perjantai 17. lokakuuta 2014

Unelmakengät

Ihmiset! Kun perustatte kenkämerkin, keksikää sille joku persoonallinen nimi! Esimerkiksi Kirahvikalossi, Pomppupopotin ja Bluööörghhh ovat mielestäni loistonimiä. 

Jaa että miksi tällaisia mietin?

Aivan megafantsut kengät tulivat vastaan Sivukirjaston ovella, josta juuri olin syöksymässä ulos. Lisättäköön, että työasioilla olin siellä, en vaipumassa alkoholismiin. Kengät muistuttivat kovasti Irregular Choicea, mutta omistajan mukaan eivät sellaiset olleet. Muisteli, että merkin nimessä oli "Dreams". Ehkä.

Dreamy Shoes. Mahdollisesti.

Koska olen kova yleisönpalvelija, yritin tietysti selvittää, mikä kenkämerkki oli kyseessä. Arvatkaapa vain, kuinka monta hittiä tulee, kun iskee hakusanoiksi Shoes ja Dreams. Aika monta. Eikä yhtään oikeaa. Luultavasti.

Dreams Footwear Mmmm... Ehkä...?
Your Dream Shoes Vähän sinne päin... Kai? 
Dreamz Shoes Joo ei oo nämä.
Sweet Dreams Shoes Yleisövinkki vei tähän asti lähimmäksi

Opin myös, että unientulkinnassa kengät tarkoittavat määrätietoisuutta, valmistautumattomuutta, (väärää) suuntaa, oman persoonan hyväksymistä, identiteetin menettämistä, epäonnistumista, menestystä, matkaa, naurettavaksi joutumista (keltaiset) ja salarakasta (kumiset). En halua edes ajatella, mitä keltaiset kumisaappaat tarkoittavat.

Luovutin. Tämänkin ajan olisin voinut esim. tehdä töitä, jos kenkien merkki olisi ollut Bluööörghhh.

Päivitys 18.10.
Kenkäkirppis Hupsiksessa kuulemamme huhun mukaan näitä kenkiä on nähty Exitossa Fredrikinkadulla! Facebook-sivuillansa ainakin tällaiset kengät löytyvät, ja niiden merkki on... tadaa... Poetic License. Ihan ei siis metsään mennyt IC-arvaukseni, saman firman kamaa kuitenkin!

5 kommenttia:

  1. SweetDreamShoes?
    https://www.etsy.com/uk/listing/175469579/alice-in-wonderland-heels?ref=related-2
    Äh, tämä on koukuttavaa...

    K

    VastaaPoista
  2. Ainakin pääsit lähemmäksi kuin minä! Pitääpä lisätä tämäkin unelmakenkien listaan.

    VastaaPoista
  3. Merkki olikin jo selvinnyt! Tarkistin sen juuri kenkälaatikosta. Joten unelmat ja tunot assosioituivat päässäni... :-) Ja tosiaan, en tajunnut sanoa, että olin ostanut kengät Exitosta, mikä olisi helpottanut salapoliisityössä. Exito oli minun suosikkikenkäkauppani, mutta se sulki valitettavasti ovensa keväällä ja toimii enää netissä. Monet ihanuudet ehdin sieltä löytää...
    - Maarit

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Exito lopettanut? Mikä harmi!

      Eipä ole ihme, että erilaiset poeettiset asiat menee päässä sekaisin, mutta opinpa kaikenlaista jännää merkkiä selvittäessäni! :-)

      Poista
  4. Hah, tunot > runot.
    - Maarit

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...