Päivän bongaus: hyvinnaamioidut lenkkarit

Luulin ennen, että Marco Tozzi tekee vain umpitylsiä kamelinvärisiä kenkiä ja on Sergio Tozzin poika ja/tai isä. Olin tietenkin molemmissa väärässä. Etenkin, kun Sergion sukunimi on oikeasti Todzi, se ei ole junttien kirjoitusvirhe, niin kuin ylemmyydentunnossani kuvittelin.

K oli löytänyt tämmöiset hirvittävän kätevät Tozzit jonkin aikaa sitten Virosta. Kaukaa katsottuna ne näyttävät tyylikkäängraafisilta juhla- tai ainakin näyttäytymiskengiltä, yksityiskohdissa piilevä yhteys lenkkareihin paljastuu vasta lähinäkemältä. Jalassa lenkkarimeininki on kuulemma itsestäänselvä, sen verran ovat mukavat.

K on korostanut mustavalkoisuutta pinkeillä sukkasilla, mutta hyvinhän nuo sopivat Gruppon tuoleihinkin (jotka pyyhimme heti kuvauksen jälkeen).

(Ehkä).

Viikko Mimeissä, osa 1

Muka vitsillä heitettiin, että "Vuosi Parikoissa" saattaisi olla nasta mainosyhteistyömuoto, mutta koska Minna Parikan markkinointiosasto ei huomannut tätä loisteliasta tilaisuutta, loimme itse kevytversion: Viikko Mimeissä. Suunnitelmana siis käyttää viikon ajan pelkkiä Parikan Mimi-glitterkenkiä. Ja vain niitä.

Se oli ehkä pöhköintä, mitä olemme blogin eteen tähän asti tehneet.

Raporttimme seuraa kahdessa osassa. Ensin Mia avautuu päiväkirjassaan siitä, miten minäkuva, maailmasuhde ja jalkanahka muuttuu, kun kipittää viikon glittereissä, Satu taas kertoo, miten Mimit pärjäsivät Bulgarian eksoottisella Sunny Beachilla. Olemme raportoineet viikon etenemisestä myös satunnaisesti Twitterissä tagilla #ViikkoMimeissä.

Mian viikko

Perjantai 12.7.  – kokemuksia luonnosta ja metromatkailusta

Aloitan testiviikkoni klo 17:00 Kivinokalla ystävän möksällä.

Kuva: Villa Hukan emäntä

Ompeluseurahommat menee mainiosti, mutta poistuminen on haastavaa: maasto on metsäinen/hiekkainen, poljen täyteen (kenkiä) pakattua pyörääni, päässä pyörivän skumppahörpyn vielä häiritessä tasapainoa. Dokumentointia todistava ohikulkija hihkaisee: "Upeat kengät, upeat naiset!". Jalkani lipsuvat polkimilta vähemmän upeasti. 

Kuva: Villa Hukan emäntä

Metron hississä havaitsen keski-ikäisen matkakumppanini toljottavan hämmentyneenä jalkojani. Eikö se ennen ole nähnyt glitterkenkä-miestensukka-röhnäinen pellavahousu -yhdistelmää, häh? Onko se ihan lande?

Lauantai 13.7. – lähisuku antaa palautetta

Naapuri ei taaskaan herää puhelinherätykseensä, mutta tavan mukaan kopautan seinää, tällä kertaa Mimin korolla. Toimii, naapuri herää.

Haen äitini kävelylle. Äiti: "...niin se naapurin Pena muuten MITÄ sulla on jalassa HERRAMANKIESUS SENTÄÄN!". Myöhemmin äiti antaa tarkennettua arvioita, että Mimit olisivat oikein hienot joidenkin ääri-yksinkertaisten vaatteiden kanssa jossain juhlatilanteessa, mutta että arkena... Myönnän, että yritin löytää kaapistani hillittyjä ja yksinkertaisia vaatteita tasapainottamaan kokonaisuutta, mutta eihän siellä sellaisia ollut. Kerron Satun toteuttavan Viikko Mimeissä -haasteemme Bulgariassa, johon äiti, että sikäläiseen tyylitajuun ne voivat olla ihan oikeasti hienot.

No, en ota tyylineuvoja Hankkija-paitaan sonnustautuneelta henkilöltä.

