Päivän kengät: cardifflaiset shrekinnahkasaappaat

Kengänostokohtaus iskee ulkomailla joskus vielä pahemmin kuin kotimaassa. Tilaisuus on (ehkä) ainutlaatuinen ja pelko siitä, että ostamatta jääneet kengät palaavat kummittelemaan yösydämen hetkillä vielä vuosien päästä, on suuri. Harkinta-aikaa ei yleensä ole. Kauppaan ei välttämättä enää löydä uudestaan. Pois kotimaan kamaralta ollessa voi joutua tyylinvaihtomanian pauloihin. Siis ihan pakkohan täältä on edes jotkut kengät ostaa!

Vain kengänostokohtauksen aiheuttamalla akuutilla ulkomaakenkäerheellä voin selittää matkoilta ostamani valkoiset loaferit, beiget polyestervarsitennarit ja spittaricowboykävelykengät.

Cardiffissa ulkomaakenkäerhettä oli helppo välttää, sillä vietin paikalla hyvän tovin, tarjolla oli useitakin kiinnostavia jalkineita, eikä matkatavaroihin kerta kaikkiaan mahtunut kuin yksi pari lisää. Harkintaa oli siis pakko ja mahdollisuus käyttää. Buzz&Co-liikkeestä löysinkin kengät, jotka välttämättä halusin tarvitsin: Oxygenin vihreät Taff-saappaat. Kengät on nimetty Cardiffinkin läpi virtaavan Taff-joen mukaan, joten kenkien briljantti matkamuistostatus suorastaan pakotti ostamaan ne, vaikka sainkin nimen tietooni vasta Suomeen palattuani. 

Kengät – matkamuistoista parhaat!

Virallinen ujo piimä -poseeraus, josta en itsekään tajua, miten jalkani oikein ovat.

Näiden etäisesti maihareita muistuttavien kenkien materiaali on nahka, jonka A epäili olevan peräisin Shrekistä. Varvastilaa saappaissa on sen verran leveälti, että räpylätkin mahtuisivat tai oikeastaan niitä voisi käyttää räpylöinä. Pohja on mukavan tukeva ja varsi luonnollisesti nauhoilla säädettävissä. Sisäänajoa ei tarvittu, vaan kengät olivat heti tohvelinmukavat. Ja väri! Ah, miten juuri sellainen, mitä garderoobini on kaivannut ja tyylikkäämmät ystäväni kaihtaneet!

Ei, en välitä siitä, kuinka monta Shrekiä on menettänyt nahkansa näiden kenkien edestä!

Kuin kaksi marjaa

Päivän bongaus: kangastussitossukat

Onko tapanasi piirustella puhelimessa puhuessasi? Onko sinulla tylsät tennarit? Hanki kangastussi ja yhdistä sillä nämä hyvän kenkäelämän rakennusainekset, tuloksena personoidut jalkineet!

Kuvissa esiintyvä pari on bongattu award-nominated äänisuunnittelija T:n jaloista, hetkeä ennen kuin meidän piti mennä puhumaan työstämme arvovaltaiselle yleisölle. Mikään ei onneksi nosta ammatillista auktoriteettia niin kuin kömpelö kyykistely ähkinöineen seminaarihuoneen eteisessä kameran kanssa, saati jalkojen vääntely hassuihin asentoihin em. kuvaajan komentojen mukaan.

T otti pyynnöstäni blogiposen, joka tunnetaan myös nimellä "Ujo piimä"

T ei ole itse tussitellut kenkiä, vaan raskas työ on alihankintaa.

Päivän kengät: HKT:n Gaalan kenkäsatoa

Puolet Kummista kengistä käväisi juhlistamassa 40-vuotiasta Helsinki Dance Companya.

Kuten kunnon gaalahenkeen kuuluu, tsekkasimme myös muiden juhlijoiden kenkävalikoimaa. Yksimielisesti tulimme siihen tulokseen että illan parhaat jalkineet löytyivät omista jaloistamme. Seuralaiseni R käveli ylväänä (ja erittäin pitkänä)  Minna Parikan Gwyneth -nilkkurit jalassaan ja  ulkoilemaan pääsivät vihdoin myös omat Chie Miharani, jotka ikävästi Parikkapaaston aikana missasivat niille tarkoitetun ensi-illan.

