Myös kenkäkaupat on kivoja. Myös ne, jotka eivät aluksi vaikuta kivoilta.
Shoe City
Viisi myymälää Berliinissä: Tauentzienstraße 5, Schloßstraße 15, Friedrichstraße 94, Rathausstraße 6 ja Leipziger Platz 12
www.shoecity.shoesAstelin nenä pystyssä tähän ketjuista ketjuimpaan kenkäkauppaan, aikeenani ivata sen tarjontaa mielessäni ja myöhemmin blogissa. Ensivaikutelma olikin huono: rutonomaisesti käyttömuotiin levinneet lenkkarit olivat täälläkin näkyvimmällä paikalla. Mutta yksi toisensa jälkeen alkoi eroittua yhä kivempia kenkäpareja, kunnes kulman takaa nimeäni huusivat nämä:
 |
| "Miiiiiaaaaaa, elämäsi on pilalla eikä Justin Trudeau soita sinulle, jos et osta meiiiiitäääääää..." |
Kyllä, oli kovat kenkäaleet päällä. Ei, nämä eivät kuuluneet alennettuihin. Kyllä, olin päättänyt etten osta muuta kuin alehintaisia.
Kyllä, se oli itsepetosta.
adddress
Oderbergerstraße 49
www.adddress.de
Jos etsit berliiniläistä graafista viileyttä, mene adddress-vaateliikkeeseen. Sen kenkiä ei myydä edes netissä, eikä juuri missään muuallakaan paitsi itse liikkeessä. Huimat hipsteripisteet luvassa siis! Myyjäkin on niin cool, ettei tajunnut hipsteripistevitsiäni.
 |
| Addressin kengät on niin graafisia, että ne disainaa mainoksensakin itse |
Fussgarage
Kastanienallee 26 (liike myös Simon-Dach-Strasse 13:ssa)
www.fussgarage.deTörmäsin useaan vanhaan tuttuun luottomerkkiin ja pariin uuteenkin Fussgarage-liikkeessä. Valikoimassa on laatukenkiä seminäyttävimmästä päästä, Birkenstockista Mjusiin, Fly Londoniin, Camperiin ja uuteen kiinnostavaan tuttavuuteen, Cocue Terraan.
 |
| No oli siellä lenkkareitakin. Kuvassa kuitenkin lähinnä Cocue Terraa. |
MITTEN KENKÄRUNDI
Jos haluat kiertää mahdollisimman monta kenkäkauppaa kerralla, kannattaa nousta Mitten kaupunginosan Weinmeisterstraßen U-bahnpysäkiltä, juoda kahvi Cafe Mittessä ja kiertää kortteli reittiä Neue Schönhauser Straße, Rosenthaler Straße, Hackescher Markt, DircksenStraße, Rochstraße, Münzstraße ja sitten uusi kahvi.
Korttelista löytyy kiinnostavia yksittäisliikkeitä, mutta myös valtavirrampia vaihtoehtoja niille, jotka sellaisesta tykkäävät. Bongasin ainakin Vagabondin, Conversen, Görtzin, Camperin, Michael Korsin, Buffalon, Riccardo Cartillonen, Clark'sin, Marco Farinon, Wood Woodin sekä alempaa löytyvät, vähän enemmän huomiotani haalineet liikkeet. Lähikulmilta löytyy myös Red Wing (Münzstraße 8).
Made in Berlin
Neue Schönhauser Straße 19
kleidermarkt-vintage.de/portfolios/made-in-berlinEnsimmäiseksi reitillä vastaan tuleva Made in Berlin on kahteen kerrokseen tursuava second hand -kauppa, jonka kengät on vähän valikoidumpia ja harkitummin esille laitettuja kuin vastaavissa kaupoissa yleensä. Sama koskee toki vaatteita, joita löytyy kimmeltävistä juhlapuvuista kimonoiden kautta kolmekymmentälukuun, plus pakollinen kasari.
 |
| Made in Berlinissä kenkiä on järjestelty paitsi teeman, myös värin mukaan |
Luccico
Neue Schönhauser Straße 18 (liikkeet myös Bergmannstraße 8, Weinmeisterstraße 12, Kopernikusstraße 18a ja Oranienburger Straße 23)
www.luccico.deHeti Made in Berlinin vieressä on tyylikkyydessään jopa pelottava Luccico, johon kannattaa uskaltautua sisään – hinnat eivät ole yhtä korkeat kuin näyteikkuna antaa ymmärtää ja hyllyiltä löytyy muutakin kuin hillittyyteensä hukkuvaa mustabeigeä klassikkokenkää. Esimerkiksi Swedish Hasbeensia on pieni, mutta hyvä valikoima.
