Päivän kenkä: Minna Parikka - Mimi

Ollaanpa nyt taas rehellisiä. Joskus sitä vain tuntee olonsa prinsessaksi. Ja joskus on pakko hieman auttaa itseään arjen harmaudessa, jotta tuntisi itsensä prinsessaksi.

Itselläni päivän ohjelmassa on muuttolaatikoiden pakkausta ja jostain rakkaasta luopumista. Prosessia helpottaa kummasti jos kietoo itsensä glitteriin, ja hoitaa pakkauksen Minna Parikan Mimit jalassa.

 


PS. Saatan kipaista myös paikalliseeen morsiusliikkeeseen ja hommata itselleni kenkiin mätsäävän tiaran.

Internetajan megatyrkyt nyt myös Instagramissa

Vain muutama vuosi muiden jälkeen Kummat kengät on nyt myös Instagramissa! Osoite on luonnollisesti instagram.com/kummatkengat#. Vielä siellä ei ole paljoakaan matskua, mutta Satussa näkyy jo villiintymisen merkkejä eli eiköhän kohta ala tulvia.

Jos ette ole huomanneet, niin ollaanhan me joka paikassa muuallakin. Koska emme usko ihmisten olevan kykeneviä siirtämään katsettaan sivun oikeaan laitaan, listataan itsemme tähänkin: Twitterissä lauomme kenkä- ja muita huomioita sekä satunnaisesti parhaita paloja Hupsiksen valikoimasta. Kenkäkirppis Hupsista! Facebookissa taas toimii kirppariuden lisäksi kenkäasioiden tieto- ja juorutoimistona.

Jopa Google Mapseista löytyy Kummien kenkien kädenjälki: Shoe Marathon Helsinki, tuo englanninkielinen lahjamme Helsingin kenkäturismille: Neljän kilometrin reitti keskustan läpi, kauneimpien kenkäkauppojen kautta! Nyt kun tuli puheeksi, niin mehän suoritimme kenkämaratonin viimeksi tammikuussa. Kohta onkin sen aika taas, esimerkiksi blogin melkeinpuolivuotisjuhlallisuuksien ja kesäaleiden kunniaksi!

Pinterestissä ei olla. Vielä. Eikä Sihteeriopistossa.

Kesäkumisaapas 2013 -kilpa

Vähänkö liian myöhään tajuttiin olevamme taas ihan ulkona blogimeiningeistä kun meillä ei ollut juhannuspostausta niin kuin kaikilla muilla. Mutta ei se mitään, meilläpä on Kesäkumisaapas 2013 -kilpa! Viisi ehdokasta, eikä yhtään palkintoa! Valittuasi ehdokkaista suosikkisi sinun ei edes tarvitse kertoa sitä meille – riittää kun omassa sydämessäsi tiedät, mikä on se kuumin, trendikkäin ja ihanin Kesäkumisaapas 2013. Voittaja juuri Sinulle.

Pirteään ja trendikkääseen Punaiseen Nokiaan on iskenyt mökkiäijyys. Hän säntää välittömästi kaiken sellaisen kimppuun, mihin liittyy tuli, koneet ja/tai palavat nesteet ja alkaa ladella yksityiskohtia niiden toiminnasta, vaikkei oikeasti tiedä niistä mitään. Nokia valitsi kuvausrekvisiitaksi grillin, jota hän kohta alkaa lämmittää liekinheittimellä.

Tretorn on jo aikuiseen ikään päässyt saapaspari, joka ei anna hämähäkinseittien häiritä hillittyä ja käytännöllistä tyylikkyyttään. Hän viettää kesän kallioilla meditoiden, merta ihaillen ja sen tarjoamia esteettisiä elämyksiä muistikuviksi tallettaen. Talven tullen hän saattaa kirjoittaa niistä haikun. Tretorn näkee puolisalaa päiväunia elämästä Myrskyluodon Maijana. 

Dinsko löytyy todennäköisimmin sammuneena terassilta. Vasta muutaman vuoden iästä huolimatta Dinskon vuoret repsottavat jo ja ratkenneet saumat herättävät pahennusta mökin vanhemmissa vieraissa. Enimmäkseen Dinsko jurottaa omissa oloissaan angstaamassa, mutta toisinaan nousuhumalan kourissa hän saattaa yrittää nostattaa yhteislaulua, yleensä jollain Dimmu Borgirin kappaleella. Yritykset onnistuvat harvoin.