Kuva: Toinen ystäväni "N"

Sutinaa talvikenkävarastossa

Ennen kuin säntäät ensimmäisten kylmien peljästyttämänä ostamaan uusia talvikenkiä, käy kenkäkaappisi kriittisesti läpi. Saattaisiko siellä yksin ja hyljättynä luimistella hyväkuntoiset, kivatkin, mutta aivan väärän väriset  saappaat?

Minultahan tämmöiset löytyi. Vuosia sitten, kun en vielä ymmärtänyt internetin mahdollisuuksia, oli tyytyminen El Naturalistan harmaisiin talvikenkiin, koska muita "värejä" ei juurikaan ollut saatavilla täällä värikartan pohjoisnavalla. Aikani niitä tyytyväisenä käytin, mutta sitten kun DHL alkoi tuoda maailman ovelleni värikkäämpien saappaiden muodossa, jäivät ne kaapin perälle murjottamaan.

Kohtuutonta kengänhukkaa, asialle oli tehtävä jotain!

Itse ottamani kuva maalaamattomasta kengästä ei onnistunut, joten rekonstruoin kuvan kaupan promokuvalla. Lisää mielessäsi tähän reippaasti käytön jälkeä ja huonompi valaistus, niin saat kuvan tilanteesta "ennen".

Minun tapauksessani "jotain" tarkoittaa "väriä". Vihreitä talvikenkiä minulla ei vielä ollutkaan, joten sille tielle mentiin. Muodonmuutos onnistui Angeluksen kenkämaalisävyllä Avocado, sekä sellaisenaan että tummemmaksi toisilla vihreillä sävytettynä. Maalien hankinnasta ja muista käytännön asioista enemmän tässä ja tässä postauksessa.

Bonuksena se, että nyt näitä kenkiä voi käyttää myös sekä tonttu- että menninkäisnaamiaisasussa!

Hillitympää kaveria uusi väri olisi järkyttänyt, minut se sai ilakoitsemaan lähinurmikolla

Rauhallisempi asetelma

Tarkempi lukija huomaa kuvissa kulumisen jälkiä, mikä selittyy sillä, että oikeasti maalasin kengät jo vuosi sitten

Päivän bongaus: Vähän spessummat martensit

A:lla ja minulla on erimielisyytemme pukeutumistyyleistä ja väreistä – olemme mm. "keskustelleet" pitkään, onko A:n paita harmaa (oikea mielipide) vai vihreä (A:n mielipide) sekä siitä, näytänkö minä Pelle Hermannilta vai en (okei, tässä A on oikeassa, näytänhän minä).

Näistä A:n kengistä olimme kuitenkin yhtä mieltä: loisto-ostos!

Tarkempia kuvia valmistajan sivulta.

Kohtaamme negapeelon aikuisesti

Kummat kengät on vihdoin vakavastiotettava blogi.

Pitkään ihmettelimme, notta missä viipyvät ikävät kommentit. Kaikki suositut blogit kun kuulemma saavat sellaisia. Hetken jo ajattelimme, että emme ole niiden arvoisia, mutta sitten onnisti: meidän ihan ensimmäinen negapeelo!

Jaa mikä?

Jos negapeelo olisi kenkä, se olisi jotain tämän kaltaista

Negapeelo on kommentoija, jonka kommentin ainoa sisältö on negaatio ja tapa ilmaista se on peelo. Kyseessä ei ole älykäs kritiikki, vaan ilkeily. Blogeissa on usein valiteltu, miten negapeelokommentointi satuttaa ja vituttaa, mutta me Kummissa kengissä olemme eri mieltä. Miten jotain niin lapsellista voisi mitenkään ottaa henkilökohtaisesti?

Meidän oma negapeelomme ei ollut aivan niin tyylipuhdas kuin olisimme mielestämme ansainneet. Se ei kuitenkaan estänyt viileää ja syvällistä analyysia.

Kerrankin teksti, johon sopii Comic Sans!
Kuvan materiaali

Satu: Aika perinteisellä tyylillä toi vetää.

Mia: Totta. Blogin turhuus mainittu, check.

S: Ilmaisu "Yks turhimpia mitä olen ikinä lukenut" on ihan nerokas. Siinä on implisiittisesti mukana myös ratkaisumalli – ei tarvitse erikseen vastata, että sitten ei kannata lukea. That's what I call asiakaspalvelu! 