Vaikka kävelymme on kohtuullisen lyhyt, hidastempoinen ja usean kahvikupposen keskeyttämä, kotiinpalatessani jalkani kostavat naapurille kirkumalla hoosiannaa taloatäristävällä volyymilla, kun vihdoin saan Mimit jalastani.

Apteekissa vaivihkaa, salaa äidiltä, ostamilleni laastareille ja rakkopuikolle tulee käyttöä.
Voi, miten niille tuleekaan käyttöä!

Onneksi Kujeiden tilauksessa käyttämämme irtoviikset ovat vielä tallella, sillä nyt täytyy livetä haasteesta ja käydä salaa kaupassa sandaaleissa. Ostan niin paljon ruokaa, ettei minun varmasti tarvitse poistua kotoa koko sunnuntaina. Muistan myös lohtujäätelön.

Sunnuntai 14.7. – selittelyn filosofiaa

Tänään syön jäätelöä ja parantelen rakkojani, joten aikaa jää ajatteluunkin.

Olen saanut aika paljon kehuja kengistä, mutta huomaan, että olen aina selittänyt, miksi minulla on näin erikoiset jalkineet. Sehän on oikeastaan aika tyhmää. Ihmisellä on oikeus pukeutua miten vaan haluaa, haaste tai ei. Päätän lopettaa ja tästä lähin vaan kiittää kohteliaisuudesta.

Maanantai 15.7. – rakko on paras muusa

Tänään täytyy jo laittaa kenkä jalkaan ja poistua ulkomaailmaan, joten kehitän epäkonventionaalejakin keinoja jalkojeni suojaksi. Itsestäänselvien rakonestopuikon ja laastareiden vahvistukseksi tungen jalkaterän ympärille myös pakkausvaahtomuovia.

Ja sehän toimii! Loistavasti! Olen kenties rikastumisen partaalla, sillä tästä voisi kehitellä pehmustesukan – tuote, jota vielä ei (kai) ole ja jota jokainen viikon juhlakengissä viettämään lupautunut tarvitsee!

Kuntokävely äidin kanssa sujuu kuin vettä vaan ja Made in Helsingin terassilla nuoret miehet luovuttavat meille paikkansa – tosin luulen sen johtuvan pikemmin äidin ankarasta tuijotuksesta ja leudolla marttyyrivibralla lausutuista eioosopiviatuolejayhyy-huokailuista kuin kengistäni häikäistymisestä. Joka tapauksessa uskoni nuorisoon palaa taas.

Vain tarkkasilmäisin lukijamme saattaa havaita pienen pullotuksen
beta-asteella olevista pehmustesukista johtuen
Kuva: Äiskä, joka on jo hyväksynyt tyttärensä kenkävalinnan

Illalla teen pehmustesukista vähän fantsummat versiot – ette tule välttymään postaukselta, jossa kerron, miten. Nimeän ne Frankensteineiksi.

Tiistai 16.7. – kansa kommentoi

"Keskeytän" kesälomani ja menen päiväksi "töihin" Punavuoreen. Vastaan siis yhteen mailiin ja istun kahvilla Grupossa. Oikeasti motiivini tulla tänne asti on kommenttien kalastelu - ja niitähän Gruposta löytyy. "Mielisairaan hienot" on ehkä lempparini. Myös "Parikka on vetänyt vähän överiksi" on siis positiivinen arvio. Mimit aiheuttivat pakottavan askartelutarpeen herrahenkilössä, jonka kokoa Parikalta ei löydy, mutta jolla on laajat glittervarastot. Myös ystäväni A, joka yleensä vihaa kaikkea, mitä päälleni ja varsinkin jalkaani pistän, kehuu kenkiä estoitta. Ne on kuulemma tarpeeksi kitsch ollakseen hienot.

Illalla on vielä tanssiesityksen läpimeno. Koreografi kiljaisee jo ovella onnensa siitä, että olen pukeutunut esityksen hengen mukaisesti (siinä on aika paljon glitteriä) ja muukin tanssiseurue kehuu Minna Paprikan kenkiä.