Oranssi Nokia on hedonisti, joka viihtyy parhaiten löhöämisen mahdollistavissa paikoissa, kuten saunassa ja riippukeinussa. Jo haalistuneesta pinnastaan huolimatta Oranssissa Nokiassa on maailmankansalaisen laissez faire -tyylikkyyttä. Perinteisissä mökkihommissa Oranssi Nokia on melko hyödytön, mutta hän pystyy taikomaan kolmen ruokalajin gourmet-illallisen toissavuotisista perunamuussijauhoista ja suolaheinästä sekä tarvittaessa selittämään fenomenologian ytimen nelivuotiaalle.

Vanhan Saappaan yläpäässä on jo tapahtunut harvenemista, mutta se vain korostaa Saappaan iätöntä, juurevaa charmia. Vanha Saapas on otteissaan riuska ja maanläheinen – kompostityötkään eivät häntä kauhistuta. Mullassa möyrinnältään seuraan ehtiessään Vanha Saapas yrittää herättää keskustelua maaperän laadusta, vatsansa toiminnasta tai nuoruutensa sankariteoista. Vanha Saapas ei lasiin syljeskele – vaikka Dinskon siiderinlitkimistä seuratessaan toistuvasti toteaakin, ettei hänen nuoruudessaan vaan.

Kuje – kenkämaailman tuleva jopo?

Kytköstiedote:

Toinen kenkäpari saatiin Kujeelta, toinen ostettiin itse. 
Ei vaatimuksia eikä lupauksia tekstin sisällöstä eikä sen sävystä.

Kummat kengät ottaa asian vakavasti

Raportin ensikosketuksestamme Kuje-kenkiin ja blogimainontaan voi lukea täältä.

Kun kengät olivat kolahtaneet molempien postitoimistoihin, aloitimme rankan urakan. Suunnittelimme huolella erilaisia testejä, joille altistimme kengät ja niiden myyjän. Alla sensuroimattomat tulokset ja johtopäätökset.

Kujeet leudosti kenkälesbiaanisessa asetelmassa. Kuvauspaikka Gruppo Coffee.

Asiakaspalvelu: Pelottavan helppoa

Toisen kenkäparin saimme Kujeelta, mutta toisen tilasimme viitta päällä ja irtoviiksissä itse, jotta saisimme käsityksen asiakaspalvelun tasosta.

Vaikka Kujeen nettisivujen pirteys on vähän liikaa jopa Mia the Pollyannalle niin onhan se myönnettävä että henki vastaa tuotetta: Sivulla hyvin kuvin ja todellisuutta vastaavin värein (ainakin meitsin monitorissa) esitellyt kengät nyt vaan on aika iloisia. Iloista on myös muu viestitys ja erityisen iloista on nopea kuittaus lähetyksestä ja kenkien vauhdikas postitus.

Kyllä. Meillä on todisteita. Ja nämä todisteet ovat naamio päässä tehdystä tilauksesta,
jolla yritimme hämätä viatonta kenkäkauppiasta.

Järvenpää: Hyväksyykö maaseutu?

Itse olemme erittäin tyytyväisiä Kujeiden ulkonäköön. Värit ovat puhuttelevia, muotoilu samaan aikaan funktionaalisen yksinkertaista ja määrittelyjä pakenevalla tavalla erikoista. Vaikka molemmat päädyimme pitämään kengissämme neutraalit, kengän väriä korostavat oletusarvonauhat, on mukavaa, että mukana tulee myös värillinen vaihtosetti.

Vaikka Kujeet hyväilevät omaa tyylitajuamme, emme testaustehtävässämme kuitenkaan voi jättää muun Suomen mielipidettä huomiotta. Mia matkustikin Järvenpäähän saadakseen tuntumaa kenkien toimivuudesta vaativassa maalaisympäristössä samalla kun osallistui taidetapahtumaan. Järvenpää-talon vapaamielisissä boheemipiireissä kengät hyväksyttiinkin muitta mutkitta. Ihan oikea valokuvaaja jopa suostui ottamaan alla nähtävän kuvan.

Kohukävelykadulla Mia joutui ohittamaan farkkuasuisen natiivijoukon, joka kuunteli ghettoblastereistaan ei ainoastaan Whitesnakea, vaan Whitesnakea suomeksi. Ironialla tuskin oli osuutta asiaan tai sitten Järvenpää on Suomen salainen hipsteripääkaupunki. Dunkkuun ei kuitenkaan tullut, eli kengät ovat turvalliset myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella.