M: Myös toistosta plussaa! Blogin turhuus esitetään sekä mielipide- että kysymysvariaationa.
S: "Mikä idea tällä blogilla on?" voisi olla ihan vakavissaan esitetty kysymys.
M: Ei, edes negapeelo ei voi olla niin tyhmä. Heikko kielioppi, check.

S: Leimi loukkausyritys, check.

M: Niinpä, loukkausosuus tekee mahalaskun. Negapeelon märinän toki kuuluukin mennä ohi maalin, mutta ikäreferenssi oli melko mielikuvitukseton valinta. Ei oikein koskettanut henkilökohtaisella tasolla. Postmodernimpi lähestymiskulma, esimerkiksi eksistenssin kiistäminen, olisi voinut toimia – tai sitten ikiklassikko tyhmäksi haukkuminen. Tai läskiksi! Läski toimii aina! Ja se olisi ollut tottakin!

S: Tämä saattaa olla vasta aloitteleva peelo, ei olla liian ankaria.

M: Voi se olla ylikunnossakin: liian nolo jopa negapeeloksi. Näistä on vähän paha sanoa.

S: Näennäiset parannusehdotukset puuttuvat kokonaan.

M: Meidän tapauksessamme "hankkikaa tyylitaju" olisi voinut olla sovelias, mutta kyllä vanha kunnon "Hankkikaa elämä" olisi toiminut myös. Ensi kerralla sitten.

S: En oikein ymmärrä tuota "jos oma ei riitä" -lopetusta. Siis mikä ei riitä?

M: Teleskooppivapa? Mittanauha? Green Wingin neljäs tuotantokausi? Loppunälväisy on yksi negapeeloviestien hankalimpia osia, harva pystyy koherenttiin lausesuoritukseen vuosienkaan harjoittelun jälkeen. Tähän mennessä peelo on kirjoittanut jo useita kirjoitusmerkkejä, saattaa kisaväsymyskin painaa. Tässä jokin substantiivi olisi tehnyt terää – tosin tuloksena olisi voinut olla ymmärrettävä lause, mikä taas olisi pilannut kokonaisvaikutelmaa. Mutta jotenkin kuulen korvissani tuon lauseen Arttu Wiskarin laulamana, siitä piste.

S: Tai ehkä se on dada-sanataidetta? Kommentti materialismiin?

M: Taidanpa päätyä kahteen tähteen. Myötähäpeän herättäminen onnistuu hyvin ja kielioppivirheistö on lähellä täydellistä. Ikävä kyllä loukkausosuuden huono sihti karsii kyllä pisteitä. Onneksi ei sentään sortunut syyttelemään meitä monisanaisuudesta!

S: Sehän olisi ollut jo aivan järjetöntä! Minulta kolme tähteä – pitäähän lapsia kuitenkin kannustaa!

Tähdet 

Mia: *****

Satu: *****

MISTÄ TUNNET SÄ NEGAPEELON? Täydelliseen negapeelokommenttiin sisältyy: • Huomautus blogin turhuudesta Järkevä ihminen toki ymmärtää, että vaikka itseään ei kirahvien napanöyhtä tai valtamerialusten penkinpäällyset mitenkään kiinnosta, saattaa se jotakuta muuta kiinnostaa. Tämän selittämiseen negapeelolle ei kuitenkaan kannata tuhlata energiaa – paitsi jos sattuu omaamaan vatipääfetissin. • Loukkausyritys Tässä freestyle-osassa punnitaan negapeelon mielikuvitus hänen pyrkiessään pahoittamaan kirjoittajan mielen. Tavallisin ratkaisu on keskittyä ulkonäköön: "Ootpa ruma" on alan klassikko. Yleensä loukkaukset ovat geneerisiä, eivätkä vaadi tutustumista kyseiseen blogiin. Ns. kevytnegapeelot käyttävät vain tätä osuutta kommenteissaan. Yleinen virhe on lähteä todistelemaan, että negapeelo on väärässä ja näin antaa ymmärtää, että kommentillaan olisi jotain merkitystä. • Kehitysehdotus "Hanki ammattiapua" ja "Mee salille" ovat tyypillisimpiä, myös morbidimpi "Tapa jo ittes" on kestosuosikki varsinkin nuorison keskuudessa. • Loppunälväisy Tämä verhotaan usein rehvakkaasti kohteliaisuuteen, vitsiin tai sanaleikkiin, mikäli peelon kyvyt sellaiseen riittävät, tai vaikka eivät riittäisikään. Loppuunkulunein esimerkki lienee "Ei millään pahalla, muttei hyvälläkään". • Runsaasti kirjoitus- ja kielioppivirheitä Jos anonyymi ilkeily on kivointa tekemistä, mitä ihminen vapaa-ajallaan keksii, ei voi olettaa, että aivokapasiteetti riittäisi oikeinkirjoituksen ja lauserakenteiden hallitsemiseen.

