Hammerfestin groovyimmät nastat

Kummat kengät raportoi ensi talvea varten siitä, miten hyvin Icebugeilla pysyy pystyssä.

Olin lähdössä seurueineni tammikuussa Pohjois-Norjaan, Hammerfestiin ja ainoa mitä paikasta tiesin oli se, että siellä on kaksi kenkäkauppaa sekä paljon mäkiä ja kovin liukasta tähän aikaan vuodesta. "HANKKIKAA KENKIIN JÄÄPIIKIT!!!" oli meille hienovaraisesti vihjattu. Toistuvasti.

Jääpiikit? Ei nyt saatana sentään. Olenhan toki keski-ikäinen, mutten niin keski-ikäinen.

Taikakenkiä etsimässä

Olin kuullut huhuja kengistä, joilla ei kaadu kovinkaan helposti ja niitä tavoitellessani jouduin reippaasti mukavuusalueeni ulkopuolelle: urheiluosastolle. Hyväkuntoiset ihmiset siellä kulki ihan normaalisti muiden joukossa niin kuin ei mitään. Urheiluvälineitä oli joka puolella ja muutenkin oli kaameaa.

"Icebug" luki samassa kyltissä kuin "50% ale". Selvä. Eir-l-mallin lila-ruskeaa – ainoaa siedettävää väriyhdistelmää – joko valmistettiin vain lapsille tai sitten suuremmat koot oltiin viety heti alen alkutemmellyksessä. Vaihtoehtona oli musta ja nougat. Otin nougatin, sitä olisi sitten kivempi jäätikköön juuttuneena rouskuttaa, kun kaverit on jo syöty.

Ihan kauhean tylsäthän nää on, mutta pystyssä pysyminen on prioriteettilistan huipulla.

Vasemmalla melkein siedettävä väritys, oikeanpuoleiseen oli tyytyminen.

Kuvat: Icebug

Kassa vilkaisi laatikkoon, löysi sieltä tunnistamattoman objektin ja kysyi stadilaisella ylimielis-nasaalilla, että kuuluuko se pakettiin. Ääneen totesin, että öö ei niin mitään hajua, mutta pään sisässä huusin: "Se oli siellä jo en mä sitä sinne laittanut en oo mikään myymälävaras en ees tiedä mikä se on ikinä en oo mitään kaupasta källinyt älä tapa tai jos tapat niin tapa nopeasti!". "Ai joo, nää on nää jäänastat", totesi myyjä selvästi vähän pettyneenä, kun ei päässyt hälyttämään paikalle sitä söpöä stevaria.

Nastat? Miten en ollut huomannut? Kenties siksi, etten ollut edes katsonut laatikkoon sisälle. Okei, tämä antoi uskoa pystyssäpysymiseen norjalaisessa jäämäessä, vaikka palauttikin minut lähtöruutuun kenkäpiikkien välttelyssä. Mutta nämä trendikkään groovyt nastat oli korkeintaan varhaiskeski-ikäiset.

Kävelevä munanmurskaamo

Nähtyäni Hammerfestissa lähes pystysuoran, jäisen mäen, jonka laella asumuksemme sijaitsi, onnittelin itseäni ostoksesta. On meinaan maailmanvaltias olo, kun sellaisen kuolonkummun voi tepastella reippaasti alaspäin, liukastumista pelkäämättä. Ylöspäin en astellut reippaasti, koska olin kuolla hengästykseen. Myös tasaisella maalla tikkupingviinikävely oli historiaa. Yhtään ei tarvinnut jalkojansa sijoitella hiekanjyvästen päälle, vaan menin vaan rennosti jään yli sille ylimielisesti lällätellen. Siis pään sisällä lällättelin, en ääneen. Yleensä.

Ääntähän nastoista lähtee. Kuulostaa siltä, kuin joka askelella murskaisi noin kymmenen munan kuoret jalkojensa alle. Parin päivän jälkeen kyllästyin olemaan kävelevä munanmurskaaja ja itsevarmuuskohtauksen pauloissa irroitin nastat. Heti meinasin vetää lipat. Normikengillä olisin vetänyt lipat, joten icebugien pitävyys on nastoittakin parempi kuin tavan kenkien. Ei kuitenkaan verrattavissa (groovy-trendikkäisiin) nastoihin.

Nastat saa irti ja takaisin melkein näppärästi.

Iltapäivä Hammerfestissa

Hammerfestin nähtävyydet ehtii yhdessä iltapäivässä, jos oikein hidastelee. Itse valitsisin ko. iltapäivään protestanttien kirkon, jossa on tosi hieno, vaikkakin hämmentävä ikkunamaalaus sekä jälleenrakennusmuseon eli Gjenreisningsmuseetin. Siellä sai sekä tietoa Norjan puolen Lapin sodasta seuraamuksineen (esim. ennen sotaa Hammerfest oli olemassa, sen jälkeen ei) sekä vohvelia lohdukkeeksi. Jos viivyt iltaan asti, kannattaa tarkistaa Arktisk kultursentraalin ohjelma.

Risti vai scifihenkinen henkilökuljetin ufojen hyökkäyksessä?

Kenkäturistia saattaa kiinnostaa Nissen-kauppakeskuksen Eurosko, josta löytyi myös norjalaisia erikoisuuksia, kuten viehättävän folklore-noitamaisia kansallispukukenkiä sekä paikallisväritteisiä töpikkäitä.

Materiaalina mm. villa ja hylje

Hienointa Hammerfestissa on kuitenkin – ainakin tammikuussa – sen sinisyys. Aamupäivällä valoa ilmestyy muodon vuoksi hiukan horisonttiin, ja sitten onkin vuorossa auringonlasku. Ja sinisyys. Joka muuttuu yhä sinisemmäksi ja sinisemmäksi. Ja sitten vielä sinisemmäksi, vaikkei voisi uskoa. Sitten kun sinisyys on äärimmillään, se tummuu vielä sinisemmäksi. Sitten se melkein materialisoituu. Sitten kun sinisyyttä ei enää minkään värikylläisyyden lakien mukaan voisi enää olla enempää, se kaksinkertaistuu ja sitten tuleekin pimeää.

Tämä on vasta alkua. Tai alun lämmittelyä.

Ulkotilojen lisäksi hyvä paikka ihastella sinisyyttä on Gulengin kahviliike, tuo pala Punavuorta Arktisk kultursentraalin vieressä. Kahvi on laadukasta ja sitä voi ryystää mukavasti vuonolle antavan ikkunan ääressä.

Kahvi maisemalla, kiitos!

Tätä on hyvä siemailla kirkonpolton lomassa