© Susanna Majuri
Tätä kuvaa ei ole käsitelty edes rajaamalla, sillä juuri järvenpääläispiilohipsterien salavihan väistänyt
ei helpolla ota riskiä saada dunkkuun oikealta valokuvaajalta.

Klaipeda: Ääriolosuhteita ja voittoon päättyvä identiteettikriisi

Satu päätti viedä kengät vielä astetta kauemmaksi. Onko Liettuan rannikkoseutu jo liikaa näille kengille? Ei se ollut. Kengät kesti Klaipedan haastavat sääolosuhteet kunnialla. Kengät näyttivät jopa nauttivan vaihtelevista olosuhteista, jotka heittehtivät aina kaatosateista helleaaltoihin.

Vaikka Klaipedan lämpötila nousi aina +25° ei sukkahiki noussut ainakaan Liettuan testiryhmän nenään. Rajamailla kuitenkin mentiin. Kujeissa on näet ohuehko tekokuitukangasvuori, joka pidentää käyttöaikaa talven laitamilla, mutta pakottaa kuumajalkaisimmat luopumaan Kujeistaan kesken parhaiden yltiöhelteiden. Liettuan hikitestin aikana Mia Helsingistä koodasi oman rajansa kulkevan jo +20°:ssa.

Klaipedan matkaseurue koostui Camper-kenkiin salaisin rituaalein vihkiytyneistä tuottajista, joten kengät aiheuttivat myös hihkuntaa: "onks noi camperit?". Ei ole. Ilokseen Satu voi todeta olevansa vihdoin ammattikuntansa kenkiin kohdistuvista rituaaleista ja kollektiivisesta kenkämaniasta vapaa.

Kujeet chillaa Klaipedassa.

Spurtti Puistolan asemalla

Todellisen tehokengän tunnistaa Puistolan aseman aamuspurtissa, jossa testattiin kenkien reaktionopeus suhteessa paikallisjunaan. Jotta spurtti ei olisi liian helppo, olivat Puistolan natiiviasukkaat lisänneet haastetta temppuradan muodossa. Muutama hajonnut olutpullo sekä vapaana kirmaavat kakarat takasivat sukkulointitestiin haastetta. Satu kirmasi Kujeet kintuissaan radan ennätysnopeasti. Kengät pitivät pintansa myös luikkaalla pinnalla, (jonka koostumusta emme halua spekuloida liikaa) ja Satu ehti kuin ehtikin aamujunaan.

Kapeajalkaiset kaverimme

Grupon penkillä lojuva ystävättäremme K havahtuu "Kato mun lahjuskenkiä!" -huutoon ja haluaa sovittaa. K:n jalkaterä on langanlaiha, joten hän saa suorittaa testin kuminauhan kiristysmahdollisuudesta. Kyllä, toimii. K pyytää Kujeen osoitteen ja alkaa spekuloida, kuinka paljon voisi saada alennusta jos kertoisi saaneensa vinkin meidän blogista. Emme raaski kertoa, että mitään sellaista sopimusta ei ole.

[Ommm... Kuje, kuuletko alitajuntamme huudon?]

Huonojalkainen lähimmäinen

Mia ei hetkeäkään epäröi hyödyntää sairasta äitiparkaansa* blogin koe-eläimenä – päin vastoin, äidin huonot jalat tarjoavat kengille äärimmäisen testin. Kenkiä jalkaan vetäessään äiti väittää, että tarvitsisi lisäpohjalliset, koska kenkien oma pohja on sen verran ohkainen. Tämän väitteen äiti peruu pian. Tuomio: Hyvät kävellä, ei purista, ei kiristä ja itse asiassa unohtui, että mitään kenkiä jalassa onkaan.

Onneksi Mia hyvin tietää, ettei mitään perintöä ole tulossa eikä hänen siis tarvitse välittää perinnöttömäksitekouhkauksista kun vaatii kengät takaisin itselleen. Äidin jatkuvat vihjailut siitä, että kengät sopisivat paljon paremmin hänelle kuin Mian päivän outfittiin on vain kestettävä kuin mies.

Kengistä on myös jumppa-apua, sillä ne motivoivat istuessa nostamaan jalkoja niin,
että kengät tulevat näkökenttään ihasteltaviksi.

Päivitys: Kengät ovat nyt äidin. Mia totesi painostuksen alla, että koko 41 on hänen 40,5-jalkaansa sittenkin hieman suuri ja tilasi parin kokoa 40, joka sopi täydellisesti. Tai jos rehellisiä ollaan, kaksi paria.

