Laadukas blogihaastevastaus, joka vois kiinnostaa monia

Hidas ja poukkoileva matkamme kohti Oikeaa Blogiutta törmäsi taas uuteen virstanpylvääseen, kun Vuorenvalloituksen Janiina sai päähänsä blogihaastaa meidät. Kiitos?

Kuva: Disney

Haaste on heitetty

Mia: OMG! Me ollaan saatu ensimmäinen blogihaaste!!!!1!!1!!!!!

Satu: OMG! Mä en edes tiennyt, että blogihaasteita on olemassa!

M: MÄ TIESIN! Saanko nyt bloggariharrastusmerkin? Kai me vastataan tohon?

S: En ehkä kehtaa kieltäytyä, koska sä oot selvästi aika innoissasi. Mitään rehellistä en kuitenkaan lupaa kirjoittaa.

M: No ei tietenkään!

S: Tai sit pysyn vaan kenkäasioissa.

M: Okei, mä haastan itteni enkä anna yhtään kenkävastausta. En ehkä myöskään rehellistä.

1. Kerro jotain, mitä emme tiedä sinusta.

S: Mä en omista yhtään paria Ecco-kenkiä. Ne on rumia.

M: Mulla on jääkaapissa puoliksi homeinen hummuspaketti ja mun molemmat isoisät oli pappeja. Asiat eivät liity toisiinsa.

2. Onko sillä väliä, mitä lukijat ajattelevat blogistasi? Miksi?

S: Eipä juuri, emmehän lue sitä itsekään. Äitimme ehkä. Siis ne elossa olevat.

M: Mulle on kyllä väliä, mitä lukija ajattelee – lopetin kiroilunkin kun äiti käski. Saatan kyllä jatkaa sitä joskus tulevaisuudessa.

3. Miten bloggariminäsi eroaa "reaaliminästäsi"?

S: Bloggariminällä on enemmän rahaa kenkiin.

M: Bloggariminä kiroilee vähemmän.

4. Mikä saa sinut nauramaan?

S: Uudet kengät. Tietty.

M: Omat mokat. Ainakin jälkeenpäin. Joskus tosi kauan jälkeenpäin. Kun kaikki tilanteen todistajat on kuolleet vanhuuteen ja voin kertoa tapahtumista oman versioni.

5. Mitä luovuus merkitsee sinulle?

S: Upeaa kenkäsuunnittelua.

M: Kykyä ratkaista loistokkaasti sellainen ongelmatilanne, johon on itse itsensä saattanut.

6. Ketä läheistäsi ihailet?

S: Siskoani, sillä on vielä enemmän kenkiä kuin mulla.

M: Ystävääni, joka osaa erottaa maun perusteella Amerikan pastillien oranssit pastillit.

7. Mikä sinussa ärsyttää itseäsi?

S: Puhun aika paljon kengistäni. Ai mut eihän se ärsytä.

M: Puhun niin nopeasti, etten itsekään pysy perässä.

8. Mikä sinussa ihastuttaa muita?

S: Kenkäni. Niitä on aika paljon.

M: Laadukas huumori, ihana luonne, empaattisuus, viisaus, sivistys, älykkyys, gourmet-kokkaustaito, loistava lauluääni, pettämätön tyylitaju, kirjallinen lahjakkuus, triangelinsoitto ja sen sellaiset, mut mitä näitä laskemaan.

9. Mikä sinusta tulee "isona"?

S: Suutari. Säästän paljon rahaa, kun osaan itse fiksata kenkäni.

M: Mä ajattelin perustaa jonkun uskonnon ja rikastua sillä. Niillä rahoilla vois sit vaikka pelastaa maailman. Loppuajan lekottelen riippukeinussa.

10. Kuka on lempielokuvasankarisi ja miksi?

S: Sinkkuelämää-Carrie. Sekin puhuu paljon kengistään.

M: Tilda Swinton Only Lovers Left Aliven Evenä oli kyllä aika viilee. Oiva roolimalli.

11. Uskotko onnellisiin loppuihin? Perustele.

S: Toki. Onnellisissa lopuissa on aina uudet kengät.

M: Tottahan toki. Mut enemmän uskon onnellisiin alkuihin.

Tarkkaan harkittu haastelista

M: Tossa haasteessa pitäis haastaa vielä jotkut muutkin. 

S: En tajuu. En vieläkään lue blogeja. Onko Tommi Erosella sellainen?

M: Ei. Googlasin jo kauan sitten.

S: Entäs joku ikävä tapaus? Onko meillä kostettavaa kenellekään?

M: Haastetaan persut.

S: Joo. Ja kepu ja kristilliset! Kaikki mun suosikit! Eiks Soinilla oo se ploki?

M: No on, se voitaisiin haastaa! Ja mietitään hyvät kysymykset. Niinku:

"MITÄ NYT HELVETTIÄ!!1!!!?????"

S: Mitä jos vaan haastetaan kaikkia mielikuvitusblogeja, joita me luettais, jos ne ois olemassa?

M: Hirveen hyvä! Mut Tuukkanen voitais haastaa kanssa, et se kirjoittais blogiinsa joskus.

S: Kyllä! Ja mä lukisin Tommi Erosen blogia. Tietty. Ja Brad Pittin. Ja Edward Nortonin.

M: Eikä unohdeta Johnny Deppiä!

S: Kuinka monta meidän pitää haastaa?

M: Oikeesti 11. Mut siitähän ei tarvii välittää.

S: 11! En mä tiedä niin montaa hottia näyttelijää. Käyks 80-luvun rokkitähdet?

M: Totta kai. Kuolemakaan ei oo este. Onhan meediot.

S: Sebastian Bach. 

M: Johann Sebastian Bach?

S: Sä voit ottaa Johannin, mä meen Sebastianilla. Nuori Michael Monroe ja Axl Rose. Ehkäpä myös Tommy Lee.

M: Lou Reed.

S: Jim Morrison!

M: Sä oot isotukkaisten ystävä.

S: Sä googlasit!!!!

M: Tuohon niin riitti yleissivistys.

S: Isot tukat on komeita. 

M: Miss Piggylläkin on iso tukka.

S: Jimi Hendrix! Onks jo 11?

M: Varmaan on. Sit pitäis vielä keksiä kysymykset

Kysymysten huolellista asettelua

S: Ai noille? Miltä kuolema näyttää?

M: Millaset kengät sillä on? Tai yksinkertaisempaa on tietty haastaa Kuolema suoraan.

S: Kampaatko koskaan tukkaasi?

M: Voinko tulla rajan taa?

S: Voiko esittää suoraan kysymyksen Brädille ja Edwartille? Tappeletteko usein ilman paitoja vapaa-ajalla? Öljyttyinä?

M: Mä aattelin lähinnä perinteistä "Teille vai meille?" -kysymystä.

S: Mä aattelin ton herra Deppille.

M: Kaikki ajallaan ja vuoronumerot käyttöön. Esineellistänkö nyt Deppiä vai itseäni?

S: Ihan sama. Pitääkö tästä siis ihan kirjoittaa, vai kopsataanko tää keskustelu suoraan verkkoon? Minusta tää on laadukasta ja vois kiinnostaa monia.

M: Oletko täysin vakuuttunut?

