Kuka pelkää pitkää naista – asiaa korkokengistä ja (pseudo)feminismistä

Korkokengät eivät ole feminismin suuri saatana, mutta asenteissa on vielä korjaamista.

Päivitetty 23.3.2014

Omassa kenkäsuhteessani olen hypännyt ensimmäisen aallon feminismistä suoraan kolmanteen. Nuorempana kuljin maihareissa ja pidin korkokenkiä kieroina saatanan ja/tai pahan patriarkaatin kätyreinä. Keski-iän kynnyksellä muutin mieltäni ja aloin toivoa, että useammat miehetkin tajuaisivat korkojen kauneuden. Siis omissa jaloissaan. Feministinen utopiani kenkien suhteen on maailma, jossa itse kukin voi käyttää juuri sellaisia popoja, joita ei edes tajunnut haluavansa käyttää.

Mielipidettäni testatakseni selailin feminismistä ja korkokengistä kirjoitettuja artikkeleita ja aiheesta käytyjä keskusteluja netissä. Odotin löytäväni laumoittain feministejä, jotka ovat valmiita tuomitsemaan korkokengät alimpaan helvettiin ja niitä käyttävät naiset juuttumaan Hullujen päivien hissiin stand-up-komiikkakoulun apuluokan kanssa. Sain pettyä. Konsensus näyttää olevan, ettei korkokengät pilaa naista, jos ei nainen korkokenkiä. 

Joitain vastakkaisia mielipiteitä kuitenkin löytyi – mutta nehän ovat tietysti vääriä. 

Otetaanpa esimerkeiksi muutama netin artikkeleista ja keskusteluista napsaistu / yhdistetty / tekaistu väite korkokenkien käyttöä vastaan. Niiden käsittely feminismin näkökulmasta on vähän harhaanjohtavaa, sillä suurin osa liittyy enemmän järjen käytön ongelmiin kuin feminismiin (ja hehheh, ne eivät ole sama asia). Yksi väite kuitenkin iskee feministiseen kipupisteeseen, vaikka vähän toisin kuin sen esittäjä on ehkä ajatellut. 

Feministis-ergonominen argumentti korkokenkiä vastaan: Ne tekevät selkäni kipeäksi / jaloista muussia / sattuu muuten

Täysin validi syy olla käyttämättä korkoja, mutta sen yhteys feminismiin on hatara. Ei tarvitse olla huippuunsa trimmattu, vaginani ja minä -seminaarit käynyt superfeministi kyetäkseen valitsemaan itselleen mukavat kengät saamatta patriarkaatilta patukkaa. Liian korkeiden korkojen käyttäminen jatkuvasti ja jalkaongelmien uhalla kuuluu pikemminkin ihmisen tyhmyys -diskurssiin kuin feminismin ongelmakenttään.

Korkokysymys ei ole mustavalkoinen: kaikki korkokengät eivät ole niskakorkuisia nuppineulastilettoja, jotka aiheuttavat elinikäisen jalkavamman pelkästään sijaitsemalla samassa korttelissa. Riippuu lestistä sekä koron muodosta ja korkeudesta, kuinka paljon/vähän kärsimystä kenkä aiheuttaa. Kenkä, joka tuottaa kohtuuttomasti tuskaa käyttäjälleen, ei ole misogyniaa vaan huono valinta.

On korkoja ja on korkoja. 

Kuvat: Vas. Christian Louboutinin English National Ballet'n varainkeruutapahtumaan suunnittelemat "kengät". Oik. Chie Miharan Quoryt.

Feministis-tasapäistävä argumentti korkokenkiä vastaan: Miehet eivät käytä korkokenkiä, miksi naisten pitäisi?

Miksi sen, miten muut – miehet tai naiset – pukeutuvat, pitäisi vaikuttaa siihen, miten itse pukeudut, noin niin kuin mitenkään? 

Helposti myös unohtuu, että miehetkin ovat käyttäneet ja käyttävät edelleen korkoja, eikä pelkästään lisätäkseen pituudella machismoaan. Esimerkiksi tämä kaveri näyttää ihan luontevalta korkokengissä. Mutta ne onkin Minnat. Teemu Bling julistaa korkokenkien miehistä(kin) ilosanomaa tyylillä (=subjektiivinen mutta absoluuttisen oikea mielipide) blogissaan ja Hesarissa. Sylvin Keski-ikäinen androgyyni sipsuttaa tyynesti korkkareilla menemään. Toivottavasti jonain päivänä tällaisessa ei ole mitään ihmeellistä ja hipsterit joutuvat keksimään jotain muuta tätejä shokeeratakseen.

Jos mies korkokengissä tuntuu vähän niinQ oudolta khihihii, niin menepä itseesi ja mieti miksi. Eikö feminismi ajanutkaan sukupuolten tasa-arvoa? Niin kauan kuin nainen voi pukeutua miten lystää, mutta miestä katsotaan karsaasti jos hän poikkeaa stereotypiasta, ei yhteiskunta ole tasa-arvoinen. Miehethän tässä uhreja ovat! Patriarkaatti rajoittaa miesten pukeutumista ihan perkeleesti, jopa enemmän kuin naisten. Silkasta solidaarisuudesta taidan... Hetki vaan...

[kirjoittaja poistuu ostamaan korkokengät ja lupaa lainata niitä myös miespuolisille ystävilleen]

Ceci n'est pas une korkokenkä. Harhoja näette. Kuvakin on Wikipediasta eli varmasti väärennös. Ainakin kuvan "mies" on joku ihan mitättömyys.