 |
| Luccicon kivikossa kukkii tyyli ja design |
& Other Stories
Neue Schönhauser Straße 15 (liikkeet myös Kurfürstendamm 234 ja Friedrichstraße 83)
Tyylibloggarien märkä uni & Other Stories tarjoaa enimmäkseen viileänvaaleaa, kesäisten peltojen aamukasteessa kuvattuihin, tuulenvireessä hulmuileviin päivän asukokonaisuuksiin sopivia vaatteita, mutta seassa on (vähän) räväkämpääkin kamaa, myös kengissä. Okei, voisin itsekin käyttää joitain niiden mekkoja, jos en näyttäisi niissä nuoruutensa aamukasteeseen hukanneelta wannabe-tyylibloggarilta.
 |
| Nämä oli ihan värikkäimmästä päästä |
Birkenstock
Neue Schönhauser Str 6-7
Perinteisin kenkämatkamuistohan toki olisi ollut Birkenstock, tuo saksalaisen kotirouvuuden syvimmän olemuksen sukupuoleton kenkäversio. Tarvettakin olisi, sillä tuleville matkoille jatkuvan kengänriisunnan alueille tarvitsen edelleen helposti jalasta ja jalkaan tökättävät sandaalit. Tästä järkiperustelusta huolimatta jätin birkkarit kauppaan, sillä ihan just oikeita ei löytynyt eikä hinnatkaan olleet oleellisesti halvempia kuin Suomessa. Birkenstockeja myydään lähes joka kaupassa, mutta niillä on Berliinissä myös oma liike.
 |
| Berliinissä on todistettavasti Birkenstockin myymälä |
Think!
Rosenthalerstraße 45
Think!-liikkeestä löytyy käsittämättömän kivoja, inasen maahis- ja lastentarhahenkisiä (mutta silleen kivasti), värikkäitä kenkiä. Myös liikkeen sisustus ja asettelu on mukavan leikkisä. Käytävän yhdistämänä vierestä löytyy myös huomattavasti ankeammin dekoreerattu Shoe Cityn Outlet, mutta se vaikutti olevan popup-tyyppinen ja varmaan jo historiaa.
 |
| En tajua, miksei minulla ole (vielä) yhtään Think!:n kenkiä. |
Dr. Martens Store
Dircksenstraße 49
Vaikka Doc Martensin imago on nykyään peribrittiläinen, alkaa sen historia saksalaisesta natsitohtorista, kuinkas muutenkaan. Berliinin Martens-liikeessä on poikkeuksellisen mielenkiintoinen valikoima, tuntuu että tarjolla on lähinnä erikoisuuksia. Kaupan on myös kumisaappaiden kuninkaallisia, Huntereita. |
| En kehdannut kysyä, onko kengissä nimmarikuosi vai ovatko allekirjoitukset aitoja – ja kenen? |
Grünbein
Dircksenstrasse 46 (liike myös Kastanienallee 47)
gruenbein-shoes.comGrünbein oli taas yksi kauppa, josta olisin halunnut ostaa kenkäparin. Sveitsiläisen, mutta vahvasti Berliiniin sijoittuneen merkin oma liike tarjoaa erittäin mukavia, lievästi nostalgisia ja/tai hauskoja kävelykenkiä – näissä voisi kuvitella itsensä kirmaamaan niin nummilla kuin punk-klubeissa. Päätin kuitenkin siirtää hankinnan tulevaisuuden nettiostokseksi – Suomeen lähettäminen maksaa kuitenkin vähemmän kuin ylimääräinen matkalaukku lentokoneessa, minkä rajan uusi ostos olisi rikkonut. Käsimatkatavaroilla kun liikuin, olin jo tähänastisten ostosteni takia varustautunut pukemaan paluulennolla päälle kaikki vaatteeni, käärimään pyyhkeen turbaaniksi ja naamioimaan lenkkarini korvakoruiksi.
 |
| Grünbeinin viehkoja sämpylöitä |
KULTTUURIA JA SEN SELITYKSIÄ
Uusin perinteeni on käydä vanhan taiteen museoissa ja kertoa kansalle, mitä tauluissa todella tapahtuu (kts. Instagram #mitätaulussatapahtuu). Gemäldegalerie olikin kaikkine hassuine maalauksineen varsin antoisa tähän tarkoitukseen. Osa yleisöstä näytti ihan tosissaan olevan kiinnostunut välinpitämättömistä madonnoista ja niiden rumista vauvoista, naureskelematta lainkaan. En ymmärrä.