S: Oppivathan olemaan haastamatta meitä enää toiste.

Haastetut

Ei me viitsitä erikseen kertoa haastetuille, ne googlaa/meedioi kuitenkin itsensä ja löytää tän jossain vaiheessa. Paitsi Johannalle ehkä sanotaan. 

Perussuomalaiset

Keskustapuolue

Kristillisdemokraatit

Johanna Tuukkanen

Tommi Eronen

Sebastian Bach

Johann Sebastian Bach

Nuori Michael Monroe

Nuori Axl Rose

Tommy Lee

Lou Reed

Jim Morrison

Kuolema

Miss Piggy

Jimi Hendrix

Brad Pitt

Edward Norton

Johnny Depp

Kysymykset:

1. Oletko elossa?

2. Miltä kuolema näyttää / sinä näytät?

3. Millaiset kengät sinulla on jalassa?

4. Kampaatko koskaan tukkaasi?

5. Voinko tulla rajan taa?
6. Voiko Brädille ja Edwartille esittää suoraan kysymyksen?

7. Tappeletko usein vapaa-ajalla ilman paitaa öljyttynä?

8. Teille vai meille?

9. Esineellistätkö itseäsi vai Johnny Deppiä?

10. Pitääkö tästä siis ihan kirjoittaa?

11. MITÄ NYT HELVETTIÄ!!1!!!?????

Sankarimme suutarit: Sam-Sam

Äidiltä on tullut palautetta blogissa esiintyvästä kiroilusta, joten yritän tästä lähin hillitä voimasanojen käyttöä. Tässä postauksessa se oli vähän hankalaa.

Suutarisarjamme kakkososassa seikkaillaan edelleen Kalliossa, päätähtenä tällä kertaa Sam-Sam-suutarinliike ja pomonsa/ainoa työntekijänsä Sami.

Olen käynyt Sam-Samilla vuosia. Keskustelukaavamme on joka kerta koko lailla seuraava.
Avaan oven ja huudan "TERVE!".
"Mitäs himpskattia sulle taas tulisi" kuuluu vastaus jostain takahuoneesta.
"No hitsipillikkä, korkolappu meni."
"Ja pahuksen kiire olisi"
"Kunhan mun eläkkeellepääsyjuhlaan nää saan, niin riittää, jeeveli sentään."
"Huomiseksi siis?"
"Ehhhheeheeee. Pirskatti."

Täältä löytyy kaunis kone kavereineen

Omasta mielestäni Sam-Sam on ollut Kinaporinkadulla ihan aina, mutta itse hän väittää muuttaneensa siihen Pohjanmaalta vasta seitsemisen vuotta sitten. Uskokaa kumpaa haluatte. Samin syy ryhtyä suutariksi oli käytännöllinen: ei löytynyt sopivia kenkiä, joten piti opetella tekemään sellaiset itse. Sittemmin kengänteko on vähentynyt, mutta muu nahkamateriaalin työstö lisääntynyt. Kyseessä ei ole mitkään erityisen hillityt pukineet, vaan Samin tekemiä nahkavaatteita on nähty muun muassa Michael Monroen yllä The Voice of Finlandissa.

Näitä emme nähneet Monroen päällä TVOF:ssa

Sami ei ole kertakäyttökulttuurin ylin ystävä hänkään: "Uusia kenkiä ei tarvita ennen kuin vanhat tippuu jaloista." Olen toki eri mieltä, vaikka ymmärränkin pointin. "Voisi jopa sanoa, että kenkä on parhaimmillaan, kun se on roskiskunnossa. Silloin nahka on mukautunut hyvin jalkaan. Siis kunnon kengissä, ei kaukaa kenkiä muistuttavissa kahdenkymmenen euron hökötyksissä."

Sami elää kuten opettaa, joten en ottanut kengistään kuvaa. Niiden morkkaamisen sijaan kysyn, mitä vinkkejä vaikkapa kenkien huollosta ihmiset tarvitsisivat, mutta Samin mukaan hänen asiakaskuntansa osaa jo hoitaa kenkiään vallan mainiosti.

Köh, köh. Kuka osaa ja kuka ei.

Vajoan hetkeksi henkisesti maan alle, sitten kokoan itseni ja kyselen asiakaskunnasta. Muina kaappikonservatiiveina utelen, että uskaltaako tänne goottisten nahkatarvikkeiden sekaan tulla muitakin kuin alakulttuurien edustajia tai muuten superviileitä tyyppejä (kuten minä) (ja ehkä Michael Monroe). Niinku että käykö täällä hipsteritkin?

"Mitäs jumprahuiteja ne sellaiset on?"

Tämä laite on noin satavuotias. Liekit lisätty myöhemmin.

Ennakkoluuloni järjettömyyden todistaa ovesta sisään pelmahtava perinteinen kalliolainen mummo. Kyllä, täällä on asiakkaina (myös) ihan tavallisia ihmisiä.

Vuosien varrella (joita ihan varmasti on enemmän kuin seitsemän) Sam-Sam on tavanomaisten suutarinhommien lisäksi muun muassa laputtanut erikoisemmatkin korkoni ja muuttanut hankkimani Chie Miharan saappaat sellaisiksi, että niihin mahtuu myös pohkeet – ja vieläpä saanut minut uskomaan, että virhe on Miharan. Tällä kertaa hän auttoi minua pyhäinhäväistyksessä eli vetoketjujen laittamisessa kriisimaihareihin. Hyvät tuli, oikein hyvät. Kuten tavallista.

"Kaikkea säkin jalkaasi laitat!" toteaa Sami kultaglitterisistä maihareistani.
"Paraskin puhuja!"

Samperi.

Sam-Sam
Kinaporinkatu 1
www.samsam.fi
www.facebook.com/SamSamleatherhandicraft

Koko kansan Converse

Converse on itsestäänselvyys. Sen hyväksyvät kaikki punkkareista toimistotyöntekijöihin. Sitä on liikkeellä paljon ja kuitenkin se on säilynyt persoonallisena valintana – tai ainakin illuusiona sellaisesta. Raporttimme aiheena Converse muistoissamme, tosielämässä ynnä muualla – Kummat kengät tutkii, tilastotieteilee ja raportoi.

Converse multiploituu kaikille sopivaksi
Kuva: SH

Converseja näkyy kaikkialla, myös kulttuurissa. Tässä John Lurie, Roberto Benigni ja Tom Waits Converseineen Jim Jarmuschin elokuvassa Down by Law.
Kuva: Cinema Lacrum

Kuka tai mikä on Converse?

No, sehän on markiisi nimeltään Mills Converse – tai sitten ihan tavan heppu nimeltään Marquis Mills Converse. Luultavasti jälkimmäinen, ehkä sen vanhemmat oli rojalisteja, jotka vahvasti uskoivat nimen olevan enne. Mutta edellinen versio on jänskempi, eli pysytään siinä. 

Tärkeämpää kuitenkin on, että markiisi/Marquis avasi kumikenkäkauppansa Massachusettsin Maldenissa 1908. Ja voiko olla sattumaa, että ensimmäiset All Star -koripallokengät valmistettiin vuonna 1917, samana vuonna kuin Suomi itsenäistyi? Voiko? No ei mitenkään voi!

