keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Kenkä lentää Tampereella

Puolet Kummista kengistä vietti vappuaaton Tampereella, turvallisesti Työväen teatterin sisätiloissa, kaukana pamahtelevista ilmapalloista ja teekkareista. Syynä raatihommat, keski-ikä ja Carmen.

Visuaalisesti Carmen oli hieno, mutta kengällisesti esitys ei ollut kovinkaan antoisa - yhtä kenkää lukuunottamatta. Esityksen loppumetreillä Carmen, paikalle sattuneen Jose-nimisen miehen kanssa paikallisessa nyrkkeilyhallissa syntyneessä konfliktitilanteessa, irtautui mustasta glitterkorkokengästään niin tehokkaasti, että se lensi yleisöön! Siis kenkä, ei Carmen.

Mikä skandaali!

Kengänheiton jälkeen Carmen jatkoi välienselvittelyä ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Onneksi henkilövahingoilta vältyttiin eikä kenkäänkään sattunut! Myöhemmin Carmen itse kuoli ja kenties tästä havahtuneena pyysi loppukiitoksissa anteeksi käytöstään.

Skandaalikenkä vältteli kameroita

Kenkäepisodin aiheuttama järkytys, josta saatan vaatia korvaukseksi ilmaisen lohileivän, haipui kun bongasin yleisön joukossa viehättävät punavioletit brogue-tyyppiset kengät. No kas, eipä ihme, että kengät on fantsut kun niiden käyttäjä on kenkäkauppias.

Päivän bongaus TTT:n aulassa
Juuri nämä Pavone-merkkiset kengät ovat valitettavan lopussa Spesiaali Koot -liikkeestä, mutta jos loput tarjolla olevat popot ovat puoliksikaan näin hienoja, kannattaa visiteerata Tullintorilla - varsinkin jos jalan koko pakenee mittaluokkien ylärajoja!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...