Nyt ei lipsu enää, eikä pohja kolhiudu, kun kätevästi pyöräytin polkimienkin ympärille pehmusteet

Kotimatkalla viime vuosikymmenet päihtyneenä viettänyt seurue naureskelee metrossa minulle vähemmän peitetysti, kuten sellaisten porukoiden tapa on. Kenkiä tuijotettuaan ne kuitenkin päätyvät helpompiin ja lyhyempiin sanoihin kuin kor-ko-ken-kä ja glit-ter: "Liila tyttö. Liila! Khihihii!". Vaikka siis oikeasti kyse on purppurasta ja keski-ikäisestä. Omissa jaloissaan on rullaluistimet ja crocsit. Feikit. Tähänastisten tilastojeni mukaan täytyy siis olla aivonsa dokannut sanastorajoitteinen feikkicrocsinkäyttäjä, jos ei tykkää Mimeistä.

Hississä törmään alakerran mukavaan rouvaan, joka vaikuttuu paitsi koroilla hankitusta pituudestani, myös siitä, että Mimejähän voi syksyn tullen käyttää sitten heijastimina. Totta!

Keskiviikko 17.7. – Mimit ja elämän laitapuolet

Joku vajokki oli murtautunut työhuoneellemme ja käyn hakemassa takaisin todistuaineistoa Pasilan poliisiasemalta. Vaikka miten yritän, niin en vaan saa aikaan pimeiden kujien femme fatale -efektiä edes omaan päähäni, poliisilaitos oli aivan liian arkis-asiallinen sellaiseen eikä kanssani asioinut komisario edes huomaa Mimejä. Olisiko sillä vähän tärkeämpää ajateltavaa? Missä on synkät kuulustelukellarit, karskit dekkarit ja seiniä pitkin viistävät vasikat, jotka paremmin olisivat sopineet kenkiini?

Rikosten tutkinnasta on dramatiikka kaukana. Mikä pettymys!

Illemmalla havaitsin, että voin kivutta laittaa Mimit jalkaani ilman pehmukkeitakin. Sisäänajo on onnistunut!

Kierrätysvinkki: Tee jätteidenkierrätysreissustasi houkuttelevampi hohdokkailla kengillä!

Torstai 18.7. – maakuntamatkailua

Ystäväni A lähtee Ikeaan ja minä mukaan. En herätä suurtakaan järkytystä tai sitten en vaan enää jaksa huomata - Mimeistä on tullut minulle tavan kengät muiden joukossa. Tai no, kyllä vähän sentään tunnen itseni muuta lähiväestöä glamoröösimmäksi.

Ikea ja Mimit – vastakohdat täydentävät toisiaan

Perjantai 19.7. – viimeiset kiitokset

Törmään kadulla pariinkin oppilaaseeni. He eivät kiinnitä tai ole kiinnittävinään mitään huomiota jalkojeni kimallukseen. Joko eivät näe kengissä mitään normivaatekerrastani poikkeavaa tai sitten eivät vaan kehtaa suoraan kysyä että olenko vielä opetuskykyinen. Ihan kivasti ja rauhallisesti kuitenkin minulle juttelevat.

Vielä Mimi-viikon viime metreillä saan ihailevaa palautetta kun ystäväni S havaitsee kenkäni, menettää puhe- ja hengityskykynsä hetkeksi ja niiden palattua huutaa koko kahvilan riemuksi: "FANTASTISET!".

Tähän on hyvä lopettaa testi.

Mimit tuovat säihkettä arkeen

Loppupäätelmät

Odotin huomattavasti negatiivisempaa huomiota, mutta mitä vielä, kehuja tuli. Tokihan tuijoteltiin vai- ja vähemmän vihkaa, mutta tuijotus ei yleensä ollut ilkeämielistä. Turpaankaan ei tullut, missään. Alun tuskan jälkeen Mimit osoittautuivat myös varsin mukaviksi kengiksi.

Vaikka kenkien pito oli oma päätökseni, saan ne jalastani milloin huvittaa ja niiden saama huomio on valtaosin positiivista, olen myös saanut kokea pienen siivun sellaisesta elämästä, jossa ihmiset tuijottaa. Aina. Jos tapanasi on toljottaa valtaväestöstä poikkeavia ihmisiä, niin kulje viikko Mimeissä ja käytöksesi saattaa muuttua.