Feministis-kinesteettinen argumentti korkokenkiä vastaan: Korkokengät vaikeuttavat liikkumista

Ei kaikki korkokengät, eikä absoluuttisen vaivaton eteneminen ei ole aina lainkaan välttämätöntä. Esimerkiksi teatteriesityksen aikana harvoin iskee pakottava tarve vetää hölkkäspurttia, muodostaa ihmispyramidi tai heittää moukaria, ainakaan yleisön puolella. Jos valitsee maratonille jalkineiksi kymmenen sentin korot ja sitten valittaa kun tulokset jää laihoiksi, ollaan tekemisissä tyhmyyden, ei sorron kanssa. Poikkeuksen luonnollisesti muodostaa korkokenkäjuoksu, vaikken sitäkään pysty hahmottamaan älyllisyyden terävimpänä ruumiillistumana.

Feministis-exitistinen argumentti korkokenkiä vastaan: Korkokengät estävät pakenemisen vaaratilanteesta

Siksi kunnon feministi puketuukin aina ja joka tilanteessa verkkareihin ja hikinauhaan, että pääsee pikemmin vilahtamaan pakoon koko ajan ja joka nurkan takana vaanivalta hyökkäriltä. Tällainen ajattelutapahan ei millään lailla ylikorosta naisen asemaa uhrina ja objektina. Eihän?

Vuoteeni alla saattaa piillä mörkö. 
Vaihdanpa siis varmuuden vuoksi yöksi lenkkitossut jalkaan.

Feministis-vertikaalinäkölinjallinen argumentti korkokenkiä vastaan: Korkokenkiä käyttäessä täytyy katsoa maahan useammin. Tämä saa naisen vaikuttamaan epävarmalta, sillä hän ei pysty kohtaamaan vastaantulijan katsetta.

Meillä maahantuijottajien mekassa tällä yhdysvaltalaisella väitteellä ei ole ihan vastaavaa painoarvoa, pikemminkin päinvastoin. Turpaansa saa helpommin siksi, että tuijottaa piripäätä silmiin kuin siksi, että pyrkii säästämään kallonsa turhilta fraktioilta mustaa jäätä tarkkailemalla. Sitäpaitsi vahvassa staminassa on kyse paljosta muustakin kuin katseen suunnasta vertikaaliakselilla.

Feministis-spektaakkelinen argumentti korkokenkiä vastaan: Korkokengät saavat naiset näyttämään upeilta, mutta olen tarpeeksi upean näköinen muutenkin.

Ja "upeuden" asettaminen ulkonäkötavoitteeksi on feminististä, miten? Jos sille tielle on lähdetty, miksi kengät olisivat sen huonompi keino kuin mikään muukaan? Tunnen näyttäväni ihan tarpeeksi upealta ilman traktoripäähinettä, myllynkivikaulusta tai banaaniasua, mutten koe tarvetta julistaa tätä feministisenä valintana. 

Ehkä se oleellinen kysymys kuitenkin on: Miksi niin itsestäänselvästi oletetaan naisten haluavan ja/tai täytyvän näyttää "upeilta"?

Feministis-kopulatiivinen argumentti korkokenkiä vastaan: Korkoja käytetään miehiä varten.

Todellinen feministi sonnustautuu säkkiin, jottei hän vahingossakaan yrittäisi miellyttää potentiaalisen pariutumisen kohteen silmää. Paitsi tietysti niiden, joilla on säkkifetissi.

Feministis-misogynistinen argumentti korkokenkiä vastaan: Olen niin pitkä, etten voi/halua käyttää korkoja.

Niin. Olisit pitkä. Entäpä sitten? Eikö se nyt oikein sovi, mitä? Pelkäätkö kenties, että vastaantulevat miehet emaskuloituisivat lakoon edessäsi? Onko korkean paikan kammoa? Etkö vaan kerta kaikkiaan voisi esiintyä muita pidempänä? 

Tässä, jos missä, on korkokenkiin liittyvä feministinen issue. Mikä saa jotkut naiset vielä nykypäivänä ajattelemaan, että on huono homma olla siippaansa pidempi? Luulin, että tarinat katuojassa kävelevästä Ingrid Bergmanista olisivat jääneet 50-luvun anekdooteiksi ja Nicole Kidmanin korkokenkäheitot vain huono vitsi. Mutta yhä vaan pituus on arka aihe ja aivan turhaan.

Mitä feminististä on lyhyempänä pysyttelyssä? Mitä pahaa on pitkässä naisessa? Ja miksei tämä herätä keskustelua?

Kysyn vaan.

Mm. näitä luin:

http://www.rockalily.com/blog/feminism-why-i-am-giving-up-high-heels.html

http://jezebel.com/high-heels-feminism/

http://articles.chicagotribune.com/2012-03-22/news/ct-perspec-0322-heels-20120322_1_high-heels-shoe-designers-manolo-blahnik

http://feministtruths.blogspot.fi/2008/10/are-high-heels-detriment-or-benefit.html

http://www.guardian.co.uk/fashion/2013/jan/28/can-feminist-wear-high-heels

http://www.nytimes.com/2012/08/05/fashion/in-silicon-valley-showing-off-their-louboutins.html?_r=4&pagewanted=all&

http://undecidedthebook.wordpress.com/2012/08/10/feminist-in-high-heels/

http://freethoughtblogs.com/greta/2013/02/01/fashion-friday-high-heels-and-feminism/

http://www.mcsweeneys.net/articles/column-2-dressing-up-looking-down

Neitsyys meni neljän lapsen äidiltä

Jo ystävyytemme alkuajoista kanssabloggaajani Mia on vannonut John Fluevogin kenkien nimeen. Ihan täysin en ole koskaan ymmärtänyt, että mitä se eukko mouhoaa. Joo, toki kengät on kivan näköisiä, mutta silti.

Surffatessani internetin ihmeellisessä maailmassa eräänä sunnuntaina, kävin tsekkaamassa ensi kertaa Raspberry Heelsin sivut. Joku oli käynyt Hupsiksen FB-sivuilla mainostamassa alkanutta aletta, joten tunsin syvää kenkävelvollisuutta tarkistaa valikoimat. Ja ennen kuin kukaan meistä osaa lausua oikein Fluevog, siinä ne oli; Fluevogit! Fuksiat! Ihanat! Ja mikä parasta ne (ehkä) mätsää täysin mun LUMIn laukkuun!