Yritimme ystäväni kanssa mennä feministiseen queer-standup-iltaan, mutta päästyämme perille trendikkääseen varastorakennukseen jouduimmekin tekonauramaan kehässä ja kuuntelemaan äänitaidetta, jonka rakennusosina oli mm. pierut. Eikä edes oikeat pärähtelyt, vaan häveliäät jäljitelmät. Itsereflektioryhmätöiden alkaessa päätimme, että on aika poistua. Ties vaikka oltaisiin jouduttu nauramaan vaginoillemme.
Olisi ehkä pitänyt lukea tapahtuman info tarkemmin.
William Kentridgen näyttely No it is! Walter Gropius Baussa oli hieno, mutta minä olenkin kritiikitön fanityttö. Olin nähnyt melkein kaikki työt aiemminkin, mutten yhtään kertaa liikaa. Varsinkin uutta ja vanhaa tekniikkaa ja estetiikkaa yhdistelevät videoinstallaatiot salpasivat hengityksen kolmannellakin katsomiskerralla.
 |
| Pätkä Kentridgen teoksesta More sweetly play the dance (2015) |
Das Haus der Berliner Festspielen yötaidetapahtuman ensimmäisessä esityksessä katsomoon viereeni istui herrasmies, joka kohteliaasti kysyi, josko voisin hieman kertoa näyttämön tapahtumista, hän kun on miltei sokea. No totta mooses voisin – kerrankin saa kälättää esityksen aikana ihan luvan kanssa! Aloin kummasti arvostaa kuvailutulkkien työtä siinä kun haipakkaa vaihtuvien projisointien aikana tein lennosta valintoja, kerronko kultakaloista, katuojista, pilvenpiirtäjistä vai elmukelmuun ja räpylöihin sonnustautuneen esiintyjän liikehdinnästä.
Huolimatta tulkkaukseni alkeellisuudesta katsoimme vielä toisenkin esityksen ja tusinan verran videotöitä. Olinpa tyytyväinen, että opastettavani oli opiskellut taidehistoriaa, sillä muuten selitykseni elävästä naamiosta, jolla on kameranjalusta jalkoinaan, joka muuttuu radioksi, halkeaa ja jonka sisältä loikkaa kissa, olisi saatettu ymmärtää käännösvirheenä. Kun tilaisuus päättyi aamuyöllä, johdin meidät väärään kadunkulmaan sekä väärään metroon, joten vietimme hyvän hetken Berliinin metroasemilla yön pimeinä tunteina kulttuurista keskustellen, parin humalaisen hampurilaisen tehdessä humoristisia välikommentteja.
Berliinin Biennaleen tutustuin vain yhden näyttelyn verran KW-galleriassa. Siellä vaikutuksen teki erityisesti Cécile B. Evansins veden keskeltä laiturilta katsottava videoteos What the Heart wants (2016). Toisin kuin post-internet -sektorille laskettavissa töissä usein, tässä pieni tekninen kökköys tuntui perustellulta, eikä tarvinnut miettiä, onko tekijä ollut ihan tosissaan. Potentiaalinen ironia loisti poissaolollaan, enkä edes minä kaivannut sitä takaisin.
 |
| Klassinen korva ja pinkki meri -asetelma / What the Heart Wants |
HYVÄ SUOMI! TAIDELIHAPULLIA!
En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka ulkomailla ollessaan rientävät syömään suomalaisia lihapullia paikallisherkkujen sijaan, mutta itse juoksen suomalaisen kulttuurin perässä ihan kaikkialla. Berliinistä onkin helppo löytää kotimaista tuotantoa, onhan kaupunki suomalaisen kulttuuriväen kesäsiirtola.
Mirel Wagnerin – jonka suomalaisuus oli iloinen yllätys, olinhan nimen perusteella pitänyt häntä itävaltalais-ranskalaisena uuden aallon helinäkeijuna – keikka Das Haus der Berliner Festspielessä oli mielenmuuttava kokemus. Aluksi olin ihan että joo, siinä se jollottaa tuutulaulujaan kohta nukahdan, mutta yhtäkkiä havaitsin olevani täysin uponnut musiikin mustaan samettiin. Miten voikaan ääni olla niin tasapainoinen annos hunajaa ja jasmiinia, maustettuna juuri sopivan kokoisella tipalla karvasmantelia?
