Lakupohjaa ja beigeä Lontoossa

Lontoossa yksi vakiokohteistani on Selfridgesin kenkäosasto. Siellä voin ihastella superfantsuja kenkiä, joihin minulla ei koskaan tule olemaan rahaa saati pohjelihaksia.

Siis yleensä voin.

Vierailu viime kuussa oli järkyttävä pettymys. Mielenkiintoisimmatkin suunnittelijat olivat ladanneet tiskiin tekopirteitä ballerinoja ja ruttokuolemaakin hengettömämpiä beigen sävyjä. Kun mitään muuta ei oltu keksitty, oltiin lykättu kenkiin paksut ja vielä paksummat pohjat. Jotain väsynyttä yritystä oli spektaakkeliin, mutta siinäkin kaaduttiin löysään eklektisyyteen. Jos et tiedä, mitä eklektisyys tarkoittaa, niin sitä, että yhdistetään eri tyyleistä niiden pahimmat palat. 

Kevään kenkävalikoima oli masentanut somistesarvikuononkin

Naiveilla yksityiskohdilla oli yritetty tehdä kengistä hellyttäviä, ettei niitä kehdattaisi haukkua (ei onnistunut). Lopuksi oli laitettu viskoen glitteriä ympäriinsä aivan kuin Helinä-keiju olisi spiidipäissään kuvitellut olevansa vaahtosammutin. Taika on kuitenkin kuollut maailmasta ja maan pinnalle jäi kenkäparat, kalkkiviivoille kaatuneina. Järkytän nyt jopa itseäni toteamalla, että joskus glitteriäkin voi olla liikaa.

Chiara Ferragni. Vähemmän olisi ollut niin paljon enemmän.

Ferragnin silmäkenkien pitäisi oletettavasti olla flirttailevat,

mutta taitaa olla C-vitamiinin puutoksesta kyse lupsahtavassa silmäluomessa. 

Ginan lenkkarit, yhdet useista glitterjuoksujalkineista.

Siis glitter-juoksujalkineista, ei glitterjuoksu-jalkineista. Ikävä kyllä.

Harrastaisin mielelläni glitterjuoksua.

Ekstravaganzana tunnettu Charlotte Olympia oli tyytynyt kuorruttamaan umpitylsät
ballerinat kissoilla. Tai siis KISSoilla. Ehheh.

Alexander McQueen. Yleensä varma ja mahtava, nyt kolho ja beige paksupohja.

Saint Laurent tunnettiin aiemmin yksinkertaisten, 

mutta särmien ja tyylikkäiden kenkien suunnittelijana

Prada on tehnyt pohjat englanninlakuista...

...ja pyyhekumeista. 

Yläpuolella oleva metallinkiiltoinen oxford on mahdollisesti loiseliö.

Stella McCartneyn legoesteettiset klovnikengät Ikean kevätmallistoon. 

Mukana  kokoamisohjeet ja kuusiokulma-avain.

Fausto Puglisi ja ysärihevin paluu

Gionvito Rossi on kuin onkin onnistunut yhdistämään 70-luvun Ladan penkit,
rikkinäiset leggingsit ja akustolevyn.

Giuseppe Zanotti – kun haluat naamioida sääresi korinttilaisiksi pylväiksi.

Vivienne Westwood. Ennen punk, nyt humppa.

Hurmaavista perhoskengistään tunnettu Sophia Webster
oli tällä kertaa laittanut jotain kivaa korkoihin. NiinQ

Salvatore Ferragamon valmiiksi mudanväriset festarikengät,
lisävarusteena viinansalakuljetustankki koron sisään.

Rene Caovilla on kivasti kierrättänyt lastensa pääsiäismunista löytyneet rannekorut

Peter Pilotton inspiraationa on ollut alienin paksusuoli

Vuittonin iki-inhokkikuosi ei näytä lenkkareissa yhtään sen paremmalta kuin laukuissa.
Tai missään.

Louboutinin koristekuorrutteet toivat mieleeni lämpimän muiston
Luostarinmäen käsityöläismuseon karkkikaupasta

Gucci oli antanut mielikuvituksen ja askartelutarvikkeiden lentää

Miu Miu. Siis mitä? MITÄ TÄMÄ ON?

Jotain hyvääkin

En yhtään ihmettele, että Pradan osastolla minulle kerrottiin, että kuvien ottaminen ei oikeastaan ole sallittua. En minäkään haluaisi, että tieto viime hetken epätoivodesigneistäni leviäisi yhtään mihinkään. Lopetin tietysti kuvaamisen siihen paikkaan, osittain myös siksi, että olin jo ottanut kaikki tarvittavat kuvat. 

Mutta ei tilanne ole aivan toivoton. Valikoiman harvat iloiset yllättäjät löytyivät teatterillisen fantasiavintage-tyylin sektorilta. Se on jännä, miten jotkut osaa tehdä överin ja toiset sitten vaan ei.

No 21 teki vaikutuksen yksinkertaisen rohkeilla origameillaan ja...

...vähemmän yksinkertaisilla, melkein lavasteesta menevillä fantsukkeillaan.

Chloella oli sentään aika kiva tuo reunus

Comme des Garcons teki fluevogiaanisen Camper-asenne-spittarin

Uusi löytö Rodarte oli tällä kertaa suosikkini. 

Jännästi yhdistyi tyylikkyys ja näyttävyys.