Kuva: www.fluevog.com

Koska hinta oli Puolan hilavitkutin valuutassa, täyttä ymmärrystä kenkien todellisesta arvosta ei minulla ollut. (Siis, eihän se 690 jotain voi oikeassa rahassa paljoa olla?) Klikkasin osta-pimpulaa ennätyksellisen vauhdikkaasti, ja pim; Fluevog-neitsyyteni oli mennyttä.

Maanantaina sain myyjältä sähköpostia. Hetkellisesti pelkäsin, että kengät oli myyty loppuun tai että kokoani ei enää ole, mutta klikatessani viestin auki, riemastus oli melkoinen. Pauliina Puolasta kuittasi kenkien lähteneen kohti uutta kotiaan. Samaiseen viestiin oli liitetty kuva kengistäni juuri ennen lähtöä. Tätä kutsuisin jo suorastaan loistavaksi asiakaspalveluksi!

Torstaina parempi puoliskoni kilautti töihin. "Kuittasin sulle jotkut kengät". Yritti reppana esittää, että sitä ei kiinnosta. No pienellä yllytyksellä ukko kuitenkin avasi paketin, ja otti kuvan juuri kotiutuneista kengistä. Siinä ne nyt on, kotona viimein.

Kotona! Ja mikä parasta, ne tosiaan mätsää täydellisesti laukun kanssa!

Ai niin. Ei se laskukaan niin suuri ollut. Tililtä oli veloitettu noin 165€. Hinta sisälsi kaiken alusta loppuun ja kotiovelle kannettua.

Ja joo, nyt mä ymmärrän niin täysin, että mitä se Mia mouhoaa.

Päivän bongaus: täydelliset punaiset korkokengät

"Ihanat punaiset korkokengät tuolla! Pitäisikö mennä kysymään, mistä ne on?" totesi kesäteatteriseura, joten, hetken ihmeteltyäni käytettyä konditionaalia, menin ja kysyin. "Andiamosta", kuului vastaus, "mutta jo jonkin aikaa sitten".

Tarina kenkien takana on se tuttu: Täydellisten punaisten korkokenkien epätoivoinen metsästys. Luulisi, että tuon kenkien überklassikon löytäminen olisi yksinkertaista, mutta ehei todellakaan. Näitäkin kuulemma etsittiin aikansa, kunnes vihdoin nappasi.

Vaikka, tai oikeastaan koska, punainen korkokenkä on ihan tavallinen peruskenkä, ei mikä tahansa kelpaa. Sävyn on oltava juuri oikea, muotoilun virtaviivaisen yksinkertainen mutta persoonallinen, materiaalin näyttävä muttei mauton, kiiltotason juuri sopiva, koron käyttäjänsä tyyliin sopivan leveä ja mukava(hko)kin pitäisi kengän olla. Vaarana on toisaalta tylsyys, toisaalta (tahaton) halvannäköisyys ja kolmannessa kulmassa vaanii vielä törkeä hintakin.

Kuulemieni kertomusten perusteella on helpompaa löytää onnellinen parisuhde tai sopivankypsä avokado kuin juuri ne oikeat punaiset korkokengät. 

Lohduttavaa tietää, että joku on tässä kuitenkin onnistunut!

Nokian trendikkäimmät kumisaappaat

Muotitoimittajat ympäri maan kohisevat kilvan Julia Lundstenin suunnittelemasta Nokian syksyn mallistosta. Me Kummissa kengissä emme saaneet kutsua esittelyhippoihin saati lahjuspareja, taaskaan, mutta ei se haittaa, happamia ne olisi olleet kuitenkin. 

Oma Nokia-suosikkini ei löydy Lundstenin mallistosta, joka on kyllä ihan kiva, mutta ei mitään verrattuna näihin tyylitujauksiin:

Mikä selkeä graafisuus, miten tyylikäs muotoilu, miten trendin harjalla ratsastava korko! Nämä ne vasta on nykypäivää!

Tai siis, olispa vaan. Kuva on vuoden 1972 Me Naisista.

Retrokohtauksen aika, Nokia?

Päivän puolestabongaus: Absurdiudenkaipuuta Iroissa

Minna Parikka ja Irat

Koska olin itse liian laiska enkä edes saanut kutsua, lähetin K:n Suomen valokuvataiteen museon Surrealismia ja silmänlumetta -näyttelyn avajaisiin paparazzoimaan näyttelyn avaavan Minna Parikan kenkiä. Avajaisten jälkeen kommunikoin K:n kanssa avajaisista chatissa.

K: Ei tarvi pidätellä enää henkeä - tadaaah! Tässä Minnan avajaiskengät kuvana. Myös kuva, jossa näkyy hänen hieno pilvimekkonsa - jopa ihan kokokuvakin. [jonka toimitus sensuroi, sillä meillä ei pärstiä näytellä] Sit pari valittua postikorttia (and yes, it's real hair). Kortteja joka käyttöön - ja muutama, joiden käyttötarkoitus on hankalampi hahmottaa...

Varhainen lolcat ja -mouse

M: Kiitos!

Mitä se sanoi avajaispuheessa?

K: Ihan kivasti ja fiksusti sanoi. Vähän viittasi, että semmoinen absurdi kollaasi-montaasi-ilottelu on ollut kateissa nykypäivinä, mut esim muotimaailman designissä sitä on... Silleen elegantisti, eikä tippaakaan mainosmielisesti siis. Ja tota - öh - oliks niitä puheita tarkoitus kuunnella?

M: No jos sattuu olemaan lasi tyhjänä, ni sit varmaan ei oo muuta tekemistä

Mitä kampaajat askartelevat iltapuhteinaan

K: Kun tulin kännykkäni kanssa vaanimaan sen kenkien luo ja paljastin tarkoituksen niin ihan poseeras kengillä.