Voiko olla sattumaa tämä kaukaa ja hämärässä katsoen ihan suomenlipunsininen Converse?

Suomen itsenäistymisen epäilemättä tuoman huuman lisäksi All Starien myyntiä edisti niiden evankelistaksi palkattu koripalloilija Charles Hollis "Chuck" Taylor, josta myös kenkien englanninkielisen alueen lempinimi "chucks" tulee. Mikähän tälle olisi hyvä suomennos? Tsuksit? Kalet? Repat?

Okei, conssit.

Chuck ja chucks, 1921
Kuva: Wikimedia Commons

Näitä periconverseja valmistetaan varrellisina ja lyhyinä malleina, nykyään myös kevyempinä slim/lady-versioina. Värit tulivat mukaan kuvaan vasta 40-luvulla, mutta sen jälkeen niitä onkin piisannut. Ja kuoseja – yksi syy Conversen jatkuvaan suosioon lienee runsas ja ajan hengen mukaan vaihtuva valikoima erilaisia täsmäteemakenkiä.

2000-luvun alussa ilkeät lenkkarifirmat olivat syöneet markkinaosuuksia ja Converse teki kehnoja bisnespäätöksiä, joiden seurauksena merkki joutui Niken haltuun. Siellä se on edelleen

Slim-mallin etuja on sen mahtuminen käsilaukkuun

Pinkit klassikot

Bongasimme ilahduttavan monet oranssit Converset, nämä jopa kuvaan asti. Erityisen vaikutettuja olimme oranssiutta hienosti korostavien sukkahousujen vihertävästä vivahteesta. 

Kuosiesimerkki: klassinen leopardi. Kenkien omistaja väitti, että eläinkuosit pysyivät ihan hallinnassa, ennen kuin niihin täysin hurahtanut työkaveri lietsoi leopardit tosimielellä myös hänen vaatekaappiinsa. Tämä symbioottinen lapasesta lähtö on varsin tuttua myös Kummille kengille.

Nämä Converset ovat peräisin Dublinista, mutta tulikasteensa ne saivat Galwayn kalliolla, jossa kenkien omistaja pääsi eroon korkeanpaikankammostaan. Conversejen avulla, epäilemättä (toim. tulkinta).

Onko Converse massatuote? Tai siis kuinka massatuote?

Huhu kertoo, että jokunen vuosi sitten Tukholmassa kaikilla, siis ihan kaikilla oli Converset. Ennen kuin alamme naureskella tukholmalaisten sopulimaisille pukeutumispäätöksille, täytyy meidän toki tarkistaa Helsingin tilanne.

1. Hot-spot / City-käytävä
Istuudumme tärkeinä City-käytävän kahvilaan tilastoimaan. Laskemme kaikki ohikulkijat ja sen, kuinka monella heistä on Converset. Työ vaatii keskittymistä, emmekä ehkä koskaan ole olleet hereillä hiljaa näin pitkään. (Onneksi oli kuitenkin ruuhka-aika, eikä aikaa kulunut tuhottomiin.) Päätimme laskea ensimmäiset 500 ohikulkijaa. Surullinen totuus on se, että vain 40:llä näistä oli Converset jalassaan. Prosenteissa se tekee säälittävät 8. Päätämme siirtyä seuraavaan pisteeseen.

City-käytävässä tajusimme, että Mian kamera tarkentaa aina eteen, vaikka kohde olisi kuinka kaukana

2. Hot-Spot / Starbucks
Keski-ikäiset mielemme mieltävät Starbucksin nuorison kantapaikaksi. Kihisemme valmiiksi uskosta, että kohta nähtävä Conversevalikoima on massiivinen. Mian odottaessa jonossa Satu laskee ensin kaikki asiakkaat (66kpl), jonka perään Mia juoksee laskemaan asiakkaiden Converset (7 kpl). Starbucksin totaaliprosenteissa päästiin tutkimuksessa noususuhdanteeseen, eli 10,6% tulokseen.

Shoelfie Starbucksissa. Meillä oli paikan parhaat tennarit, tietysti.

3. Hot-spot / Espan puisto
Koska Starbucksin asiakaspaikat on vähissä, siirrymme juominemme Espan puistoon. Kuin ihmeen kaupalla löydämme vapaan penkin, joka on lähes linnunkakasta puhdas. Hiljenemme jälleen ja aloitamme laskutoimituksen. Tässä välissä Mia bongaa kivat miestenkengät ja juoksee valokuvaamaan ne, joten aloitamme uudestaan. Ohitsemme kulkee 200 henkilöä, joista vain kymmenellä on Converset jalassaan. Espan puisto on siis tilastollisesti huonoin pisteemme tähänastisista ja päätyy viimeiselle sijalle naurettavalla viiden prosentin tuloksella.

4. Hot-Spot / Burger King (Rautatientori)
Koska emme halua ihan vielä luovuttaa, siirrymme Rautatietorin Burger Kingin ihastuttavaan miljööseen. Koska niin huonot tulokset, kuin nälkäkin yrittävän laskea hyvää Converse-flowtamme ostamme iltapalaa ja siirrymme käytävän varrella sijaitsevaan pöytään ja hiljenemme viimeisen kerran. Kenties koko elämässämme. Sipulirenkaiden aikana meidät ohittaa 51 hampparinhimoista kuluttajaa, joista seitsemällä on jalassaan Converset. Olemme siis löytäneet prosentuaalisesti parhaan pisteen ja Burger King nousee tähtisijoille 13,7% lukemallaan.

Burger Kingissä pikku välipalaa nautti mm. tämä matkustavainen. Eipä aavistanut päätyvänsä dataksi tilastoon!

Kun pämäytämme tilastot yhteen on tutkimuksemme tulos se, että Helsingin kantaväestöstä 9,33% astelee eteenpäin Converset jalassaan. Onhan se aika paljon, kun ottaa huomioon, että kyse on yhdestä kenkämerkistä. Koska olemme kuluttaneet kaikki rahamme kenkiin ei budjettimme valitettavasti salli vastaavan tutkimuksen tekoa Tukholmassa. Emme siis saa selvää vastausta siihen, ovatko helsinkiläiset vai tukholmalaiset sopulimpeja, mutta onhan ne kuitenkin hävinnyt joskus jääkiekossa. Muistetaanpa se!

Converset on suosittuja myös tanssitaiteilijoiden keskuudessa.

Oikeanpuolimmaiset on ostettu New Yorkista, samalla retkellä kun kierukka napsahti. Se on siis joku tanssijoiden ongelma, älkää meiltä kysykö.

Satun tie glamrockarista suurkuluttajaksi

Kuten Dr. Martens -postauksessa niin myös tässä joutuu Satu tunnustamaan, että omaa pitkän historian myös Conversejen kanssa. Yhtä merkittävässä roolissa kuin Martenssit ne eivät kuitenkaan ole olleet.