Välitän, jos mahdollista, vielä vähemmän kuin ennen siitä, mitä muut mahdollisesti vaatekerrastani ajattelevat. Varmasti myös paheksun, jos mahdollista, vielä vähemmän muitten asusteita. Luultavasti uskaltaudun useammin korkokengissä alakerran kahvilaa kauemmas. Muistan myös, että jotkut kengät täytyy ajaa sisään. Ymmärrän, että glitteriä voi käyttää muutenkin kuin naamiaisissa, joissa on pukeutunut Elton Johniksi.

Tämä viikko aiheutti kuitenkin suuren pulman elämääni: Miten ihmeessä pystyn enää ylipukeutumaan?

Plussat
• Sopivasti överi, upea ulkomuoto
• Runsas platoo neutraloi korkeaa korkoa
• Korko on myös tukeva
• Sisäänajon jälkeen hämmentävän mukava
• Huomio taattu
• Voi käyttää myös peilipallona

Miinukset
• Oma jalkaergonomiani kaipaisi pientä painaumaa päkiän alle - painovoima inasen tursottaa varpaita kärkeen
• Nahka on aluksi melko kovaa, mikä lienee glitterin kirous
• Mimejä on useissa väreissä, mikä saattaa aiheuttaa kassavajetta

Kuje – kenkämaailman tuleva jopo?

Kytköstiedote:

Toinen kenkäpari saatiin Kujeelta, toinen ostettiin itse. 
Ei vaatimuksia eikä lupauksia tekstin sisällöstä eikä sen sävystä.

Kummat kengät ottaa asian vakavasti

Raportin ensikosketuksestamme Kuje-kenkiin ja blogimainontaan voi lukea täältä.

Kun kengät olivat kolahtaneet molempien postitoimistoihin, aloitimme rankan urakan. Suunnittelimme huolella erilaisia testejä, joille altistimme kengät ja niiden myyjän. Alla sensuroimattomat tulokset ja johtopäätökset.

Kujeet leudosti kenkälesbiaanisessa asetelmassa. Kuvauspaikka Gruppo Coffee.

Asiakaspalvelu: Pelottavan helppoa

Toisen kenkäparin saimme Kujeelta, mutta toisen tilasimme viitta päällä ja irtoviiksissä itse, jotta saisimme käsityksen asiakaspalvelun tasosta.

Vaikka Kujeen nettisivujen pirteys on vähän liikaa jopa Mia the Pollyannalle niin onhan se myönnettävä että henki vastaa tuotetta: Sivulla hyvin kuvin ja todellisuutta vastaavin värein (ainakin meitsin monitorissa) esitellyt kengät nyt vaan on aika iloisia. Iloista on myös muu viestitys ja erityisen iloista on nopea kuittaus lähetyksestä ja kenkien vauhdikas postitus.

Kyllä. Meillä on todisteita. Ja nämä todisteet ovat naamio päässä tehdystä tilauksesta,
jolla yritimme hämätä viatonta kenkäkauppiasta.

Järvenpää: Hyväksyykö maaseutu?

Itse olemme erittäin tyytyväisiä Kujeiden ulkonäköön. Värit ovat puhuttelevia, muotoilu samaan aikaan funktionaalisen yksinkertaista ja määrittelyjä pakenevalla tavalla erikoista. Vaikka molemmat päädyimme pitämään kengissämme neutraalit, kengän väriä korostavat oletusarvonauhat, on mukavaa, että mukana tulee myös värillinen vaihtosetti.

Vaikka Kujeet hyväilevät omaa tyylitajuamme, emme testaustehtävässämme kuitenkaan voi jättää muun Suomen mielipidettä huomiotta. Mia matkustikin Järvenpäähän saadakseen tuntumaa kenkien toimivuudesta vaativassa maalaisympäristössä samalla kun osallistui taidetapahtumaan. Järvenpää-talon vapaamielisissä boheemipiireissä kengät hyväksyttiinkin muitta mutkitta. Ihan oikea valokuvaaja jopa suostui ottamaan alla nähtävän kuvan.

Kohukävelykadulla Mia joutui ohittamaan farkkuasuisen natiivijoukon, joka kuunteli ghettoblastereistaan ei ainoastaan Whitesnakea, vaan Whitesnakea suomeksi. Ironialla tuskin oli osuutta asiaan tai sitten Järvenpää on Suomen salainen hipsteripääkaupunki. Dunkkuun ei kuitenkaan tullut, eli kengät ovat turvalliset myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella.