Vaikutti oikein sympaattiselta ilmeiltään ja olemukseltaan jne.

M. "Ilmeiltään ja olemukseltaan sympaattinen Minna Parikka innoitti ihmisiä iloitteluun puheessaan"?

K: Juuripa näin. Otsikkona: absurdiudenkaipuu

Ai juu nyt muistan mitä se sanoi!

Kertoi, että joskus 30v juhlilleen oli saanut joltain nuoreltaherralta itsetehdyn taitellun koirakortin, joka avautui 30-jalkaiseksi. Ja että oli siitä erityisen otettu ja vieläkin on.

Ja näinollen haastaa kaikki lähettämään jollekin tärkeälle ihmiselle itsetehdyn kortin

M: 30 jalkaa mitassa vai elimissä? Siis 30 feet vai legs?

K: Ei tullut tarkennusta - jotenkin käsitin että mitassa.

Tai ehkä legs?

Pilvimekko and appr. 10 legs

M: Hirveen hyvä toi korttiajatus!

K: Eikö!

M: Mennäänkö askartelemaan?

K: Näyttelystä sai kyllä inspiraatiota tähän!

Naamiaiset vai fetissi? Siinäpä miettimistä.

M. Hei saaks tota sun kuvaa käyttää postaukseen?

K: Tottahantok

Sehän oli tilauskuva

M: maksan lahvissa

kahvissa

K: Muhahahahahahaha

Ystäväni, jos saat lähiaikoina tämäntapaisen kortin, syytä Minna Parikkaa.

Frankenstein pelastaa raasteiset varpaat

Viikko Mimeissä aiheutti paitsi kasvamista ihmisenä, myös flashbackeja lapsuudesta.

Muistan balettitunnit, joille raahauduin lapsosena, tulevien kärkitossujen kiilto viattomissa silmissäni. Voi että niistä haaveiltiin, ja loikkimisesta höyhenen lailla näyttämön poikki euforinen hymy (kärkitossujen myötä taianomaisesti kapoisiksi muuttuneilla) kasvoilla! Mutta kun se onnen päivä koitti, että saimme pakottaa varpaamme kovitettuun tossunkärkeen, loppui balettiharrastus siihen. Tuskaa! Verta! Kohtuuttomuutta! Se pieni hymyntapainen, jonka sain kasvoilleni pakotettua, toi mieleen Tappajahain.

Oi, olisinpa silloin jo keksinyt Frankensteinit, niin saattaisi maailmassa olla yksi tähtiballerina enemmän!

Mimi-viikon ensimmäisen päivän jälkeen varpaani olivat siis raasteena. Kengät oli kuitenkin saatava uudestaan jalkaan, joten käytin sitä, mitä (jostain syystä edelleen roskikseen heittämättömistä) kenkälaatikoista löytyi ja väsäsin pehmukesukkaset. Niistä tuli rumat, primitiiviset ja kursitun näköiset – siitä nimitys. Esteettisestä epäkelpoudestaan huolimatta ne toimivat kuin unelmat. Jos siis joudut tilanteeseen, jossa olet pakotettu pitämään juhlakenkiä viikon, esiintymään ballerinana vailla kokemusta tai ajamaan kovakärkiset kengät sisään nopealla vauhdilla, tässä ratkaisu!

Mitä tarvitaan?
Jalkaterän ympäri kääriytyvä pala noin 2–3 mm paksua vaahtomuovia tai
vastaavaa pehmuketta, avokassukka, neulaa ja lankaa

Kääräistään vaahtomuovi jalkaterän ympärille ja ängetään sukka siihen päälle niin siististi kuin kyetään

Siistitään vielä vähän ja vahvistetaan muutamalla huolitellulla neulanpistolla. Varotaan varpaita.
Käsityöihmiset voivat vaikka kirjoa jotain kivaa. 

Frankensteinin kärkiosa valmiina. Vasemmalla ylhäältä, oikealla jalkapohjan suunnalta katsottuna. 

Koska Frankenstein suojaa parhaiten varpaiden päällisiltä rakoilta ja hiertymiltä, ei jalkapohjan peittäminen ole niin tarkkaa. Tässä versiossa jätin myös isovarpaan kärjen suojaamatta, sillä kerrankin siinä ei ollut ongelmia. Näin kenkä mahtui paremmin jalkaan myös sukan kera.

Kovin avonaisissa kengissä pehmukesukan reuna saattaa jäädä näkyviin. Tähän voi suhtautua seuraavilla keinoilla:

A) Olla välittämättä

B) Peittää ylijäämä diskreetisti, esimerkiksi tyylikkäällä kukkasella

C) Käyttää päällisukkaa

D) Kursia pehmukesukkaa kasaan paljastuvilta osin

Tapoja peittää tai olla peittämättä epätoivottu sukkanäkyvyys

Vaahtomuovi jatkuvalla syötöllä ihoa vasten tuskin on hyväksi, joten luksusversioijat ompelevat vaahtomuovin ja ihon väliin vielä suojakerroksen. Minä en sitä tehnyt, sillä toivon käytön jäävän vähäiseksi. Seuraavaan "Viikko juhlakengissä" -tempaukseen on toivottavasti vielä aikaa ja ballerinanuraa harkitsen seuraavan kerran sitten eläkepäivinä.

Päivän bongaus: Vielä lisää puukenkiä!

Kati Åbergin näyttelyn (suositellaan) avajaisissa näimme sentään yhden kiintoisan kenkäparin. Omiemme lisäksi siis.

Vaikka luulimme olevamme auktoriteetteja myös puukenkäasioissa, niin tästä merkistä emme olleet kuulleetkaan. Kyseessä on a. nordin ja tietämättömyyttämme saattaa selittää se, että ne on ostettu kaukaa ulkomailta, Ruotsista. Sukat ovat sen vielä isomman rapakon takaa.