Koska Satu oli nuori 80-luvulla, hän on saanut kyseenalaisen kunnian elää keskellä Glam rockin kulta-aikaa. Nuoruus on siis vietetty Hanoi Rocksia, Guns N' Rosesia sekä Mötley Crüeta kuunnellen. Jostain ihmeen syystä olennainen osa musiikin kuuntelua oli pukeutua mustiin pillifarkkuihin ja nimenomaan Conversen varrellisiin All Star -tennareihin – olemme kuulleet, että Tampereella pukeudutaan yhä niin. Satun ekat Converset olivat punaiset. Hatarien muistikuvien mukaan ne eivät olleet kauheen hyvät jalassa. Ehkäpä mielikuva johtuu siitä, ettei Satu koskaan pelannut koripalloa, vaan keskittyi "runtsalla" heilumiseen.

90-luvulla täysi-ikäisyyden koittaessa Satu hankki pinkin parin samaisia tossuja. 2000-luvulla vuorossa olivat turkoosit ja nyt kun olemme päässeet 2010-luvulle, makaa Sadun eteisen lattialla jo 5 paria Converseja.

Jos ei valmis tarjonta riitä, voi Converset tuunata esim. vaihtamalla niihin Kujeiden kuminauhat

Mian ankea tennarihistoria

Koska Läyliäisten vahinkopalvelusta harvemmin sai Converseja, taittui Mian teini-ikä korvaavilla tennareilla. Eräältäkin helsinginreissulta mukaan tarttui Etolan tennarit, jotka kestivät vuosia. Tunnustettakoon saman tien, että ne olivat tummansiniset. Kuulemanne kolaus johtuu siitä, että Satu pyörtyi juuri ylenkatseesta.

Converse-innostus alkoi vasta kypsässä keski-iässä, Tampereella. Kenkä-Revossa nähdyt sinapinsävyiset Converset jäivät ostamatta, mikä oli virhe. Niitä sitten järkiin tultua metsästettiin ympäri maailmaa, muun muassa New Yorkissa, pelästyttäen viaton kanssamatkustaja kuola suunpielistä valuen esitetyillä uteluilla metrossa. Mutta onneksi on Saksa. Sieltä löytyi Converset värissä "Venice Brown". Oikeastihan tuo on kaikkien aikojen eufemismi sävylle "Vauvankakka".

Venicebrowneja etsiessä Mia oli jo ehtinyt hankkia yhdet Converset, purppurat, samaiselta  amerikanmatkalta. Kun Mian äiti näki ne totesi hän, ettei mistään kyllä näe, että ne on hankittu New Yorkista. Sehän on ihan totta – tätä universaalimpaa kenkää on vaikea löytää.

Tärkeäksi liikeneuvotteluksi naamioitu kuvaustuokio kesken kesähippojen.

Vauvankakat vasemmalla, oikealla yhdet R:n lukuisista Converseista.

Helsingin keskustan ja Facebookin Converse-tärpit

Käytettyjä Converseja kannattaa etsiä esimerkiksi Facebookin Converse-kirpputorilta. Toki niitä on silloin tällöin tyrkyllä myös Kenkäkirppis Hupsiksessa.

Uusien kenkien ostomahdollisuuksia kartoittaessamme kolusimme keskustan kenkäkauppoja, satunnaisotannalla, myönnetään, ja totesimme Kenkä-Marskin johtavan valikoiman laajuudessa. Se oli liikkeistä myös ainoa, josta vielä saa Marimekko-Converseja. Sokosella oli vakuuttava tarjonta, Stadium oli vakavastiotettava ostoskohde, samoin kuin yleensä ylenkatsomamme Dinsko ja Kookenkä. Perusconverseja saa toki melkein mistä vaan.

Otos Kenkä-Marskin naistenosastolta. Tarjonta jatkuu miesten puolella vähemmän mielikuvituksettomana kuin miestenpuolilla yleensä.

Tuliteränä toimistolle, paskaisena punkkarille

Tutkimuksemme Suuri Totuus on siis se, että Converse elää ja voi hyvin. Tämä lienee ainoa tennari, johon voimme törmätä uutuden kiiltävänä keski-ikäisen naisen jalassa, iloisen tahraisena onnellisena kirmaavan taaperon koivessa sekä likaisen rähjähtäneenä tulevan rumpalin karvaisessa kintussa. Conversen katu-uskottavuus vain kasvaa kulumisen myötä, ja kulahtaneen parin poisheitto-yrityksistä on alkanut useampikin perhedraama.

Vaikka joku saattaisi leimata tähän tossuun monikansallisen kaupallisuuden leiman, emme kuitenkaan saa unohtaa sitä tosiasiaa, että Conversella on poikkeuksellisen pitkä ja kulttuurillisesti merkittävä historia. Ainakin Jenkeissä. Ja huhujen mukaan myös Ruotsissa.

Satu haluaa vielä lisätä loppuun, että Converset jalassa tehdään muistoja. Ei se itsekään tiedä miksi. Mia arvelee, että asialla on jotain tekemistä Sadun neljän jälkeläisen kanssa, eikä haluakaan tietää tarkemmin.

Hyvinpalvellut pari on nimetty Festarikengiksi.

Tässä alkaa olla katu-uskottavuus huipussaan

Nuorisokenkä seitsenkymppisille(kin)

Kummien kenkien kommandoryhmä, eli Mian äiti, on testannut Kujeen kesätassut. 

Tulos on varsin suosiollinen: "Näissä kengissä on kaikki, mitä mummelit tarvitsevat!". Ne ovat kesään sopivat ballerinat, mutta korkoa on kuitenkin hieman, mikä lisää näpsäkästi tukevuutta saamatta kenkää näyttämään uppotukilta. Tassuissa on helposti kiinnitettävät remmit - eläköön tarranauha! Äiti kehui tassujen mukavuutta ainakin kolme kertaa illan aikana, eikä kaikkea voi laittaa huonomuistisuuden piikkiin. Ja  kaiken tämän päälle vielä mitä viehättävin ulkonäkö!

Kummien kenkien kommandoryhmä suosittelee, voimakkaasti!

Merkintöjä parikkapaastolta

Mehupaasto? Lihaton lokakuu? Autoton päivä? Sou lääst siison – Kummat kengät vietti Parikattoman syyskuun! Selvisimmekö hengissä ja/tai järjissämme? Lue koskettavat päiväkirjamerkinnät!

2.9. Helsinki
Mia: Lähden matkoille, joten parikaton syyskuu helpottuu siirtyessäni kauemmas Universumista. Pakkaan matkaan Chie Miharat korvaamaan Parikat edustuskenkinä. Lompakon sisältökin sujahtaa hyvin puolta pienempään Lumiin, jääväthän kaikki kahvikortit Suomeen. Paitsi Robert's, koska sellainen on lentokentällä.

4.9. Dublin
Mia: Yritän googlata tietoa paikallisista kenkäsuunnittelijoista Dublin-postausta varten – ja saan tulokseksi Suomen suurlähetystön Minna Parikka -artikkelin. Pysyn kovana, en lue.

Helsinki:
Satu: Tähän on tultu. Vedän kaapista vanhat Camperit esiin ja vajoan takaisin ammattikuntani kenkäkliseisiin.

5.9. Dublin
Mia: Olen syönyt aika monta Bailey's-tryffeliä. Syytän parikattomuutta.

6.9. Helsinki
Satu: 7 veljestä -baletin ensi-ilta. Syy, miksi omistan tuhat paria Parikoita. Nyt kengät ovat muuttuneet hyödyttömiksi. Lohduttaudun ostamalla Tizzianasta elämäni ensimmäiset Chie Miharat. Unohdan ne kuitenkin töihin ja päädyn esitykseen tennareissa. Elämäni ei ehkä koskaan enää palaa entiselleen.