© Susanna Majuri
Tätä kuvaa ei ole käsitelty edes rajaamalla, sillä juuri järvenpääläispiilohipsterien salavihan väistänyt
ei helpolla ota riskiä saada dunkkuun oikealta valokuvaajalta.

Klaipeda: Ääriolosuhteita ja voittoon päättyvä identiteettikriisi

Satu päätti viedä kengät vielä astetta kauemmaksi. Onko Liettuan rannikkoseutu jo liikaa näille kengille? Ei se ollut. Kengät kesti Klaipedan haastavat sääolosuhteet kunnialla. Kengät näyttivät jopa nauttivan vaihtelevista olosuhteista, jotka heittehtivät aina kaatosateista helleaaltoihin.

Vaikka Klaipedan lämpötila nousi aina +25° ei sukkahiki noussut ainakaan Liettuan testiryhmän nenään. Rajamailla kuitenkin mentiin. Kujeissa on näet ohuehko tekokuitukangasvuori, joka pidentää käyttöaikaa talven laitamilla, mutta pakottaa kuumajalkaisimmat luopumaan Kujeistaan kesken parhaiden yltiöhelteiden. Liettuan hikitestin aikana Mia Helsingistä koodasi oman rajansa kulkevan jo +20°:ssa.

Klaipedan matkaseurue koostui Camper-kenkiin salaisin rituaalein vihkiytyneistä tuottajista, joten kengät aiheuttivat myös hihkuntaa: "onks noi camperit?". Ei ole. Ilokseen Satu voi todeta olevansa vihdoin ammattikuntansa kenkiin kohdistuvista rituaaleista ja kollektiivisesta kenkämaniasta vapaa.

Kujeet chillaa Klaipedassa.

Spurtti Puistolan asemalla

Todellisen tehokengän tunnistaa Puistolan aseman aamuspurtissa, jossa testattiin kenkien reaktionopeus suhteessa paikallisjunaan. Jotta spurtti ei olisi liian helppo, olivat Puistolan natiiviasukkaat lisänneet haastetta temppuradan muodossa. Muutama hajonnut olutpullo sekä vapaana kirmaavat kakarat takasivat sukkulointitestiin haastetta. Satu kirmasi Kujeet kintuissaan radan ennätysnopeasti. Kengät pitivät pintansa myös luikkaalla pinnalla, (jonka koostumusta emme halua spekuloida liikaa) ja Satu ehti kuin ehtikin aamujunaan.

Kapeajalkaiset kaverimme

Grupon penkillä lojuva ystävättäremme K havahtuu "Kato mun lahjuskenkiä!" -huutoon ja haluaa sovittaa. K:n jalkaterä on langanlaiha, joten hän saa suorittaa testin kuminauhan kiristysmahdollisuudesta. Kyllä, toimii. K pyytää Kujeen osoitteen ja alkaa spekuloida, kuinka paljon voisi saada alennusta jos kertoisi saaneensa vinkin meidän blogista. Emme raaski kertoa, että mitään sellaista sopimusta ei ole.

[Ommm... Kuje, kuuletko alitajuntamme huudon?]

Huonojalkainen lähimmäinen

Mia ei hetkeäkään epäröi hyödyntää sairasta äitiparkaansa* blogin koe-eläimenä – päin vastoin, äidin huonot jalat tarjoavat kengille äärimmäisen testin. Kenkiä jalkaan vetäessään äiti väittää, että tarvitsisi lisäpohjalliset, koska kenkien oma pohja on sen verran ohkainen. Tämän väitteen äiti peruu pian. Tuomio: Hyvät kävellä, ei purista, ei kiristä ja itse asiassa unohtui, että mitään kenkiä jalassa onkaan.

Onneksi Mia hyvin tietää, ettei mitään perintöä ole tulossa eikä hänen siis tarvitse välittää perinnöttömäksitekouhkauksista kun vaatii kengät takaisin itselleen. Äidin jatkuvat vihjailut siitä, että kengät sopisivat paljon paremmin hänelle kuin Mian päivän outfittiin on vain kestettävä kuin mies.