Loppupäätelmät

Kummat kengät on erittäin tyytyväinen ostoksiinsa ja lahjuksiinsa. Jäämme jännityksellä seuraamaan, tuleeko Kujeesta kenkämaailman Jopo: toimiva, yksinkertainen, mukava, kivan värinen ja hipsterien suosima klassikko. Toivomme niin, sillä näemme itsemme Kuje-ostoksilla vuosienkin päästä. Ja koska kumpikaan meistä ei omista Jopoa, voimme hyvällä omatunnolla hankkia muutamaan Kujeen lisää. Loogista, rakas Watson, kenkäloogista!

Kehitimme Kujeiden kunniaksi myös laiskoille ja tyhmille sopivan muotitanssin.
Soundtrackiksi sopii esim. omassa päässä hyräilty Groove is in the Heart.

Plussat

• keveys

• mukavuus

• hyvät värit

• yleispätevyys eli monikäyttöisyys

• sopivan erikoinen muotoilu, joka kuitenkin käy vähän konservatiivisemmallekin sielulle

• säädyllinen hinta, tätä kirjoitettaessa 80 eur + postitus

• eettinen ja luontoa säästävä tuotantotapa

Miinukset
• Vaikka postitus oli nopeaa, olisi ollut upeaa saada seurantakoodi. Tällöin voi työaikana säännöllisin väliajoin tutkailla kenkien kulkua pitkin Suomea. Samoin koodilla kengät saa päivää nopeammin postista, eikä tarvitse odotella sitä typerää lappua seuraavaan päivään.  
Päivitys: nykyään tulee koodikin.

• Jos on tyhmä eikä rasvaa kenkiä, alkaa väri kulua kärjistä melko nopeasti.

• No värejä voisi olla vielä enemmän. Lämmin keltainen? Purppura? Koko Pantonen värikartta?
Kuten huomaatte, miinukset on vähän keksimällä keksittyjä. 

Kuje-yhteydet

www: kuje.fi

Facebook: www.facebook.com/kivakuje

Twitter: twitter.com/KivaKuje

* Ei se oikeasti niin kovin sairas ole, mutta draamakuningattarena osaa varmasti arvostaa kohtuullista liioittelua tehokeinona.

Kummat kengät joutuu kuin joutuukin ottamaan kantaa mainostukseen

Kuten tuulenhenkäys suutelee keskellä pyörätietä pönöttävää mainostelinettä, on blogimaailmaa kohahduttanut suunnitteilla oleva mainosohjeistus. Meistä se on tosi jees, mutta ei siitä sen enempää, Ite puin sanoo saman paremmin. Kummia kenkiä tällainen ei ole koskenut, kukapa tyrkyttäisi yhtään mitään blogille, jolla on äidit mukaanlukien puolitoista lukijaa.*

Tai siis näin luulimme. Eräänä iltana, internetin samalle sivulle maagisesti johdattamina viestitimme toisillemme yhtäaikaisesti, että onpas kivan näköisiä kenkiä tällä Toistaiseksi Incognitolla Kenkäfirmalla miksei me jo osteta. Tehtiin muutama lisäkysymys firman edustajalle, joka luki alitajuntaamme paremmin kuin me itse ja lupasi lähettää näyteparin. 

Vähän oli lahjuskengistä moraalisesti hutera olo, mutta se meni nopeasti ohi logiikan voimin. Jos joku antaisi paskat kengät ilmaiseksi, niin mitä me niitä valheellisesti kehumalla voitettaisiin? Ne paskat kengät? Ei mikään hyvä diili. No, meitä on kaksi ja toisen parin ostimme itse – julkisesti väitämme, että tutkiaksemme asiakaspalvelua ja säilyttääksemme uskottavuutemme, mutta oikeasti ei vain kehdattu pyytää toistakin paria.

Mikään näytekenkiä suurempi tyrkky-yhteistyö on tuskin todennäköinen tämän blogin kohdalla. Mut ihan siis vinkkinä, että kyllä me voitaisiin kirjoittaa esim. postaukset "Luksusloma Balilla mahtisandaaleissa",  "Stockan suklaakonvehtitiski kenkänäkökulmasta", tai "Vuosi Parikoissa". Siis jos vaan firmoilta löytyisi ihanaa yhteistyökumppanihenkeä. Sellaista, joka ei edellyttäisi mitään mutta antaisi täydellisen vapaat kädet.