9.9. Helsinki
Satu: Jopa minä "Madame Musta" kaipaan väriä. Luojalle kiitos Kujeista.

12.9. Helsinki
Satu: Työtoveri innoitti minut seuraamaan Pecha Kucha -iltaa.  Liian myöhään tajusin, että yksi puhujista on Parikka itse. Pakenin paikalta (mutta kuuntelin kyllä esityksen). Valuessani kohti asemaa ohitan myös Universumin. Määrätietietoisesti siirrän katseeni katuun. Jotenkin tuntuu siltä, että jalassani ollevat Dr Martenssit kinnaisivat kantapäätä.

14.9. Cardiff
Mia: Saatan ostaa kengät matkamuistoksi. Ne eivät ole yhtään parikkatyyliset, mutta jokin yhteys tapahtumilla varmasti on. Ilman parikatonta syyskuuta en ehkä olisi sortunut.

16.9. Lontoo
Mia: Selfridgesin kenkäosastolla huomaan Melissalla vähän Luluja muistuttavat kengät, enkä voi heittää kökköä plagiaattivitsiä Lontoo-postauksessani. Tuska!

Tässä ne nyt on, sadepäivän parikat. Puujalkavitsin unohdin jo ajat sitten, mutta se olisi ollut tosi hyvä.

18.9. Helsinki
Mia: Nelliina on kirjoittanut jotain Parikasta. Klikkaan itseni juttuun automaationa, mutta jätän sen omatuntotaistelun jälkeen kuitenkin kesken.

19.9. Helsinki
Mia: Menemme Postresiin syömään kun siellä on puolitettujen menuhintojen hullut päivät. Mitkä kengät laittaa, kun pitää ennen hienostelua viettää päivä töissä ja/tai kahvilla? Normivalinta olisi Seirenit, mutta nyt otan lennosta uudet Fluevogit. Nekin on kyllä hyvä valinta. Tosin Postresin aiheuttaman ruokaorgasmin kourissa en muistanut missä maassa olin, saatika mitkä kengät on jalassa.

Satu: Sähköpostissa on ollut jo jonkin aikaa kutsu Parikan bileisiin. Olen kehitellyt 97 ammatillista syytä mennä paikalle. Kellon lyödessä 17:30 siirrän kuitenkin itseni erään kouluyhteisön johtokunnan kokoukseen. Kotiinpäin mennessä luon haikean katseen Universumin ikkunaan jossa yhä juhlat ovat kukkeimmillaan. Jokseenkin masentavaa.

20.9. Helsinki
Mia: Huomaan parikka-tägin pienentyneen hakusanapilvessämme. Edistystä?

23.9. Helsinki
Mia: Saanko viedä parikat suutariin paastokuussa? Päätän, että en. Laiskuudella ei ole mitään tekemistä asian kanssa.

24.9. Helsinki
Satu: Lopetan huomioiden kirjaamisen. Nyppii koko juttu. Ihan älyvapaata, eihän meidän blogia edes lue muut kuin Mian äiti. Kirjaan kuitenkin ajatukseni ylös.

25.9. Helsinki
Satu: Olen jokseenkin vakuuttunut, että olen Parikasta vapaa. Taidan pistää joka popon myyntiin  Hupsikseen ja satsata julmettomaan määrään Fluevoggeja. Havahdun harhastani huomatessani sormieni palelevan. Kaikki hanskani ovat myös Parikalta. Olen tuomittu.

26.9. Helsinki
Mia: Kiasman 15-vuotisjuhlat muodostavat tuplaongelman. Nyt olisi loistotilaisuus pikku Mimi-ylipukeutumiselle, mutta ei. Fluevog hoitaa kyllä homman himaan, mutta silti. Yritän, vielä naiivisti uskoen kulttuuriväen kenkämielikuvitukseen, bongata kenkäkuvattavaa, mutta juhlien kenkäkoodi on "tylsä". Taas. Ainoat kuvaamisen arvoiset popot ovat, niinpä niin, parikat. En kuvaa.

27.9. Helsinki
Mia: Penny Lanen ikkunassa pönöttää hienot parikat ja olen jo ottamassa kuvaa Kenkäkirppis Hupsiksen Kaupungilta bongattua -vihjelistaan, mutta sitten muistan. Nyt parikkapaastoni ei enää ole henkilökohtainen vaan vaikuttaa, välillisesti, mutta kuitenkin, muidenkin kenkäonneen. Voikohan tämmöinen mitenkään olla moraalisesti oikein?

28.9. Oslo
Satu: Huomaan, että Oslossa jokainen kollegani on alkanut käyttää Martensseja. Ja minä kun luulin olevani radikaali jättäessäni Camperit kotiin. Sulaudun jälleen joukkoon. Pah, kuka niillä Parikoilla haluaakaan erottua?

29.9. Helsinki
Mia: Nyt on kylmä, muttei jäätä. Ainutlaatuinen tilaisuus laittaa kaapissa hehkeilevät Myrat jalkaan. Mutta en voi. Nyt alkaa pänniä. Onneksi tämä älyttömyys on kohta ohi.

1.10. Helsinki
Satu: Se on siinä. Herään kauniiseen aamuun miettien, että omaan jälleen mahdollisuuden kulkea  Parikoissa. Ajatus herättää tiettyä hämmennystä. Jalkani on kuukauden aikana tottunut mukaviin UGG-saappaisiini, Dr Martensseihin sekä Conversehin. Ei purista, ei kiristä, eikä käy päkiälle. Vedän pinkit Kujeet jalkaan, ja köpsyttelen tyytyväisenä töihin. Samalla kuitenkin mietin, että huomenna ensi-iltaan jalkaani päätyvät Parikan Myrat. Hyvä niin. Kaikille kengille kun on aikansa ja paikkansa.

Mia: Tajuan olevani menossa samaan ensi-iltaan Satun kanssa. Siellä tullaan niin ottamaan parikosta mittaa!

Ohi on!
Kuvasta puuttuu Jyrki Karttunen
Kuva: Satun viimeisin lapsi

Viikko Mimeissä, osa 1

Muka vitsillä heitettiin, että "Vuosi Parikoissa" saattaisi olla nasta mainosyhteistyömuoto, mutta koska Minna Parikan markkinointiosasto ei huomannut tätä loisteliasta tilaisuutta, loimme itse kevytversion: Viikko Mimeissä. Suunnitelmana siis käyttää viikon ajan pelkkiä Parikan Mimi-glitterkenkiä. Ja vain niitä.

Se oli ehkä pöhköintä, mitä olemme blogin eteen tähän asti tehneet.

Raporttimme seuraa kahdessa osassa. Ensin Mia avautuu päiväkirjassaan siitä, miten minäkuva, maailmasuhde ja jalkanahka muuttuu, kun kipittää viikon glittereissä, Satu taas kertoo, miten Mimit pärjäsivät Bulgarian eksoottisella Sunny Beachilla. Olemme raportoineet viikon etenemisestä myös satunnaisesti Twitterissä tagilla #ViikkoMimeissä.