Kengistä on myös jumppa-apua, sillä ne motivoivat istuessa nostamaan jalkoja niin,
että kengät tulevat näkökenttään ihasteltaviksi.

Päivitys: Kengät ovat nyt äidin. Mia totesi painostuksen alla, että koko 41 on hänen 40,5-jalkaansa sittenkin hieman suuri ja tilasi parin kokoa 40, joka sopi täydellisesti. Tai jos rehellisiä ollaan, kaksi paria.

Loppupäätelmät

Kummat kengät on erittäin tyytyväinen ostoksiinsa ja lahjuksiinsa. Jäämme jännityksellä seuraamaan, tuleeko Kujeesta kenkämaailman Jopo: toimiva, yksinkertainen, mukava, kivan värinen ja hipsterien suosima klassikko. Toivomme niin, sillä näemme itsemme Kuje-ostoksilla vuosienkin päästä. Ja koska kumpikaan meistä ei omista Jopoa, voimme hyvällä omatunnolla hankkia muutamaan Kujeen lisää. Loogista, rakas Watson, kenkäloogista!

Kehitimme Kujeiden kunniaksi myös laiskoille ja tyhmille sopivan muotitanssin.
Soundtrackiksi sopii esim. omassa päässä hyräilty Groove is in the Heart.

Plussat

• keveys

• mukavuus

• hyvät värit

• yleispätevyys eli monikäyttöisyys

• sopivan erikoinen muotoilu, joka kuitenkin käy vähän konservatiivisemmallekin sielulle

• säädyllinen hinta, tätä kirjoitettaessa 80 eur + postitus

• eettinen ja luontoa säästävä tuotantotapa

Miinukset
• Vaikka postitus oli nopeaa, olisi ollut upeaa saada seurantakoodi. Tällöin voi työaikana säännöllisin väliajoin tutkailla kenkien kulkua pitkin Suomea. Samoin koodilla kengät saa päivää nopeammin postista, eikä tarvitse odotella sitä typerää lappua seuraavaan päivään.  
Päivitys: nykyään tulee koodikin.

• Jos on tyhmä eikä rasvaa kenkiä, alkaa väri kulua kärjistä melko nopeasti.

• No värejä voisi olla vielä enemmän. Lämmin keltainen? Purppura? Koko Pantonen värikartta?
Kuten huomaatte, miinukset on vähän keksimällä keksittyjä. 

Kuje-yhteydet

www: kuje.fi

Facebook: www.facebook.com/kivakuje

Twitter: twitter.com/KivaKuje

* Ei se oikeasti niin kovin sairas ole, mutta draamakuningattarena osaa varmasti arvostaa kohtuullista liioittelua tehokeinona.

Päivän bongaus: Red Wing

Kummat kengät oli päivän toisella kahvitauolla Grupossa, kun mitä mainioimman vintageliike For Love or Moneyn isäntä Juhani Lehmus astui sisään työväenluokan oi!-charmin ja töölöläispapan hillityn porvaristyylin yhdistävissä Red Wing -kengissään. Juhanihan on sen verran tyylikkäästi pukeutuva henkilö, että melkein harmittaa, että aiheemme on pelkästään kengät, mutta tällä mennään.

Siiri varastaa huomion jopa kengiltä

Täytynee tunnustaa, että vielä hetki sitten olimme kenkäjuntteja, jotka eivät tienneet Red Wingeistä mitään. Se asia on nyt korjattu. Erityisesti impromptu-oppihetkestä jäi mieleen selitys kengän tasaiselle pohjalle: Ilman korkoa on hankalampaa kompastua pilvenpiirtäjätyömaalla. Kätevää.

Yhdysvaltalaisia Red Wingejä on valmistettu yli sata vuotta ja muutkin lähteet kuin Juhani ja valmistajan nettisivut vahvistavat, että nämä kengäthän kestää. Tämä nimenomainen pari on tilattu yltiömodernisti internetistä, mutta nostalgisempaa kokemusta halajava voi tutkailla Red Wingejä livenä esimerkiksi Old Gloryssa Albertinkadulla.