Hausissa oli muutenkin hyvä meininki, myös aiemmin mainittu yötapahtuma järjestettiin siellä – kannattaa kaupungissa käydessään tarkistaa, mitä talossa on meneillään.
Suomalaisen tai siihen verrattavan taiteen perässä menin Helsinki School -luokiteltuun valokuvataiteeseen erikoistuneeseen Gallery Taik Personsiin. Omalla tavallaan vuoristomaisemaa esittävä näyttely kelpasi, vaikkei taiteilija Adam Jeppesen ihan suomalainen ollutkaan. Iloinen yllätys oli se, että samaan ja viereiseen rappuun oli yleisöystävällisesti kasautunut ihan läjittäin gallerioita! Galerie Gebr. Lehmannin Virus Form -näyttelystä löysin vihdoin myös (ei-suomalaista) kenkätaidetta:
 |
| A. R. Penck: Schuhe des Deserteurs (1973) |
 |
| Yksityiskohtakin hymyili |
Suomalaisomistuksessa oleva Salon Dahlmann esittelee Suomen ja muidenkin maiden nousevien ja hyvinnousseiden taiteilijoiden tuotoksia, tällä kertaa ryhmänäyttelyssä Passengers. Christine Nippen harkitusti kuratoima ja ilmavasti ripustettu näyttely oli varsin monipuolinen, mieleen jäivät erityisesti Daniel Knorrin jättimaatuskat ja Terike Haapojan työ, joka ei varsinaisesti kuulu tähän kokonaisuuteen vaan on jätetty esille aiemmasta näyttelystä. Työn havaitsemiseen tosin saattaa tarvita vähän apuja, vaikka se aivan silmien alla onkin.
 |
| Christina Dimitriadis: Island Hoping & Daniel Knorr: Welcome |
EIN SUPER-ÜBER-WUNSCH-ULTRA-MIX-MIT-ALLES-TELLER, BITTE!
Ravinnon suhteen keskityin Turkin ja lähi-idän keittiöiden suuntaan, kun sellaista oli kerrankin laadullisesti ja määrällisesti tyydyttävällä tavalla tarjolla. Ruokalajin valitseminen oli niin vaikeaa, että yleensä päädyin paikan ruokia laajasti sisältävään eri tavoin nimettyyn maistelutelleriin ja olin siis ähkyssä koko viikon.
Libanonilaiseen keittiöön keskittyvässä Babelissa (Kastanienallee 33) kävin useastikin, enkä ollut ainoa. Jos paikassa haluaa keskustella, kannattaa istua ulkona, sillä sisällä raikaa levantti-pop melkoisella volyymillä ja henkilökunta komppaa. Itsehän keskityin syömiseen ja olin tyytyväinen, että sisältä löytyi tilaa, kun sosiaalisempi aines pakkautui terassille.
Lähi-itä tarjoaa ihan hyviä kasvisvaihtoehtoja, mutta taatusti vegetaaria kaipaava voi mennä esim. vietnamilaiseen Rôuhun, jonka karamellisoitu tofu oli erittäin jees. Muutenkaan kasvisravinnosta ei ollut Berliinissä puute. Orastava yritykseni vehnättömän ja sokerittoman ruokavalion noudattamisessa sen sijaan koki Titanikin kohtalon, kun joka kulman takaa hyökkäsi vehnä-sokerituotteita tursuava Bäckerei uhkaillen henkeäni, jos en heti osta kaakkupalaa.
Kivoista kahviloista on Berliinissä järkyttävä runsaudenpula. Esimerkiksi KW-gallerialle johtava Auguststraße on niitä täynnä, samoin kuin Kastanienalleen suunta. Yksi suositus on Babelin nurkan takaa löytyvä Spätkauf-hostel (Choriner Straße 13), jonka kahvila on kukkineen ja väsättyine huonekaluineen varsin viehättävä. Suosittelen minttu-inkivääriteetä, koska se oli hyvää enkä ehtinyt maistaa muuta.
Kahvila- ja ravintolavinkkien antaminen on sinänsä turhaa, vaikken voinut jättää tätäkään mahdollisuutta besserwisseröimiseen käyttämättä. Kaupunki on täynnä erilaisia hyviä mahdollisuuksia saada itsensä ravituksi, jopa liikaravituksi.
Ja se jos mikä on kivaa!