Mian viikko

Perjantai 12.7.  – kokemuksia luonnosta ja metromatkailusta

Aloitan testiviikkoni klo 17:00 Kivinokalla ystävän möksällä.

Kuva: Villa Hukan emäntä

Ompeluseurahommat menee mainiosti, mutta poistuminen on haastavaa: maasto on metsäinen/hiekkainen, poljen täyteen (kenkiä) pakattua pyörääni, päässä pyörivän skumppahörpyn vielä häiritessä tasapainoa. Dokumentointia todistava ohikulkija hihkaisee: "Upeat kengät, upeat naiset!". Jalkani lipsuvat polkimilta vähemmän upeasti. 

Kuva: Villa Hukan emäntä

Metron hississä havaitsen keski-ikäisen matkakumppanini toljottavan hämmentyneenä jalkojani. Eikö se ennen ole nähnyt glitterkenkä-miestensukka-röhnäinen pellavahousu -yhdistelmää, häh? Onko se ihan lande?

Lauantai 13.7. – lähisuku antaa palautetta

Naapuri ei taaskaan herää puhelinherätykseensä, mutta tavan mukaan kopautan seinää, tällä kertaa Mimin korolla. Toimii, naapuri herää.

Haen äitini kävelylle. Äiti: "...niin se naapurin Pena muuten MITÄ sulla on jalassa HERRAMANKIESUS SENTÄÄN!". Myöhemmin äiti antaa tarkennettua arvioita, että Mimit olisivat oikein hienot joidenkin ääri-yksinkertaisten vaatteiden kanssa jossain juhlatilanteessa, mutta että arkena... Myönnän, että yritin löytää kaapistani hillittyjä ja yksinkertaisia vaatteita tasapainottamaan kokonaisuutta, mutta eihän siellä sellaisia ollut. Kerron Satun toteuttavan Viikko Mimeissä -haasteemme Bulgariassa, johon äiti, että sikäläiseen tyylitajuun ne voivat olla ihan oikeasti hienot.

No, en ota tyylineuvoja Hankkija-paitaan sonnustautuneelta henkilöltä.

Vaikka kävelymme on kohtuullisen lyhyt, hidastempoinen ja usean kahvikupposen keskeyttämä, kotiinpalatessani jalkani kostavat naapurille kirkumalla hoosiannaa taloatäristävällä volyymilla, kun vihdoin saan Mimit jalastani.

Apteekissa vaivihkaa, salaa äidiltä, ostamilleni laastareille ja rakkopuikolle tulee käyttöä.
Voi, miten niille tuleekaan käyttöä!

Onneksi Kujeiden tilauksessa käyttämämme irtoviikset ovat vielä tallella, sillä nyt täytyy livetä haasteesta ja käydä salaa kaupassa sandaaleissa. Ostan niin paljon ruokaa, ettei minun varmasti tarvitse poistua kotoa koko sunnuntaina. Muistan myös lohtujäätelön.

Sunnuntai 14.7. – selittelyn filosofiaa

Tänään syön jäätelöä ja parantelen rakkojani, joten aikaa jää ajatteluunkin.

Olen saanut aika paljon kehuja kengistä, mutta huomaan, että olen aina selittänyt, miksi minulla on näin erikoiset jalkineet. Sehän on oikeastaan aika tyhmää. Ihmisellä on oikeus pukeutua miten vaan haluaa, haaste tai ei. Päätän lopettaa ja tästä lähin vaan kiittää kohteliaisuudesta.

Maanantai 15.7. – rakko on paras muusa

Tänään täytyy jo laittaa kenkä jalkaan ja poistua ulkomaailmaan, joten kehitän epäkonventionaalejakin keinoja jalkojeni suojaksi. Itsestäänselvien rakonestopuikon ja laastareiden vahvistukseksi tungen jalkaterän ympärille myös pakkausvaahtomuovia.

Ja sehän toimii! Loistavasti! Olen kenties rikastumisen partaalla, sillä tästä voisi kehitellä pehmustesukan – tuote, jota vielä ei (kai) ole ja jota jokainen viikon juhlakengissä viettämään lupautunut tarvitsee!

Kuntokävely äidin kanssa sujuu kuin vettä vaan ja Made in Helsingin terassilla nuoret miehet luovuttavat meille paikkansa – tosin luulen sen johtuvan pikemmin äidin ankarasta tuijotuksesta ja leudolla marttyyrivibralla lausutuista eioosopiviatuolejayhyy-huokailuista kuin kengistäni häikäistymisestä. Joka tapauksessa uskoni nuorisoon palaa taas.

Vain tarkkasilmäisin lukijamme saattaa havaita pienen pullotuksen
beta-asteella olevista pehmustesukista johtuen
Kuva: Äiskä, joka on jo hyväksynyt tyttärensä kenkävalinnan

Illalla teen pehmustesukista vähän fantsummat versiot – ette tule välttymään postaukselta, jossa kerron, miten. Nimeän ne Frankensteineiksi.

Tiistai 16.7. – kansa kommentoi

"Keskeytän" kesälomani ja menen päiväksi "töihin" Punavuoreen. Vastaan siis yhteen mailiin ja istun kahvilla Grupossa. Oikeasti motiivini tulla tänne asti on kommenttien kalastelu - ja niitähän Gruposta löytyy. "Mielisairaan hienot" on ehkä lempparini. Myös "Parikka on vetänyt vähän överiksi" on siis positiivinen arvio. Mimit aiheuttivat pakottavan askartelutarpeen herrahenkilössä, jonka kokoa Parikalta ei löydy, mutta jolla on laajat glittervarastot. Myös ystäväni A, joka yleensä vihaa kaikkea, mitä päälleni ja varsinkin jalkaani pistän, kehuu kenkiä estoitta. Ne on kuulemma tarpeeksi kitsch ollakseen hienot.

Illalla on vielä tanssiesityksen läpimeno. Koreografi kiljaisee jo ovella onnensa siitä, että olen pukeutunut esityksen hengen mukaisesti (siinä on aika paljon glitteriä) ja muukin tanssiseurue kehuu Minna Paprikan kenkiä.

Nyt ei lipsu enää, eikä pohja kolhiudu, kun kätevästi pyöräytin polkimienkin ympärille pehmusteet

Kotimatkalla viime vuosikymmenet päihtyneenä viettänyt seurue naureskelee metrossa minulle vähemmän peitetysti, kuten sellaisten porukoiden tapa on. Kenkiä tuijotettuaan ne kuitenkin päätyvät helpompiin ja lyhyempiin sanoihin kuin kor-ko-ken-kä ja glit-ter: "Liila tyttö. Liila! Khihihii!". Vaikka siis oikeasti kyse on purppurasta ja keski-ikäisestä. Omissa jaloissaan on rullaluistimet ja crocsit. Feikit. Tähänastisten tilastojeni mukaan täytyy siis olla aivonsa dokannut sanastorajoitteinen feikkicrocsinkäyttäjä, jos ei tykkää Mimeistä.

Hississä törmään alakerran mukavaan rouvaan, joka vaikuttuu paitsi koroilla hankitusta pituudestani, myös siitä, että Mimejähän voi syksyn tullen käyttää sitten heijastimina. Totta!

