuksiinsa. Jäämme jännityksellä seuraamaan, tuleeko Kujeesta kenkämaailman Jopo: toimiva, yksinkertainen, mukava, kivan värinen ja hipsterien suosima klassikko. Toivomme niin, sillä näemme itsemme Kuje-ostoksilla vuosienkin päästä. Ja koska kumpikaan meistä ei omista Jopoa, voimme hyvällä omatunnolla hankkia muutamaan Kujeen lisää. Loogista, rakas Watson, kenkäloogista!

Kehitimme Kujeiden kunniaksi myös laiskoille ja tyhmille sopivan muotitanssin.
Soundtrackiksi sopii esim. omassa päässä hyräilty Groove is in the Heart.

Plussat

• keveys

• mukavuus

• hyvät värit

• yleispätevyys eli monikäyttöisyys

• sopivan erikoinen muotoilu, joka kuitenkin käy vähän konservatiivisemmallekin sielulle

• säädyllinen hinta, tätä kirjoitettaessa 80 eur + postitus

• eettinen ja luontoa säästävä tuotantotapa

Miinukset
• Vaikka postitus oli nopeaa, olisi ollut upeaa saada seurantakoodi. Tällöin voi työaikana säännöllisin väliajoin tutkailla kenkien kulkua pitkin Suomea. Samoin koodilla kengät saa päivää nopeammin postista, eikä tarvitse odotella sitä typerää lappua seuraavaan päivään.  
Päivitys: nykyään tulee koodikin.

• Jos on tyhmä eikä rasvaa kenkiä, alkaa väri kulua kärjistä melko nopeasti.

• No värejä voisi olla vielä enemmän. Lämmin keltainen? Purppura? Koko Pantonen värikartta?
Kuten huomaatte, miinukset on vähän keksimällä keksittyjä. 

Kuje-yhteydet

www: kuje.fi

Facebook: www.facebook.com/kivakuje

Twitter: twitter.com/KivaKuje

* Ei se oikeasti niin kovin sairas ole, mutta draamakuningattarena osaa varmasti arvostaa kohtuullista liioittelua tehokeinona.