Kenkämaratonin bonustrack: Ihmesukkapostaus

Mia oli varautunut kesän kenkämaratoniin paitsi Kujein, myös niihin täydellisesti mätsäävin Falke-sukin. Sukat löytyivät tai ainakin olisivat voineet löytyä Stockan miestensukkaosastolta, mikä saa yhä enemmän epäilemään erillisten miesten- ja naistenosastojen järkevyyttä.

Alkuperäinen yhteys

No kas, sovitusspektaakkelien yhteydessä havaitsimme, että nämä sukathan sopivat melkein minkä tahansa kenkien kanssa. Ihmesukat! Jos joku on toista mieltä niin väärässä on! Vähän meillä on vielä sisäistä ristiriitaa suuresta sukka&sandaalit-periaatekysymyksestä, postannemme siitä perusteellisemman deathmatch-väittelypostauksen vielä joskus. Sukka ja sen yleissopivuus -tekosyyllä saamme kuitenkin esiteltyä vielä muutaman maratonin kohokohdan.

Oho, Nectarinesta löytyneiden Softcloxien kanssa syntyi lystikäs sukka-sandaaliyhdistelmä,
joka ei saanut Satua välittömän oksennusrefleksin valtaan.

Nämä Tizzianan hyllystä löytyneet Pura Lopezin en-tarvitse-enää-koskaan-tikkaita-korkuiset kengät  ja raitasukkamme muodostavat jännittävän värien ja materiaalien kontrastin

Edelleen Tizzianan superalevalikoiman Chie Miharat lystiköityvät entisestään oranssin kosketuksella. 

2OR+BYYATista löytyneet Trippen-sandaalit, jotka nyt sijaitsevat Mian kenkäkaapissa.
Väreihin sukat sopivat loistokkaasti, mutta tyyliin vain silloin jos pitää
selkänsä suorana ja näyttää siltä, että tietää mitä on tekemässä.

Jos olet discoon matkalla, osta nämä! Stocka/Tiger of Sweden. Okei, näiden kanssa ei ehkä enää ihan sukat sopineet – paitsi jos outfittiin olisi jostain yhtäkkiä löytynyt värikäs discohaalari, mielellään kiiltävänä.

Ah, Parikan kanssa sopii kaikki!

Tampere – reilunnimisten kenkäkauppojen kaupunki

Leimallinen kenkä sille Tampereelle, jonka muistan opiskeluajoiltani, oli pari mustia converseja, joista jatkui ohuet sääret mustissa pillifarkuissa ja jossain vaiheessa bändipaidan jälkeen vastaan tuli musta, ohuehko ja sotkuinen hiuskuontalo, todennäköisesti bandannalla sitaistuna. Viimeviikkoinen työmatka Teatterikesään antoi mahdollisuuden tarkastaa kaupungin tämänhetkinen kenkätilanne.

Voihan pojat, on se parempi. Paljon parempi!

Syyni lähteä Tampereelle

Sain kenkäkauppavinkkejä oman muistini lisäksi Kenkäkirppis Hupsiksen väeltä ja lennosta kenkäkauppiailta itseltään. Kiitos niistä! Tällä kierroksella keskityin yksittäisiin toimijoihin ja jätin ketjut rauhaan.

Celeste

Kyttälänkatu 9

Väriä! Tyyliä! Ah!

Celeste poikkeaa monesta laatumerkkien kaupasta siinä, että täällä ei rajoituta pelkkään hillittyyn harmauteen, vaan tarjolla on myös väriä. Kengät ovat fiinejä, mutteivät tylsiä ja se jos mikä on saavutus! Parinkymmenen vuoden kokemus näkyy harkitussa valikoimassa ja palvelussa. Tarjolla olevia merkkejä ovat mm. Arche, Rodo ja Stuart Weitzman. Kenkien lisäksi Celestestä löytyy vaatteita ja kodin tavaroita.

Jos koskaan joudun sellaiseen hyväpalkkaiseen asemaan, jossa joudun olemaan asiallinen, mutta en edelleenkään halua luopua värikkäistä ja hauskoista kengistä, tänne tulen ostoksille!

Vamos

Hämeenkatu 17

Tunnen itseni noin sata vuotta kohderyhmää vanhemmaksi kun astun sisään – toukokuussa avattu Vamos onkin selkeästi nuorille suunnattu, trendissä surffaava liike. Valikoima ei kuitenkaan ole kertakäyttöhöttöä vaan siinä on onnistuneesti yhdistetty laatu ja nuorisolle(kin) sopiva hintataso. Tarjolla olevia merkkejä ovat mm. So What, Gaimo, Natural World, Shoot ja Refresh

Tennareita ja syksyn mallistoa

Juuri nyt, kouluunpaluun kunniaksi, tarjolla on kesäkenkien lisäksi tulvahdus tennareita eri väreissä – osa niin kirkkaita, että voisin kuvitella laittavani sellaiset jalkaan itsekin!

Putiikki rannalla

Aleksis Kiven katu 24 / Hallituskatu 7

Liikkeet myös Onkinimessä ja Kluuvissa Helsingissä

www.putiikkirannalla.fi

Yksi Tampereen viihtyisimpiä nurkkauksia

Voiko blogimpaa liikettä enää olla? Jep, Putiikki rannalla on toki tuttu Nelliinan vaatehuoneesta, mutta sen lisäksi interiööri on juuri niin rennon harkittu, vaatteet niin pehmoisensuloisia ja palvelu niin herttaista, että odotan kaikkien Tampereen lifestyle-bloggaajien hetkenä minä hyvänsä lehahtavan komeroista sohville loikoilemaan lattekupit kätösissään.