Keskiviikko 17.7. – Mimit ja elämän laitapuolet

Joku vajokki oli murtautunut työhuoneellemme ja käyn hakemassa takaisin todistuaineistoa Pasilan poliisiasemalta. Vaikka miten yritän, niin en vaan saa aikaan pimeiden kujien femme fatale -efektiä edes omaan päähäni, poliisilaitos oli aivan liian arkis-asiallinen sellaiseen eikä kanssani asioinut komisario edes huomaa Mimejä. Olisiko sillä vähän tärkeämpää ajateltavaa? Missä on synkät kuulustelukellarit, karskit dekkarit ja seiniä pitkin viistävät vasikat, jotka paremmin olisivat sopineet kenkiini?

Rikosten tutkinnasta on dramatiikka kaukana. Mikä pettymys!

Illemmalla havaitsin, että voin kivutta laittaa Mimit jalkaani ilman pehmukkeitakin. Sisäänajo on onnistunut!

Kierrätysvinkki: Tee jätteidenkierrätysreissustasi houkuttelevampi hohdokkailla kengillä!

Torstai 18.7. – maakuntamatkailua

Ystäväni A lähtee Ikeaan ja minä mukaan. En herätä suurtakaan järkytystä tai sitten en vaan enää jaksa huomata - Mimeistä on tullut minulle tavan kengät muiden joukossa. Tai no, kyllä vähän sentään tunnen itseni muuta lähiväestöä glamoröösimmäksi.

Ikea ja Mimit – vastakohdat täydentävät toisiaan

Perjantai 19.7. – viimeiset kiitokset

Törmään kadulla pariinkin oppilaaseeni. He eivät kiinnitä tai ole kiinnittävinään mitään huomiota jalkojeni kimallukseen. Joko eivät näe kengissä mitään normivaatekerrastani poikkeavaa tai sitten eivät vaan kehtaa suoraan kysyä että olenko vielä opetuskykyinen. Ihan kivasti ja rauhallisesti kuitenkin minulle juttelevat.

Vielä Mimi-viikon viime metreillä saan ihailevaa palautetta kun ystäväni S havaitsee kenkäni, menettää puhe- ja hengityskykynsä hetkeksi ja niiden palattua huutaa koko kahvilan riemuksi: "FANTASTISET!".

Tähän on hyvä lopettaa testi.

Mimit tuovat säihkettä arkeen

Loppupäätelmät

Odotin huomattavasti negatiivisempaa huomiota, mutta mitä vielä, kehuja tuli. Tokihan tuijoteltiin vai- ja vähemmän vihkaa, mutta tuijotus ei yleensä ollut ilkeämielistä. Turpaankaan ei tullut, missään. Alun tuskan jälkeen Mimit osoittautuivat myös varsin mukaviksi kengiksi.

Vaikka kenkien pito oli oma päätökseni, saan ne jalastani milloin huvittaa ja niiden saama huomio on valtaosin positiivista, olen myös saanut kokea pienen siivun sellaisesta elämästä, jossa ihmiset tuijottaa. Aina. Jos tapanasi on toljottaa valtaväestöstä poikkeavia ihmisiä, niin kulje viikko Mimeissä ja käytöksesi saattaa muuttua.

Välitän, jos mahdollista, vielä vähemmän kuin ennen siitä, mitä muut mahdollisesti vaatekerrastani ajattelevat. Varmasti myös paheksun, jos mahdollista, vielä vähemmän muitten asusteita. Luultavasti uskaltaudun useammin korkokengissä alakerran kahvilaa kauemmas. Muistan myös, että jotkut kengät täytyy ajaa sisään. Ymmärrän, että glitteriä voi käyttää muutenkin kuin naamiaisissa, joissa on pukeutunut Elton Johniksi.

Tämä viikko aiheutti kuitenkin suuren pulman elämääni: Miten ihmeessä pystyn enää ylipukeutumaan?

Plussat
• Sopivasti överi, upea ulkomuoto
• Runsas platoo neutraloi korkeaa korkoa
• Korko on myös tukeva
• Sisäänajon jälkeen hämmentävän mukava
• Huomio taattu
• Voi käyttää myös peilipallona

Miinukset
• Oma jalkaergonomiani kaipaisi pientä painaumaa päkiän alle - painovoima inasen tursottaa varpaita kärkeen
• Nahka on aluksi melko kovaa, mikä lienee glitterin kirous
• Mimejä on useissa väreissä, mikä saattaa aiheuttaa kassavajetta

Kuje – kenkämaailman tuleva jopo?

Kytköstiedote:

Toinen kenkäpari saatiin Kujeelta, toinen ostettiin itse. 
Ei vaatimuksia eikä lupauksia tekstin sisällöstä eikä sen sävystä.

Kummat kengät ottaa asian vakavasti

Raportin ensikosketuksestamme Kuje-kenkiin ja blogimainontaan voi lukea täältä.

Kun kengät olivat kolahtaneet molempien postitoimistoihin, aloitimme rankan urakan. Suunnittelimme huolella erilaisia testejä, joille altistimme kengät ja niiden myyjän. Alla sensuroimattomat tulokset ja johtopäätökset.

Kujeet leudosti kenkälesbiaanisessa asetelmassa. Kuvauspaikka Gruppo Coffee.

Asiakaspalvelu: Pelottavan helppoa

Toisen kenkäparin saimme Kujeelta, mutta toisen tilasimme viitta päällä ja irtoviiksissä itse, jotta saisimme käsityksen asiakaspalvelun tasosta.

Vaikka Kujeen nettisivujen pirteys on vähän liikaa jopa Mia the Pollyannalle niin onhan se myönnettävä että henki vastaa tuotetta: Sivulla hyvin kuvin ja todellisuutta vastaavin värein (ainakin meitsin monitorissa) esitellyt kengät nyt vaan on aika iloisia. Iloista on myös muu viestitys ja erityisen iloista on nopea kuittaus lähetyksestä ja kenkien vauhdikas postitus.

Kyllä. Meillä on todisteita. Ja nämä todisteet ovat naamio päässä tehdystä tilauksesta,
jolla yritimme hämätä viatonta kenkäkauppiasta.

Järvenpää: Hyväksyykö maaseutu?

Itse olemme erittäin tyytyväisiä Kujeiden ulkonäköön. Värit ovat puhuttelevia, muotoilu samaan aikaan funktionaalisen yksinkertaista ja määrittelyjä pakenevalla tavalla erikoista. Vaikka molemmat päädyimme pitämään kengissämme neutraalit, kengän väriä korostavat oletusarvonauhat, on mukavaa, että mukana tulee myös värillinen vaihtosetti.

Vaikka Kujeet hyväilevät omaa tyylitajuamme, emme testaustehtävässämme kuitenkaan voi jättää muun Suomen mielipidettä huomiotta. Mia matkustikin Järvenpäähän saadakseen tuntumaa kenkien toimivuudesta vaativassa maalaisympäristössä samalla kun osallistui taidetapahtumaan. Järvenpää-talon vapaamielisissä boheemipiireissä kengät hyväksyttiinkin muitta mutkitta. Ihan oikea valokuvaaja jopa suostui ottamaan alla nähtävän kuvan.