Merkintöjä parikkapaastolta

Mehupaasto? Lihaton lokakuu? Autoton päivä? Sou lääst siison – Kummat kengät vietti Parikattoman syyskuun! Selvisimmekö hengissä ja/tai järjissämme? Lue koskettavat päiväkirjamerkinnät!

2.9. Helsinki
Mia: Lähden matkoille, joten parikaton syyskuu helpottuu siirtyessäni kauemmas Universumista. Pakkaan matkaan Chie Miharat korvaamaan Parikat edustuskenkinä. Lompakon sisältökin sujahtaa hyvin puolta pienempään Lumiin, jääväthän kaikki kahvikortit Suomeen. Paitsi Robert's, koska sellainen on lentokentällä.

4.9. Dublin
Mia: Yritän googlata tietoa paikallisista kenkäsuunnittelijoista Dublin-postausta varten – ja saan tulokseksi Suomen suurlähetystön Minna Parikka -artikkelin. Pysyn kovana, en lue.

Helsinki:
Satu: Tähän on tultu. Vedän kaapista vanhat Camperit esiin ja vajoan takaisin ammattikuntani kenkäkliseisiin.

5.9. Dublin
Mia: Olen syönyt aika monta Bailey's-tryffeliä. Syytän parikattomuutta.

6.9. Helsinki
Satu: 7 veljestä -baletin ensi-ilta. Syy, miksi omistan tuhat paria Parikoita. Nyt kengät ovat muuttuneet hyödyttömiksi. Lohduttaudun ostamalla Tizzianasta elämäni ensimmäiset Chie Miharat. Unohdan ne kuitenkin töihin ja päädyn esitykseen tennareissa. Elämäni ei ehkä koskaan enää palaa entiselleen.

9.9. Helsinki
Satu: Jopa minä "Madame Musta" kaipaan väriä. Luojalle kiitos Kujeista.

12.9. Helsinki
Satu: Työtoveri innoitti minut seuraamaan Pecha Kucha -iltaa.  Liian myöhään tajusin, että yksi puhujista on Parikka itse. Pakenin paikalta (mutta kuuntelin kyllä esityksen). Valuessani kohti asemaa ohitan myös Universumin. Määrätietietoisesti siirrän katseeni katuun. Jotenkin tuntuu siltä, että jalassani ollevat Dr Martenssit kinnaisivat kantapäätä.

14.9. Cardiff
Mia: Saatan ostaa kengät matkamuistoksi. Ne eivät ole yhtään parikkatyyliset, mutta jokin yhteys tapahtumilla varmasti on. Ilman parikatonta syyskuuta en ehkä olisi sortunut.

16.9. Lontoo
Mia: Selfridgesin kenkäosastolla huomaan Melissalla vähän Luluja muistuttavat kengät, enkä voi heittää kökköä plagiaattivitsiä Lontoo-postauksessani. Tuska!

Tässä ne nyt on, sadepäivän parikat. Puujalkavitsin unohdin jo ajat sitten, mutta se olisi ollut tosi hyvä.

18.9. Helsinki
Mia: Nelliina on kirjoittanut jotain Parikasta. Klikkaan itseni juttuun automaationa, mutta jätän sen omatuntotaistelun jälkeen kuitenkin kesken.

19.9. Helsinki
Mia: Menemme Postresiin syömään kun siellä on puolitettujen menuhintojen hullut päivät. Mitkä kengät laittaa, kun pitää ennen hienostelua viettää päivä töissä ja/tai kahvilla? Normivalinta olisi Seirenit, mutta nyt otan lennosta uudet Fluevogit. Nekin on kyllä hyvä valinta. Tosin Postresin aiheuttaman ruokaorgasmin kourissa en muistanut missä maassa olin, saatika mitkä kengät on jalassa.