Temaattisesti sopivaa kuvamateriaalia:
Mainos siitä, että FB:n Kenkäkirppis Hupsiksessa on tämmöisetkin myytävänä.

Ja sitten takaisin todellisuuteen. 

Jos tuotenäyte- tai muita kaupallisia ihmeitä tapahtuu vastakin, kerromme sen selkeästi, tuli sitten ohjeistusta tai ei. Omilla rahoilla mennään niin kauan kun muuta ei mainita. 

Jotkut bloggarit väittävät, että kirjoittavat vain sellaisista tuotteista, joista oikeasti pitävät. Me ei väitetä. Me ruoskitaan rujosti ja päälle naureskellen, jos on semmoinen päivä ja tuote sen ansaitsee. Niin että niitä kenkiä voi sitten lähetellä ihan omalla vastuulla. Me ei luvata kirjoittaa niistä kivasti – tai ollenkaan, jos ei satu huvittamaan. 

Ehdottoman objektiivisen arvion Toistaiseksi Incogniton Kenkäfirman kengistä saatte luettavaksenne kunhan rankka testauksemme on päättynyt. Sitten nähdään, isketäänkö ruusut maljakkoon vai selkänahkaan ja katosiko sekin vähän uskottavuus, mitä meillä tähän asti on ollut.

*Vitsi vitsi, edes meidän äidit ei lue tätä.

Trenditraumaatikko hankkii uutuustuotteen

Yleensä en harrasta trendin harjalla ratsastavia täysihintaisia uutuuskenkiä, vaan kivat löydettyäni odottelen kuin hyeena ikään niiden katoamista muodin eturintamasta ja joutumista alennukseen tai kirpparikiertoon. Trendit ja minä kun ei olla kovin lämpimissä väleissä ja täydet hinnatkin ovat sanoneet yksipuolisesti ystävyyden irti kukkaroni kanssa.

Korkean hinnan ikävyys lienee itsestäänselvyys, mutta mikä trendeissä ja trendikkyydessä sitten mättää? Usein en joudu tätä edes miettimään, sillä oma tyylini ja trendit kohtaavat vielä harvemmin kuin oma tyylini ja hyvä maku. Eikä olisikaan erityisen fantsua pukeutua niin kuin muutkin vain siksi että niin ne muutkin – ei, vaikka sattuisi olemaan etujoukoissa.

Suurempi syy on kuitenkin se, että trendit pahimmillaan aiheuttavat kaiken muun paitsi yhden tyylin katoamisen kaupoista. Muistan vieläkin kauhulla kuuman khakikesän kasiseiska, jolloin uusia vaatteita ei vaan pystynyt hankkimaan ja itku tuli riepukaupassa värin ystävälle. Se kesä ajoi minut lopullisesti kirpparikierteeseen, ompelukoneen ääreen ja trendivihaaj... kriittiseksi. Katkeruuttani ei vähennä se, että sama tylsistyksestä kirkumaan saava kauhusuuntaus tekee uutta nousuaan. Mistä haudasta tämä beigenudepuuterizombi taas kaivettiin, eikö me sovittu jo viime vuosituhannella että se oli sitten siinä?

[Kirjoittaja käy kahvilla rauhoittumassa ja ehkä palaa asiaan]

Niin no, nyt pääsi kuitenkin käymään niin, että hankin kengät viimeisimmästä mallistosta.

Fluemarketistahan nämäkin löytyi

Mutta tämä ei ole sitä miltä se näyttää! Ensinnäkin, ostin ne halvalla käytettynä – ilmeisesti on siis olemassa ihmisiä, jotka tajuavat virheensä nopeasti eivätkä jää hautomaan erheostoksiaan kaapin perälle vuosikausiksi, kuten... no, eräät. Toiseksi, ne ovat Fluevogit, joita ei kaupallisimmillaankaan voi haukkua trendikkäiksi. Eihän?

Kitschy Kitschy Boom Boom -nimellä siunatut kengät olivat olevinaan minulle aivan liian suurta kokoa, mutta silti isovarvas törmyyttelee kärkeä – Fluevogin koot ovat joskus kovin kryptiset. Pohja on pehmeä ja kengillä on erittäin hyvä seisoskella ja arkikäveleskellä, mutta kärjen leveyden takia ne eivät ole normikokoiselle jalalleni erityisen napakat. Reippaille kävelylenkeille siis jalkaan jotain muuta. Tyyliltään kengät ovat kaukana jetset-bileistä ja kimalluksesta, paitsi ehkä Kultu Kimalluksesta. Muutenkin mennään enemmän Mummo Ankan maailmassa kuin Stadin hotein tipu -linjalla. Ja tämähän sopii keski-ikäisen arvokkaaseen tyyliini mitä mainioimmin!

