perjantai 1. huhtikuuta 2016

Päivän bongaus Thalia-gaalassa

Elämämmehän on tunnetusti täynnä kimalletta ja klooriaa ja tällä kertaa edustimme näyttämöväen Thalia-juhlassa. Siellä annettiin jos jonkinlaisia palkintoja, jotka kaikki menivät oikeaan osoitteeseen, niin kuin työryhmien, lähisukulaisten ja maailmankaikkeuden saamat kiitoksetkin. Symppaamme erityisesti Äänisäteen saanutta Hannu Hauta-ahoa ja Vuoden teatterinäyttelijä -palkinnolla muistettua Ria Katajaa, joiden loistokasta työtä olemme saaneet seurata enemmältä ja vähemmältä etäisyydeltä. Varsin oikeaan osoitteeseen meni myös Sirkuksen lumo -palkinto, jonka saaja Ilona Jäntti olisi voinut voittaa myös kenkä-Thalian, jos sellainen palkinto olisi tajuttu jakaa. Ensi kerralla sitten.

Jäntin Russell & Bromley -merkkiset broguet kimalsivat kilpaa peilipallojen kanssa

Paikalla oli myös aika kivat Lola Ramonat, mutta ne ehtivät poistua sillä aikaa kun säntäilimme pöydästä toiseen tekemässä vertailevaa tutkimusta tarjolla olevista leipäsistä. Jaettu ensi sija meni avocado- ja porotahnaversioille. Bubbling under: sitruunaminileivos.

Omista jaloistamme löysimme niihin aamulla unohtuneet Fluevogin Zacharyt sekä Parikan klassikkokauden Mantere-mallistoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...