Satu: Sähköpostissa on ollut jo jonkin aikaa kutsu Parikan bileisiin. Olen kehitellyt 97 ammatillista syytä mennä paikalle. Kellon lyödessä 17:30 siirrän kuitenkin itseni erään kouluyhteisön johtokunnan kokoukseen. Kotiinpäin mennessä luon haikean katseen Universumin ikkunaan jossa yhä juhlat ovat kukkeimmillaan. Jokseenkin masentavaa.

20.9. Helsinki
Mia: Huomaan parikka-tägin pienentyneen hakusanapilvessämme. Edistystä?

23.9. Helsinki
Mia: Saanko viedä parikat suutariin paastokuussa? Päätän, että en. Laiskuudella ei ole mitään tekemistä asian kanssa.

24.9. Helsinki
Satu: Lopetan huomioiden kirjaamisen. Nyppii koko juttu. Ihan älyvapaata, eihän meidän blogia edes lue muut kuin Mian äiti. Kirjaan kuitenkin ajatukseni ylös.

25.9. Helsinki
Satu: Olen jokseenkin vakuuttunut, että olen Parikasta vapaa. Taidan pistää joka popon myyntiin  Hupsikseen ja satsata julmettomaan määrään Fluevoggeja. Havahdun harhastani huomatessani sormieni palelevan. Kaikki hanskani ovat myös Parikalta. Olen tuomittu.

26.9. Helsinki
Mia: Kiasman 15-vuotisjuhlat muodostavat tuplaongelman. Nyt olisi loistotilaisuus pikku Mimi-ylipukeutumiselle, mutta ei. Fluevog hoitaa kyllä homman himaan, mutta silti. Yritän, vielä naiivisti uskoen kulttuuriväen kenkämielikuvitukseen, bongata kenkäkuvattavaa, mutta juhlien kenkäkoodi on "tylsä". Taas. Ainoat kuvaamisen arvoiset popot ovat, niinpä niin, parikat. En kuvaa.

27.9. Helsinki
Mia: Penny Lanen ikkunassa pönöttää hienot parikat ja olen jo ottamassa kuvaa Kenkäkirppis Hupsiksen Kaupungilta bongattua -vihjelistaan, mutta sitten muistan. Nyt parikkapaastoni ei enää ole henkilökohtainen vaan vaikuttaa, välillisesti, mutta kuitenkin, muidenkin kenkäonneen. Voikohan tämmöinen mitenkään olla moraalisesti oikein?

28.9. Oslo
Satu: Huomaan, että Oslossa jokainen kollegani on alkanut käyttää Martensseja. Ja minä kun luulin olevani radikaali jättäessäni Camperit kotiin. Sulaudun jälleen joukkoon. Pah, kuka niillä Parikoilla haluaakaan erottua?

29.9. Helsinki
Mia: Nyt on kylmä, muttei jäätä. Ainutlaatuinen tilaisuus laittaa kaapissa hehkeilevät Myrat jalkaan. Mutta en voi. Nyt alkaa pänniä. Onneksi tämä älyttömyys on kohta ohi.

1.10. Helsinki
Satu: Se on siinä. Herään kauniiseen aamuun miettien, että omaan jälleen mahdollisuuden kulkea  Parikoissa. Ajatus herättää tiettyä hämmennystä. Jalkani on kuukauden aikana tottunut mukaviin UGG-saappaisiini, Dr Martensseihin sekä Conversehin. Ei purista, ei kiristä, eikä käy päkiälle. Vedän pinkit Kujeet jalkaan, ja köpsyttelen tyytyväisenä töihin. Samalla kuitenkin mietin, että huomenna ensi-iltaan jalkaani päätyvät Parikan Myrat. Hyvä niin. Kaikille kengille kun on aikansa ja paikkansa.

Mia: Tajuan olevani menossa samaan ensi-iltaan Satun kanssa. Siellä tullaan niin ottamaan parikosta mittaa!

Ohi on!
Kuvasta puuttuu Jyrki Karttunen
Kuva: Satun viimeisin lapsi