Kengät ammattiyhdistysasialla

Ennakkovaroitus syyskauden tärkeimmästä (ja kenties ainoasta) kenkäkulttuuritapahtumasta: Teatterimuseolla avautuu Taiteiden yönä 22.8. Näyttelijän kengissä -näyttely, jossa voi toljotella mitä hienoimpia, oudoimpia ja teatterihistoriallisimpia kenkiä – ja samalla ihan huomaamatta hengitellä sisään tietoa näyttelijän työn ja työolojen kehittymisestä Suomessa. Luvassa niin loputtoman linttaanastuttua kuin leiskuvan luksuröösiä jalkinetta, joista osaa voi jopa koetella omaan jalkaansa!

Ole siellä tai ole kenkäuuno!

[Kirjoittaja on onnekseen sekaantunut näyttelyyn työnsä merkeissä, mutta ei me mitään rahoja tästä(kään) mainostuksesta saatu. Tai no, ehkä voisin ruinata avajaisissa toisenkin lasin skumppaa ja kolmannen suolatikun.]

Pala elokuva- ja kenkähistoriaa: Tauno Palon saappaat roolistaan Rosvo-Roopena

Tsekkaa jos et usko! Kuva Yleshopin sivulta.

Muisto ajoilta, jolloin näyttelijät hankkivat itse esiintymisvaatteensa:
Bertha Lindbergin kenkä 1930-luvulta

Venetsian alkeet kenkäturisteille

Suurin osa Venetsian ihmismassasta on turisteja, jotka ovat varautuneet kävelemään. Paljon. Siksi kaduilla vaeltava kenkävalikoima on suurimmalta osalta mallia järkevä ja kenkäilmestysten spottailu yhtä helppoa kuin selvän suomalaisen bongaaminen tallinnalaisesta yökerhosta. Kauppojen valikoima on sentään parempi, mutta niin monen muun matkailukohteen tavoin täälläkin samantyyppiset kengät seuraavat toisiaan eri kaupoissa. 

Venetsian kenkämaailman kirkastus esitellään jutun lopussa, mutta sitä ennen voi verrytellä etsimällä inasen erikoisempaa tarjontaa esimerkiksi näistä, suurimmalta osin jommalta kummalta puolelta Rialton siltaa löytyvistä liikkeistä.

Lilimill San Polo, Ruga Vecchia San Giovanni
www.lilimill.it

Italialaisia, värikkäitä, selkeitä, graafisia kenkiä.

Elitre myymälät Dorsodurossa ja Cannareggiossa, koordinaatit sivuiltaan
www.elitre.it

Ohhoh, täältähän löytyy Irregular Choicea ja Poetic Licenseä! Kauppa on vähän niin kuin IC-tyylisten asioiden Tiimari, tarjolla on kenkien lisäksi myös mm. paljettibikinit ja roolihahmoisia kumiankkoja. Pinkkiä! Kiiltävää! Ovikello luonnollisesti viheltää flirtaten. 

Vladi Venezia

Myymälät Rialtossa ja Cannareggiossa, lähestymisohjeet löytyvät nettisivuiltaan
www.vladishoes.it
Venetsialainen firma myy oman merkkinsä vintagehtavia (onko tämä edes sana?), tyylikkäitä ja persoonallisia, erityisesti kävelykenkiä. Pieni, mutta hyvä valikoima. Hinnat eivät niin korkeita kuin julkisivu antaa ymmärtää.

Kaksi oikeanpuoleista kuvaa Vladin sivuilta

Bata Cannareggio, kts tarkemmin

www.bata.it

Naisellisia kenkiä näyttävästä yksinkertaiseen. Suurin osa ketjukaupan perussettiä, mutta joukossa erikoisempiakin tapauksia.

Ja sitten itse asiaan

Yksi Venetsian onnellisimmista paikoista on epäilemättä Giovanna Zanellan kenkäkauppa-ateljee lähellä Rialton siltaa. Tyylilaji selviää suomalaisittain lattiaa tuijottelemalla, sillä se on Giovannan itsensä suunnittelema ja värimaailma mätsää kenkiin täydellisesti.