Kaiken tämän pettymyksen jälkeen tuli pakottava tarve mennä Irregular Choicen myymälään. Niiden kengät on sentään avoimesti älyttömiä ja övereitä, eikä paniikkipiilottele sitä ironisen high fashionin leiman alle. Vinkki: yläkerrassa on sale-osasto. Siis merkityksessa "ale", ei ollut Suomen presidentti istuskelemassa siellä.

Kiitos avoimuudesta, IC!

Terveisiä perheestä – runsaasti taidetta, heikosti kenkiä

Nyt kuulkaas, kulttuuriväki. Mikä juttu tämä tylsät-kengät-avajaisissa oikein on? Kerta toisensa jälkeen lähden hippoihin innokkaana kamera kuumottaen, mutta lähes aina saan pettyä jalkineiden kuolettavaan tylsyyteen. Niin tälläkin kertaa, Terveisiä perheestä -näyttelyn avajaisissa.

Onneksi oli omat eväät mukana. Jo ennalta pahaa aavistaen harjoitin minimaalista manipulaatiota ja sain ystäväni K:n pukeutumaan juurihankittuihin Irregular Choiceihin. K on tunnettu anglofiili, joten kuosi ei ole yllätys. Tässä siis avajaiskengistön parhaimmisto:

Edessä: Neiti K ja Irregular Choicen Posiet
Taustalla: Maiju Salmenkivi: Mummulle (yksityiskohta)

Toki näyttelyssä oli muutakin kiinnostavaa kuin kuvitteelliset ekstravaganza-avajaiskengät. Avajaisherkut olivat suussasulavia, juomaa riittoisasti ja tila erittäin vakuuttava. Läsnäolevat lapsetkin käyttäytyivät iloisesti, mutta mallikkaasti. Kenties kulttuuriväki käyttää aikansa kenkähankintojen sijaan lastenkasvatukseen. Hyväksyn, vaikken ymmärrä.

Pyysin itseäni vielä vähemmän perhekeskeisen K:n mukaani mainitsematta näyttelyn aihetta, koska muuten se ei olisi lähtenyt. Itsekin pelkäsin joutuvani vaaleanpunaisen ah-voi-ihanuus-ja-tuska-läpälässytyksen uumeniin, mutta pelko oli turha. Näyttelyn teemaa, perhettä, oli käsitelty hyvinkin reippaasti, raikkaasti ja laajasti - sain bongattua vain yhden loppuunkalutun "äiti naarasleijonana" -aihelman, eikä sekään ollut pahimmasta päästä.

Maiju Salmenkivi: Family Collection (yksityiskohta)

Erityisesti pidin Maiju Salmenkiven töistä - ja tähän ei sitten vaikuta se, että Maiju on kaveri. Hulvaton Family Collection pohjautuu Salmenkiven perheelle keräytyneisiin esineisiin. "Meidän perhe keräilee. Kaikenlaista." todetaan infossa ja minun on helppo uskoa, tai jopa muistaa. Ne, jotka eivät kestä vessajuttuja, voivat lopettaa lukemisen tähän, sillä aion muistella Maijun perheen vessaa nuoruusaikoinamme. Sinne oli kerääntynyt nilkkoihin asti vanhoja Aku Ankkoja. Se oli paras vessa ikinä.

Terhi Heino: Mörkö / Boogieman

Terhi Heino on tehnyt yhteisteoksen kolmivuotiaan poikansa kanssa. Teosteksti sai imelyyskelloni kilahtamaan varovasti, mutta jälleen kerran osoittauduin ennakkoluuloiseksi: Teoksissa lapsenomainen reipas ennakkoluulottomuus yhdistyy kirkkaaseen konseptiin. Kyllä, perunalastu voi olla taidetta!

Aleksi Tolonen: Under the Rainbow

Aleksi Tolosen Under the Rainbow on siis niin överi, etten voi olla pitämättä. Sateenkaaria! Pilviä (tai hajonnutta aivomassaa)! Lapsia hiljaa paikoillaan!

Lempiteoksiini kuului myös Thomas Westphalin videoteos aiheenaan keinuva lapsi ja aikuinen. Kerrankin video oli todella osa kolmiuloitteista teosta, eikä vaan hätäpäissään jollekin oudolle pinnalle heijastettua kuvaa, ettei vaan tarvitsisi kutsua tuotostaan ihan tavalliseksi lyhytelokuvaksi. Koska unohdin ottaa kyseisestä teoksesta kuvan, laitan sen sijasta kuvan tosi hienoista kengistä, joihin minulla ei koskaan tule olemaan varaa eikä pohjelihaksia.

Miu Miu: Teacups. Kuva Lust for Shoes -sivulta, jonne ne lienevät eksyneet Miu Miun pressimateriaaleista.

Muun tiloissa on Terveisiä perheestä -näyttelyn lisäksi esillä Saara-Maria Karirannan installaatio Balance. Teos koostuu tasapainoilevista esineistä, jotka kuvaavat kaikenlaista kapitalismista massan jakaantumiseen. Mielestäni (ja kameroiden määrästä päätellen muidenkin mielestä) kaunein oli kristallilasiläjä. Esteettisen elämyksen lisäksi se tuotti keskustelua kuuma- ja/tai pikaliiman paremmuudesta.

Saara-Maria Kariranta: Balance (yksityiskohta)

Näyttelyssä kävi: Mia