Kohukävelykadulla Mia joutui ohittamaan farkkuasuisen natiivijoukon, joka kuunteli ghettoblastereistaan ei ainoastaan Whitesnakea, vaan Whitesnakea suomeksi. Ironialla tuskin oli osuutta asiaan tai sitten Järvenpää on Suomen salainen hipsteripääkaupunki. Dunkkuun ei kuitenkaan tullut, eli kengät ovat turvalliset myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella.

© Susanna Majuri
Tätä kuvaa ei ole käsitelty edes rajaamalla, sillä juuri järvenpääläispiilohipsterien salavihan väistänyt
ei helpolla ota riskiä saada dunkkuun oikealta valokuvaajalta.

Klaipeda: Ääriolosuhteita ja voittoon päättyvä identiteettikriisi

Satu päätti viedä kengät vielä astetta kauemmaksi. Onko Liettuan rannikkoseutu jo liikaa näille kengille? Ei se ollut. Kengät kesti Klaipedan haastavat sääolosuhteet kunnialla. Kengät näyttivät jopa nauttivan vaihtelevista olosuhteista, jotka heittehtivät aina kaatosateista helleaaltoihin.

Vaikka Klaipedan lämpötila nousi aina +25° ei sukkahiki noussut ainakaan Liettuan testiryhmän nenään. Rajamailla kuitenkin mentiin. Kujeissa on näet ohuehko tekokuitukangasvuori, joka pidentää käyttöaikaa talven laitamilla, mutta pakottaa kuumajalkaisimmat luopumaan Kujeistaan kesken parhaiden yltiöhelteiden. Liettuan hikitestin aikana Mia Helsingistä koodasi oman rajansa kulkevan jo +20°:ssa.

Klaipedan matkaseurue koostui Camper-kenkiin salaisin rituaalein vihkiytyneistä tuottajista, joten kengät aiheuttivat myös hihkuntaa: "onks noi camperit?". Ei ole. Ilokseen Satu voi todeta olevansa vihdoin ammattikuntansa kenkiin kohdistuvista rituaaleista ja kollektiivisesta kenkämaniasta vapaa.

Kujeet chillaa Klaipedassa.

Spurtti Puistolan asemalla

Todellisen tehokengän tunnistaa Puistolan aseman aamuspurtissa, jossa testattiin kenkien reaktionopeus suhteessa paikallisjunaan. Jotta spurtti ei olisi liian helppo, olivat Puistolan natiiviasukkaat lisänneet haastetta temppuradan muodossa. Muutama hajonnut olutpullo sekä vapaana kirmaavat kakarat takasivat sukkulointitestiin haastetta. Satu kirmasi Kujeet kintuissaan radan ennätysnopeasti. Kengät pitivät pintansa myös luikkaalla pinnalla, (jonka koostumusta emme halua spekuloida liikaa) ja Satu ehti kuin ehtikin aamujunaan.

Kapeajalkaiset kaverimme

Grupon penkillä lojuva ystävättäremme K havahtuu "Kato mun lahjuskenkiä!" -huutoon ja haluaa sovittaa. K:n jalkaterä on langanlaiha, joten hän saa suorittaa testin kuminauhan kiristysmahdollisuudesta. Kyllä, toimii. K pyytää Kujeen osoitteen ja alkaa spekuloida, kuinka paljon voisi saada alennusta jos kertoisi saaneensa vinkin meidän blogista. Emme raaski kertoa, että mitään sellaista sopimusta ei ole.

[Ommm... Kuje, kuuletko alitajuntamme huudon?]

Huonojalkainen lähimmäinen

Mia ei hetkeäkään epäröi hyödyntää sairasta äitiparkaansa* blogin koe-eläimenä – päin vastoin, äidin huonot jalat tarjoavat kengille äärimmäisen testin. Kenkiä jalkaan vetäessään äiti väittää, että tarvitsisi lisäpohjalliset, koska kenkien oma pohja on sen verran ohkainen. Tämän väitteen äiti peruu pian. Tuomio: Hyvät kävellä, ei purista, ei kiristä ja itse asiassa unohtui, että mitään kenkiä jalassa onkaan.

Onneksi Mia hyvin tietää, ettei mitään perintöä ole tulossa eikä hänen siis tarvitse välittää perinnöttömäksitekouhkauksista kun vaatii kengät takaisin itselleen. Äidin jatkuvat vihjailut siitä, että kengät sopisivat paljon paremmin hänelle kuin Mian päivän outfittiin on vain kestettävä kuin mies.

Kengistä on myös jumppa-apua, sillä ne motivoivat istuessa nostamaan jalkoja niin,
että kengät tulevat näkökenttään ihasteltaviksi.

Päivitys: Kengät ovat nyt äidin. Mia totesi painostuksen alla, että koko 41 on hänen 40,5-jalkaansa sittenkin hieman suuri ja tilasi parin kokoa 40, joka sopi täydellisesti. Tai jos rehellisiä ollaan, kaksi paria.

Loppupäätelmät

Kummat kengät on erittäin tyytyväinen ostoksiinsa ja lahjuksiinsa. Jäämme jännityksellä seuraamaan, tuleeko Kujeesta kenkämaailman Jopo: toimiva, yksinkertainen, mukava, kivan värinen ja hipsterien suosima klassikko. Toivomme niin, sillä näemme itsemme Kuje-ostoksilla vuosienkin päästä. Ja koska kumpikaan meistä ei omista Jopoa, voimme hyvällä omatunnolla hankkia muutamaan Kujeen lisää. Loogista, rakas Watson, kenkäloogista!

Kehitimme Kujeiden kunniaksi myös laiskoille ja tyhmille sopivan muotitanssin.
Soundtrackiksi sopii esim. omassa päässä hyräilty Groove is in the Heart.

Plussat

• keveys

• mukavuus

• hyvät värit

• yleispätevyys eli monikäyttöisyys

• sopivan erikoinen muotoilu, joka kuitenkin käy vähän konservatiivisemmallekin sielulle

• säädyllinen hinta, tätä kirjoitettaessa 80 eur + postitus

• eettinen ja luontoa säästävä tuotantotapa

Miinukset
• Vaikka postitus oli nopeaa, olisi ollut upeaa saada seurantakoodi. Tällöin voi työaikana säännöllisin väliajoin tutkailla kenkien kulkua pitkin Suomea. Samoin koodilla kengät saa päivää nopeammin postista, eikä tarvitse odotella sitä typerää lappua seuraavaan päivään.  
Päivitys: nykyään tulee koodikin.

• Jos on tyhmä eikä rasvaa kenkiä, alkaa väri kulua kärjistä melko nopeasti.

• No värejä voisi olla vielä enemmän. Lämmin keltainen? Purppura? Koko Pantonen värikartta?
Kuten huomaatte, miinukset on vähän keksimällä keksittyjä. 

Kuje-yhteydet

www: kuje.fi

Facebook: www.facebook.com/kivakuje

Twitter: twitter.com/KivaKuje

* Ei se oikeasti niin kovin sairas ole, mutta draamakuningattarena osaa varmasti arvostaa kohtuullista liioittelua tehokeinona.