Jo näyteikkuna riittää nähtävyydeksi, mutta jos menet ihan sisälle asti, älä tee sitä niin kuin minä tein ja huuda sisäänhyökätessä täpinöiden VÄÄÄÄÄÄÄIHANIAKENKIÄÄÄÄÄÄÄÄ!!!1! Tämä on kuitenkin kenkäkaupan lisäksi Giovannan työpaikka. Riko sen rauha vasta kun osaat tehdä sen tyylikkäästi ja/tai olet todellisissa ostoaikeissa.

Zanella sekä suunnittelee että tekee kenkiä mittatilaustyönä – myös "tavallisia" kenkiä, mikä kieltämättä tuntuu kykyjen tuhlaukselta. Hinnat lasketaan satasissa ja tuhansissakin, mikä ei uniikeista, käsintehdyistä kengistä ole paljoa. Ei ainakaan näistä kengistä.

Zanella on ennakkoluuloton materiaalien suhteen, kengissä näkyy nahan lisäksi niin tylliä, nailonia kuin harjasta ja höyheniäkin. Värit hehkuvat koko spektrin voimalla kuitenkaan kirkumatta yliäänillä. Malleissa näkyy vaikutteita historian eri kausilta, mutta tyyli on ajaton. Yllättävät yksityiskohdat ovat irroittamaton ja perusteltu osa kokonaisuutta – kengät ovat samaan aikaan tyylikkäitä ja hauskoja!

Kysyin, kuinka paljon asiakas vaikuttaa kengän ulkonäköön ja kuinka paljon Giovanna päättää itse. "No, asiakas voi osallistua..." [pieni tauko ja hymynkare] "Mutta se maksaa enemmän". Järkevää. Aloin jo suunnitella omaankin työhinnastooni asiakas sekaantuu -lisää, mutta kengät veivät väistämättä taas huomioni. Aikani äppästeltyäni otinkin asiakseni etsiä kaupasta kengät, joita en olisi halunnut laittaa jalkaani.

En löytänyt.

Giovanna Zanella
Calle Carminati, lähellä Rialton siltaa, Castellon puolella
Avoinna 9:30-13:00 ja 15:00-19:00
www.giovannazanella.it

Biennaalia jaloille ja päälle

Tärkeintähän Venetsian biennaalissa on toki taide, mutta älkäämme unohtako kenkiäkään! 

Taiteilija Haapoja edusti Suomea paitsi Pohjoismaiden paviljongissa, myös Tuula Pöyhösen Onni Woodpecker -puukengissä, ja hyvin edustikin! Kengät ovat samaan aikaan chic ja punk ja hurraasuomi! Paviljonki oli muuten vaan eri hieno – ja erittäin hurraasuomi!

Kokonaiskuva kengistä

Yksityiskohta paviljongista

Biennalessa ja sen henkisillä lähialueilla oli muutakin kiinnostavaa. Kengistä vielä erikseen lähitulevaisuudessa, tässä muutama oma poimintani taidetarjonnasta.

Kosovon Petrit Halilaj:n teoksessa tunkeuduttiin juurakon sisään ja tirkisteltiin sieltä käsin valkeankirkkaaseen toiseen ulottuvuuteen. Teos oli hieno muutenkin, mutta myöhemmin tarkempisilmäinen kaverini kertoi, että siellä oli myös lintuja!

Puolan Pawel Althamerin teoksessa esiintyvät harmaat hahmot herättivät illallispöydässämme keskustelua, notta nukkuisiko niiden keskellä hyvin vai ei. Emme päässeet yksimielisyyteen.

Saksan Otto Pienen valoteokset olivat kenties helppoja trikkejä, mutta kyllä ne tämän alan ammattilaisen pitivät lumoissaan hyvän hetken!

Kiinan Zhong Biaon näyttely löytyi vahingossa, niin kuin moni muukin teos Biennalen taiteen yltäkylläisessä ihmemaassa. Eritoten vaikutuksen teki epäkonventionaali ripustus ja kupoliin heijastettu taivas pilvineen.

Marc Quinnin näyttelyyn menimme sen sijaan ihan kerrassaan tarkoituksella, ja kyllä kannatti!  Perinteiset, hiotut tekniikat yhdistettynä vähemmän perinteisiin ja hiottuihin malleihin hätkähdyttivät hyvällä tavalla.

Millä sujuu keski-ikäiseltä taiteen katselu?