Neosens, Battarini, kontroversiaalit Hunterin töppöset sekä Via Vai

Kenkänurkkaus on oikeastaan kenkänäyteikkuna ja kyllähän nämä kengät kannattaakin laittaa esille. Rojalistisessa nojatuolissa voisi viettää pitkän hetken (lattekuppi kätösissään) kadun elämää ja kenkiä tarkkaillen. Kenkävalikoima on rajattu ja tyttömäisen tyylikäs. Neosens ilahduttaa mieltäni aina, mutta jouduin kerrassaan yllätetyksi Hunterin sadeballeriinojen edessä. Miten kerrassaan amfibia! Pidänköhän noista vai en? Muita merkkejä ovat mm. Converse, Filippa K, Ugg, Via Vai ja Battarini.

Kenkärepo

Hämeenkatu 13 B

www.kenkarepo.fi

Naturalistoja vaikka muille jakaa!

Oi, täällä iskee nostalgia! Kenkärepoon tultiin, kun haluttiin jotain vähän särmempää, ja on syytä tulla edelleen. Laadukkaan peruskenkävalikoiman – mm. Clarks's, Gabor ja Rieker – lisäksi tarjolla on rehvakkaampaakin mallistoa, kuten New Rockia, Dr. Martensia ja Carnaby Streetia, glitteriä unohtamatta. Erityismaininnan ansaitsee El Naturalista -hylly, josta löytyy sellaisiakin malleja, joita en ole muualla nähnyt.

Täältäkin löytyy Conversea, ja voih, missä värissä! Joulupukkiii!

Vieläkin harmittaa ne vuosia sitten havittelemani sandaalit, jotka jätin rahapulan (miten mahtavan huono syy) takia Kenkärepoon ja ajattelin, että ostan sitten Helsingistä. No en ostanut. Helsingin sisäänostajat olivat päättäneet toisin.

Kansan Kenkä

Puutarhakatu 17

Liikkeet myös Kauppahallissa ja Perkkoonkadulla

www.kumisaappaita.fi/kansan-kenka

Seommoro!

Kansan Kenkä on nimensä veroinen, täältä löytyy niin Reinot, Retukat, Iskot, Sievit kuin muut suomalaiskansallishenkiset kengät, eikä Nokiakaan tarkoita täällä älypuhelinta. Suomalaisuuden lisäksi tämä on niin tamperelainen kauppa, että huomaan ärräni alkavan vaivihkaa säristä ja e-kirjainten muuttuvan kohti öötä. Kaupalla on oma merkkinsä – mikäs muukaan kuin Moro-kenkä. Tämä, jos mikä sopii kenkäihmisen matkamuistoksi, ei meinaan ollut mikään ikävä jalkine!

Mukavuus ja järkevyyskin on Kansan Kengässä selvästi tärkeä tekijä. Mallit ovat ergonomisia ja ihan varsinaisia terveys- ja turvakenkiäkin on tarjolla. Valikoimassa on myös juhlakenkiä, mutta jos glitterisiä piikkikorkoja kaipaat, niin tämä ei ole liikkeesi. Erikoisuuksista ei silti ole pulaa – esimerkiksi Cravo & Canelaa ei saa ihan joka kaupasta, eikä oransseja Lahtisia (Joulupukkiiii!). Kun myyjä kuuli blogimme nimen, hän kiikutti esiin retrahtavat, todella (hyvällä tavalla) kummat kengät, joita ei ihan heti vastaan tule. Kannattaa siis kysellä ja penkoa, neliöitä riittää! Varsinkin nyt, kun myymälä on muuttamassa, kannattaa hipsterin mummoineen käydä tekemässä loistolöytöjä!

Kummia kenkiä ja niiden kavereita

Koska aikaa oli vähän, jäi monta kiinnostavaa kauppaa seuraavaan kertaan. Se, ken pysähtyy Tampereella junaa vaihtamassa, saattaa ehtiä esimerkiksi näihin aivan aseman vieressä sijaitseviin Tullintorin liikkeisiin:

Tunnelin kenkä

www.tunnelinkenka.fi

Spesiaali Koot
Tästä liikkeestä löytyy lyhyt maininta aiemmasta Tampere-postauksesta

www.speci.net

Kimmon kenkä

www.kimmonkenka.fi

Muitakin vinkkejä otetaan mieluusti vastaan tulevaisuutta varten! Tässä postauksessa käsitellyt kaupat löytyvät koottuna nimen Tampereen kenkäkartta alle Google Mapsista.

Vielä lopuksi bonuskehu. Ehkä huonoin Perhe on pahin -sarjan (jonka komiikka ei muutenkaan juuri nauruhermoja rasita) vitsi  on sen antama kuva kenkäkauppiaista elämään kyllästyneinä, työtään vihaavina pösilöinä. Tapaamieni myyjien antaman kuvan perusteella se ei todellakaan pidä paikkaansa – ei Tampereella sen enempää kuin Helsingissä.

Terveisiä perheestä – runsaasti taidetta, heikosti kenkiä

Nyt kuulkaas, kulttuuriväki. Mikä juttu tämä tylsät-kengät-avajaisissa oikein on? Kerta toisensa jälkeen lähden hippoihin innokkaana kamera kuumottaen, mutta lähes aina saan pettyä jalkineiden kuolettavaan tylsyyteen. Niin tälläkin kertaa, Terveisiä perheestä -näyttelyn avajaisissa.

Onneksi oli omat eväät mukana. Jo ennalta pahaa aavistaen harjoitin minimaalista manipulaatiota ja sain ystäväni K:n pukeutumaan juurihankittuihin Irregular Choiceihin. K on tunnettu anglofiili, joten kuosi ei ole yllätys. Tässä siis avajaiskengistön parhaimmisto:

Edessä: Neiti K ja Irregular Choicen Posiet
Taustalla: Maiju Salmenkivi: Mummulle (yksityiskohta)

Toki näyttelyssä oli muutakin kiinnostavaa kuin kuvitteelliset ekstravaganza-avajaiskengät. Avajaisherkut olivat suussasulavia, juomaa riittoisasti ja tila erittäin vakuuttava. Läsnäolevat lapsetkin käyttäytyivät iloisesti, mutta mallikkaasti. Kenties kulttuuriväki käyttää aikansa kenkähankintojen sijaan lastenkasvatukseen. Hyväksyn, vaikken ymmärrä.