Pikkukenkäpygmalion

Ostin Ebaysta käytetyt Kickersin nahka-mokka-kangas-kävelykengät, kun halvalla sai ja korko oli kiva. Ikävä kyllä kengät olivat vähän pienet, mutta varsinainen ongelma oli väri. Mikä järkyttävän räikeä beige! Kengäthän olivat kuin huutomerkki hautajaisissa.

Mutta kas, nytpä pääsisin kokeilemaan uusia kenkämaalejani samalla kun yrittäisin peittää kenkien ylitsevuotavaa huomiohakuisuutta. Tästä alkaa kenkien make under!

Lähtötilanne. Mikä järkyttävä värikylläisyys!

Kuparihan on aika hillitty värivalinta. Sitä siis nahkaosiin, jotka tällä kertaa muistin ensin puhdistaa huolella.

Tukevaksi taiteltu foliopala auttaa reunojen pysymisessä siistinä vaativassa maalaustilanteessa

Kupari auttoi kyllä asiaa, mutta vielä pitäisi saada kengät vaatimattomimmiksi, että niille löytyisi käyttöä muuallakin kuin sirkuksessa. Mahtaisiko glitter pysyä kangasosissa? Sillähän saisi kengät kivasti katoamaan seinään. Kokeillaanpa!

Glittermaalipinnasta on helpointa saada tasaisen näköistä, kun pinta ja glitter ovat jotakuinkin saman sävyisiä. Esimerkiksi kupariglitter näytti tässä pinnassa lähinnä mustilta pisteiltä. Pesin pois.

Nahalle glittermaalia on helppo levittää, mutta kangas imaisee kosteuden ja jättää nopeasti sutiin ikäviä glitterköntsiä. Otteiden on oltava rivakat ja sutia saa huuhtoa usein. Myös kankaan kostutus auttaa. Mitenkään liian vaikeata tämä ei kuitenkaan ole. Maali tuntuu tarttuvan kankaaseen hyvin, mutta pidemmän aikavälin pysyvyyden todistaa sitten tulevaisuus.

Kyllä näillä jo kirkkohallituksen kokoukseen menisi

Laittelin vielä varmuuden vuoksi kiiltomaalia glitterin ja kuparin päälle. Glitteriä se himmensi ihan inasen, mutta toisaalta auttanee pitämään sen paikoillaan. Kuparin väri syveni vähän ja jos oikein tarkkaan katsoo, on kiiltoakin enemmän. Siis tosi tarkkaan – fiksummalle ihmiselle ei olisi ollut yllätys, että jo valmiiksi kiiltävälle maalille kiiltomaali ei tuo lisäkiiltoa samassa mitassa kuin mattamaalille. Nyt sen tiedän minäkin.

Keskellä kiiltomaalia, oikealla ei. Vasemmalla verrokkiryhmä.

Korot vähän ikävästi vielä hyppäävät muuten jo vaimennetusta kokonaisuudesta, joten sivalsin hiukan kupariglitteriä niihinkin kesyttääkseni ne samaan ruotuun nyt jo hyvässä säyseyden tilassa olevien kenkien muiden osien kanssa.

Glitter rauhoittaa villeimmänkin koron

Mokkaa en osaa kotikonstein käsitellä, joten se oli pettymyksestä syvään huokaisten jätettävä räikeän khakiksi. Kengännauhat sen sijaan menivät vaihtoon ilman muuta – kenkien omat nauhat suorastaan huutavat huomiota, jotain hillitympää on löydettävä. Koska valmiit kengännauhat yleensä ovat kovin railakkaita, päädyin menemään nauhakauppaan, jonka laajoista valikoimista varmasti löytäisin tarpeeksi mitäänsanomattomat nauhakkeet.

Ja löytyihän ne!

Nauhojen päät voi sutia esim. (glitter)kynsilakalla purkautumisen estämiseksi

Upeasti koron hentoja sävyjä toistava, mutta kultaosiin yhteyttä ottava nauha kruunaa ympäristöönsä saumattomasti katoavan kokonaisuuden! Ja vihdoin on kengät kesytetty! Vulgaareista lunttupopoista on tullut virastosalikelpoiset harmaahiirulaiset!

Valmiit ovat. On saavutettu sovinnaisuus, hävitetty huomiohuoraus!