Ja sitten vielä takaisin kenkiin. Venetsiassa suurin osa etenemisestä tapahtuu jaloilla ja jalkineiden merkitys taidepisteeltä toiselle siirryttäessä korostuu kummasti. Oman kokemukseni mukaan kaksi paria kenkiä on matkoilla minimi, sillä se kaikkein mukavinkin ikinä kenkäpari saattaa rikkoutua tai paljastaa itsestään yllättäviä rakontekokykyjä. Tällä kertaa menin riskillä enkä ottanut umpijalkineita laisinkaan mukaan, sillä laskeskelin lämmön riittävän sandaaleihin sadesäälläkin. Ja niinhän se teki, ainakin nyt jälkeenpäin uskottelen itselleni niin, vaikka sateen ropistessa näyttelyalueelle saatoin vaikuttaa yltiöoptimistilta kumisaappaiden keskellä. 

Patagonian lilat Bandha Slicet ovat osoittautuneet järjettömän hyväksi hankinnaksi – harvoin näkee näin siedettävän näköisiä ja mukavia sandaaleja. Ovat osanneet änkeä jotain anatomiajuttuakin ohuisiin pohjiin, sillä näissä ei jalka väsy ja hyvin mahtuvat matkalaukkuun vielä sittenkin kun näyttää siltä että niin mitään ei enää sinne mene.

Artin Amsterdam-sarjan korolliset sandaalit ovat nekin suurmukavat korostaan huolimatta, kuuluvat sarjaamme "hyvin naamioidut lenkkarit". Jotain gummipohjaista taikaa on näidenkin päkiöissä, sillä hyvin uppoaa jalka sinne muun maailman unhoittaen.

Minna Parikan samplekengät ovat muuten kevyessä matkatavarastossani extravaganzaa, mutta tiesin joutuvani edustustilaisuuteen, joten pelasin varman päälle. Turhamaisuudesta ei siis niin mitenkään ole kyse. 

Edustustilaisuudessa oli kulttuurivaikuttajia. Bongaa kuvasta kulttuuriministeri. Tai edes joku.

Kummat kengät "edustaa" Venetsian Biennalessa

Venetsian Biennalen tärkein anti, eli kutsuvieraiden kengät, oli tänä vuonna valitettavan mitäänsanomaton. Mielenkiintoisia asuja kyllä näkyi, mutta edes niiden kantajat eivät olleet kiinnittäneet asiaankuuluvaa huomiota jalkineittensa loistokkuuteen.

Poikkeuksia onneksi löytyi ja hienoin niistä oli tämä säihkyvä pari.

Niiden omistajaksi osoittautui Chicks on Speed -yhtyeen Melissa Logan, siis bändin, jonka jopa minä kaikessa musiikkitietämättömyydessäni tunnistan. On muuten yksi parhaista bändinnimistä ikinä. Luonnollinen reaktioni tilanteessa oli toki töksäyttää että hei sähän oot siis niinQ julkkis ja sitten alkaa dissata Turkua. Kerroin myös koko Suomen käyttävän Prozacia.

Kengät olivat saapuneet paikalle Australian (parin toiston jälkeen tajusin, että se on eri asia kuin Austria) paviljongin avajaisiin, jossa Chicks on Speed esiintyi. Kengät ovat pohjimmiltaan Bruno Maglin, mutta Melissan ja Alex Murray-Leslien raskaalla kädellä tuunaamat - itse suunnitellut esiintymisasut ovat muutenkin tämän multitaidebändiprojektin (yksi) tunnusmerkki.

Ja erittäin hyvä niin!


Rough translation for the international Chick on Speed -googlers:

Kummat kengät "representing" in the Venice Biennale

The most important issue of Venice Biennale, the shoes or the guests of invitation, was unfortunatley lame this year. There were a plethora of interesting outfits, but even the carriers of most eccentric clothing hadn't paid attention to the splendour of their footwear.

Luckily, there were some exceptions and the fanciest one was this pair of shoes.

[pic, see above] 

The owner of this lovely pair proved to be Melissa Logan from Chicks on Speed, a band even I, despite my total unawareness of the music business, recognize. That's, by the way, one of the best ever band names I know. My natural reacion was, of course, to babble like OMG ya kind of famous, roooight? and start dissing the Finnish city of Turku. I also let Melissa know that whole Finland is on Prozac.

These shoes have arrived to Venice for the opening of the Australian (after a couple of reminders I realised it's not Austria) pavillion's opening party, where Chicks on Speed performed. Originally, the shoes are designed by Bruno Magli, but Melissa and Alex Murray-Leslie have altered them with no mercy themselves - self designed performing costumes being one of the trademarks of this multi art band project.

And we're quite happy about that!