Pyysin itseäni vielä vähemmän perhekeskeisen K:n mukaani mainitsematta näyttelyn aihetta, koska muuten se ei olisi lähtenyt. Itsekin pelkäsin joutuvani vaaleanpunaisen ah-voi-ihanuus-ja-tuska-läpälässytyksen uumeniin, mutta pelko oli turha. Näyttelyn teemaa, perhettä, oli käsitelty hyvinkin reippaasti, raikkaasti ja laajasti - sain bongattua vain yhden loppuunkalutun "äiti naarasleijonana" -aihelman, eikä sekään ollut pahimmasta päästä.

Maiju Salmenkivi: Family Collection (yksityiskohta)

Erityisesti pidin Maiju Salmenkiven töistä - ja tähän ei sitten vaikuta se, että Maiju on kaveri. Hulvaton Family Collection pohjautuu Salmenkiven perheelle keräytyneisiin esineisiin. "Meidän perhe keräilee. Kaikenlaista." todetaan infossa ja minun on helppo uskoa, tai jopa muistaa. Ne, jotka eivät kestä vessajuttuja, voivat lopettaa lukemisen tähän, sillä aion muistella Maijun perheen vessaa nuoruusaikoinamme. Sinne oli kerääntynyt nilkkoihin asti vanhoja Aku Ankkoja. Se oli paras vessa ikinä.

Terhi Heino: Mörkö / Boogieman

Terhi Heino on tehnyt yhteisteoksen kolmivuotiaan poikansa kanssa. Teosteksti sai imelyyskelloni kilahtamaan varovasti, mutta jälleen kerran osoittauduin ennakkoluuloiseksi: Teoksissa lapsenomainen reipas ennakkoluulottomuus yhdistyy kirkkaaseen konseptiin. Kyllä, perunalastu voi olla taidetta!

Aleksi Tolonen: Under the Rainbow

Aleksi Tolosen Under the Rainbow on siis niin överi, etten voi olla pitämättä. Sateenkaaria! Pilviä (tai hajonnutta aivomassaa)! Lapsia hiljaa paikoillaan!

Lempiteoksiini kuului myös Thomas Westphalin videoteos aiheenaan keinuva lapsi ja aikuinen. Kerrankin video oli todella osa kolmiuloitteista teosta, eikä vaan hätäpäissään jollekin oudolle pinnalle heijastettua kuvaa, ettei vaan tarvitsisi kutsua tuotostaan ihan tavalliseksi lyhytelokuvaksi. Koska unohdin ottaa kyseisestä teoksesta kuvan, laitan sen sijasta kuvan tosi hienoista kengistä, joihin minulla ei koskaan tule olemaan varaa eikä pohjelihaksia.

Miu Miu: Teacups. Kuva Lust for Shoes -sivulta, jonne ne lienevät eksyneet Miu Miun pressimateriaaleista.

Muun tiloissa on Terveisiä perheestä -näyttelyn lisäksi esillä Saara-Maria Karirannan installaatio Balance. Teos koostuu tasapainoilevista esineistä, jotka kuvaavat kaikenlaista kapitalismista massan jakaantumiseen. Mielestäni (ja kameroiden määrästä päätellen muidenkin mielestä) kaunein oli kristallilasiläjä. Esteettisen elämyksen lisäksi se tuotti keskustelua kuuma- ja/tai pikaliiman paremmuudesta.

Saara-Maria Kariranta: Balance (yksityiskohta)

Näyttelyssä kävi: Mia

Dr. Martens – käyttömukava kapinakenkä

Tädit yrittävät palata nuoruuteensa saappaiden avulla. Onnistuuko kapina keski-ikäiseltä kengänkuluttajalta?

Sodan myllerryksestä vaihtoehtokengäksi

Dr. Martensit, nuo nuoruuden ja kapinan vertauskuvat, saivat alkunsa, kuinkas muutenkaan kuin natsiarmeijan tohtorin käsissä – tosin lomilla.

Kuva: Dr. Martens

Tohtori Märtens teloi jalkansa hiihtoretkellä (lederhoseneissa, epäilemättä), eikä ollut tyytyväinen armeijan kengän tarjoamaan tukeen vammautuneelle jalalleen. Näpsäkkä tohtori sitten paranteli saapasta mm. autonrenkaasta valmistetulla, pehmoisella pohjalla. Sodan loputtua, yleisen ryöstelyn temmellyksessä tohtorimme otti vähän matskuja satunnaisesta suutarinliikkeestä niistä sen kummemmin maksamatta ja jatkoi tuotekehittelyä. Liikekumppaniksi ilmaantui vanha tuttavansa tohtori Herbert Funck. Kyllä, tohtori Funck (kimalteisissa lederhoseneissa, epäilemättä). Parivaljakon ensimmäisestä kenkämallista tuli hitti - saksalaisten keski-ikäisten kotirouvien keskuudessa. Kapinaa, jawohl!

Kuva: Dr. Martens

50-luvun lopulla brittiläinen kenkätehtailija R. Griggs osti patentin, tuotanto siirtyi Iso-Britanniaan ja pisteet katosivat nimestä. Dr. Martensit tulivat suosituiksi työkengiksi ja joutuivat myöhemmin myös skinien suosioon, kenties raudoitettu kärki sopi vapaa-ajan harrasteisiinsa. Myös modit, punkkarit ja muut alakulttuurit ottivat martensit pukeutumiskoodiinsa ja tältä kaudelta lieneekin peräisin underground-kapinakenkien maine.

Siis kaikki skinithän ei todellakaan potki muunvärisiä mummoja tai muitakaan

Kuva: Gavin Watson / Skins

Nykyisin tuotanto sijoittuu pääosin kaukoitään ja malleja on runsaasti. Työväestön asennekengästä on tullut trendituote. Meidän nuoruudessamme asiat olivat kuitenkin vielä toisin.