Maalit ovat merkkiä Angelus ja ne on tilattu Dharma Tradingista Yhdysvalloista. Hinta per pikkupurkki oli viime vuoden lopussa 2,25 $ eli noin 1,75 €. Neljäntoista purkin lähetys Suomeen maksoi noin 18 $ eli noin 14 €. Koska maalit tulevat EU:n ulkopuolelta, tulee lisäksi päälle alvit ja mahdollisesti tullimaksu, mikäli ihan massoittain intoutuu tilaamaan. Kengännauhat hain Diana-puiston Nappitalosta.

Kuparimaali on perusangelusta, väri ylläriylläri Copper,
glittermaalit Glitterlites-sarjan Desert Gold ja Penny Copper

Kaikesta tylsennyksestä huolimatta kengät eivät edelleenkään mahdu jalkoihini. Kunniakkaan harjoittelualustana toimimisen jälkeen ne saavatkin siirtyä seuraavaan hyvään kotiin, luonnollisesti Kenkäkirppis Hupsiksen kautta. Jos kaipaat todella tylsiä kenkiä koossa 39,5-40, siellä ne (kohta) odottavat!

Kengät koekäytössä ennen nauhojen siistimistä. Kahvinjuonti Gruppo Coffeessa sujuu hyvin ja muutenkin ovat kuulemma mukavat.

Syteen ja saveen - kokeellista kengänmaalausta

Nämä Bronxin saappaat olivat ihan kivat sellaisenaankin, mutta koska olen värinarkki, jotain oli tehtävä. Tajuan makuni olevan hyvin, hyvin erilainen kuin monella muulla, joten jos olet mustan/tummanruskean suuri ystävä, lopeta lukeminen tähän. Saatat järkyittyä.

Ennen

Valitsin päämääräksi osittain kiiltävän, osittain sössityn turkoosin pinnan. Ensin luonnollisesti puhdistin kengät askartelukaupasta saatavalla nahanpuhdistusaineella. Tässä kannattaa olla superhuolellinen, sillä puhdistuksen ja maalin pysymisen välillä on vahva korrelaatio.

Askartelukaupan myyjä väitti, että ihan tavan akryylimaali käy kenkienkin maalaukseen, joten tempaisin hyllystä Charlottan turkoosin puolen desin purkin. Sillä sudin kengän kärjet ja hihnan. Sössimisosion suoritin sekoittamalla (juuri niin kuin kaikissa ohjeissa kielletään) turkoosiin hieman laatikosta löytynyttä hopeaista nahkamaalia, erimerkkistä tietenkin. Tuloksen hieroin epätasaisesti keskiosiin ja tulihan siitä mukavan epämääräinen! Koska tulos ei vielä ollut tarpeeksi outo, vetäisin puhtaiden turkoosien päälle kiiltomaalikerroksen. Todella kiiltävän pinnan lisäksi se korosti väriä ihan huolella, eli jipii!

Jälkeen

Itse pidän uudesta värityksestä kovasti, mutta mitä sanoo maailma? Raitiovaunupysäkillä tyypillisehkö Kallion asukas pälyili hetken ja yltyi sitten kehumaan, kuinka mukavaa kun on väriä kengissä. Kadun testi läpäisty, fashionistoista viis!

Kengät niiden käyttäjän luonnollisessa ympäristössä,  Gruppo Coffeessa

Korostan vielä, että nahan puhdistuksessa kannattaa olla huolellinen. Itsehän en ollut, joten vähän alkaa tuo sössimisosuus jo kesiä. Päätin kuitenkin, että sehän vain lisää kenkien katu-uskottavuutta ja kenties raaputan vähän enemmänkin pois. Muutenkin kannattaa olla realisti maalausaikeissaan. Käsitellyn nahan päälle sudittu maali ei vaan ole sama asia kuin nahkaan jo valmistuvaiheessa ammattilaisen ottein saatu väri. Mutta kummasti se elämää piristää silti!

Näitä tarvittiin: vesikulho pensseleiden puhdistukseen, kangaspala nahan puhdistukseen, vanhoja öljyväripensseleitä (muutkin käy, kunhan on tukevia), puhdistusainetta, kiiltomaalia, turkoosia akryylimaalia, hopeaista nahkamaalia. Nestemäiset asiat vettä lukuunottamatta muistaakseni Hobby Pointista.