Kuva: Dr. Martens

Tohtori Martens - Sadun nuoruuden kivijalka

"Ensimmäinen kosketukseni Tohtori Martensiin oli vuonna 1985 vieraillessani ensi kertaa Lontoossa. Ikää minulla oli 12 vuotta. Tuolloin Lontoon katukuvassa PUNK näkyi yhä voimakkaasti ja muistan olleeni äärimmäisen vaikuttunut näkemästäni. Vaikka punk ei sinänsä ollut minun juttuni, niin sen anarkistisuus, näennäinen vapaus sekä rohkeus olla erilainen tekivät minuun lähtemättömän vaikutuksen.

Ensimmäiset Martensit ostin kuitenkin vasta 16-vuotiaana. Olin kuolettavan rakastunut skinhead-piireissä liikkuvaan Toniin. Kuvittelin varmaankin olevani potentiaalisempi tyttöystäväehdokas, josko omaisin nuoreen mieheen mätsäävät kengät. Rakkaus meni, mutta kengät jäivät ja Dr. Martens kuului kenkävalikoimaani yli 10 vuotta. Kun edelliset hajosivat, hain tilalle uudet samanlaiset.

Kaksikymppisenä maksoin opintolainani baarimikkona olutravintolassa, ja kenkien teräskärki pelasti minut monelta lääkärireissulta kaljatankkeja vaihtaessani. Samainen Martens oli jalassani tavatessani nykyisen paremman puoliskoni, ja ne jalassani lähdin synnyttämään esikoistani. Minut olisi jopa vihitty ne jalassa, jos kaasoni ei olisi onnistunut ylipuhumaan jalkaani korkokenkiä. Luovuin Martenseista vasta juuri ennen kolmekymppisiäni, jolloin tajusin, että maailmassa on muitakin kenkiä.

Viimeiset kymmenen vuotta olen haaveillut uudesta parista Martens-kenkiä. Jostain syystä olen kuvitellut, että ne eivät sovi keski-ikäisen naisen kenkävarastoon. Väärässä olin. Viime keväänä loskasäiden yllättäessä menin ja ostin parin. Kulkiessani kevään viimeisessä lumessa tajusin, miten olenkaan kenkiä kaivannut ja sitä kaikkea mitä kenkä minulle symboloi; Lontoota, nuoruutta, rakkautta ja uhmaa auktoriteettia vastaan."

Mian traumaattinen martensvapaa nuoruus 

"Olin niin erilainen erilainen nuori, ettei minulla ollut edes Dr. Martenseja. Oli kyllä Läyliäisten vahinkopalvelusta ostetut armeijan maihinnousukengät kokoa 44. Siihen aikaan sanaa hipsteri ei oltu vielä keksitty, joten ironisista maihareistani whatever-ylpeilyn sijasta kadehdin martensit omistavia kavereitani salaa – ainakin silloin, kun joku laittoi The Whota soimaan. Sitä tapahtui usein. 

Onneksi koskaan ei ole liian myöhäistä hankkia konventionaalisti erilainen nuoruus, joten käännyin  läheisen ystäväni brittiläisen Ebayn puoleen. Sieltähän löytyikin aimo valikoima martenseja, josta valitsin jonkun teinin parin käytön jälkeen hylkäämät pinkit martensit, varsin säädylliseen hintaan.

Nehän oli siis selvästi ihan hömppäversiot, ei metallikärkiä, ei tuskallista sisäänajoa, ei kiljuläiskiä. Jokin siirtymäriitti kuitenkin tuntui tapahtuneen, kun kuljin kaupungilla ensi kertaa martenseissani. Yhtäkkiä teki mieli juosta pakoon poliisia, mutta yhtään sopivaa ei sattunut kohdalle."

Satun vankempi martens-kokemus näkyy katu-uskottavassa nauhansidonnassa

Sortoa Ekbergillä, kapinaa Koffin puistossa

Mitäpä muutakaan olisimme uusissa martenseissamme tehneet kuin suorittaneet keski-ikä-kapinallisuustestin. Anarkiaa!

Mitään kunnon underground-juottoloitahan ei enää ole olemassa, joten menimme Ekbergille. Saattoi johtua kengistämme, mutta palvelu pyki pahasti. Joukkojamme yritettiin hajoittaa ohittamalla Satu jonotustilanteessa ja muutenkin ilmassa oli paheksuvaa palvelun hitautta. Tarjoilija sorti Satua, joka joutui taistelemaan oikeudestaan istua terassilla Mian hakiessa cafe au laitit ja briossin. Yhteiskunta on mätä!

Maiharit liittyvät muistikuvissamme läheisesti puistoelämään ja pussikaljaan. Tässä iässä emme kuitenkaan suostu taskulämpimään olueeseen, vaan ryystimme puistossa pussi-baileysia. Ruohikolle emme myöskään tohtineet mennä laatuvaatteissamme lojumaan ilman vilttiä, vaan istahdimme puiston design-penkeille. Herätimme varmasti kovasti pahennusta ohilakaisseessa puistotyöntekijässä. Rähinää!

Jotkut ostavat keski-iässä moottoripyörän, me ostimme Dr. Martensit

Rankan sisäisen kapinoinnin lisäksi keskityimme ihastelemaan martensien pohjan pehmeyttä ja kengän yleistä mukavuutta. Ai että, näissä ei nilkkanivelet natise! Hirveen hyvin onnistuu sunnuntaikävelyt ja kauppakassien kanto nämä jalassa. Eiku siis mellakointi ja pogoaminen.

Tunsimme itsemme saksalaisiksi kotirouviksi.

Oi!

***
Päivitys 27.8.2013
Myös Vauva.fi-laatukeskustelupalstalla on aikoinaan käsitelty samaa tematiikkaa: Millainen aikuinen ihminen käyttää Dr. Martensin kenkiä?