lauantai 24. toukokuuta 2014

Maali peittää tyhmyyden jäljet

Minulla on syyni suhtautua Clark'siin hieman skeptisesti. Kuten tämä:

Tämmöistä. Tällä vuosituhannella.

Mutta vaikka Clark'silla on ollut myötähäpeällisen konservatiivisia mainoskampanjoita, on niillä myös mukavia kenkiä. Tai no, osa niistäkin on myötähäpeällisen konservatiivisia. 

Luettuani itsekin puutarhajuhlapostauksemme, tajusin tarvitsevani kiilakorkokengät ensi kesän lukuisia jetset-puutarhahippoja varten. Juhlakenkien(kin) on syytä olla niin mukavat kuin mahdollista, joten toimin varman päälle eli tukahdutin protestoivan omatuntoni ja hankin Clark'sin kiilat ebaysta – halvalla ja käytettynä tietenkin. Valitsemani ruskean (MIKSI???) sävy osoittautui kuitenkin livenä harvinaisen hengettömäksi (YLLÄTYS???).

No ehämmänyt tällaisia jalkaani laita. Narutkin on ihan tylsät

Kengät olivat kuitenkin niin mukavat, etten vähällä luovuttanut. En myöskään halunnut antaa materiaalia naiset-jotka-ostavat-kenkiä-turhaan -vitseille. Maalipurkille siis, ja kiinni kenkien potentiaaliin!

Fiksuinta tietysti olisi ollut valita alkuperäistä sävyä tai edes valööriä lähellä oleva väri,
mutta nyt sattui olemaan vähän keltaisempi päivä. Tarkemmin sanoen kenkämaalifirma
Angeluksen Buttercup-maalin sävyinen.

Ensimmäisen maalikerroksen jälkeen epäilin yllämainitun ratkaisun järkevyyttä

Kolmannen kerroksen jälkeen usko palasi.
Havainnoin, että minulla on aika paljon keltaisia esineitä kotonani.

Neljännen kerroksen päälle lätkäisin vielä kiiltolakat.
Ero on varmasti oleellinen, vaikkei se juurikaan erotu.
Oikealla lakka, vasemmalla ei.

Myös nauhat menivät vaihtoon

Kas, minulla on "uudet" nurmikonkestävät kesäkengät!

Taas voin olla myöntämättä, että tuli tehtyä erheostos. Hankintahan oli vain ja ainoastaan tarkkaan harkittua personoinnin ennakkovalmistelua! Voitto kotona!

3 kommenttia:

  1. Olen joskus miettinyt voisiko kenkiä maalata... Mitä tuo maali on, jotain kenkämaalia?

    VastaaPoista
  2. No, lukihan se maalikin tuolla :)
    Löytyykö näitä kenkämaaleja joistain erikoiskaupoista vai ovatko helposti löydettävissä, varmaan väreissäkin on valinnanvaraa?

    VastaaPoista
  3. Maalaaminen on ehdottoman kannatettava tapa kenkien uudistamiseen! Väri ei luonnollisestikaan ole yhtä pysyvä kuin valmistusprosessissa nahkaan laitettu, mutta melko kestävä kuitenkin.

    Nahkamaaleja voi ostaa askartelukaupoista, ainakin Hobby Pointista olen niitä hankkinut. Ikävä puoli Suomen tarjonnassa on haalea ja rajoitettu värivalikoima. Tässä käytetty Angeluksen maali onkin tilattu Yhdysvalloista, Dharma Tradingistä. Vähän enemmän tietoa maalaamisesta löytyy vanhemmasta postauksesta: http://kummatkengat.blogspot.fi/2013/04/pikkukenkapygmalion.html ja maaleista tietysti DT:n sivuilta: https://www.dharmatrading.com/.

    Maalit ovat aika halpoja, mutta postitus Yhdysvalloista sen verran kallista, että ihan yhtä tai kahta purtiloa ei kannata lähteä tilaamaan. Tulli- ja alv-maksujakin tulee EU:n ulkopuolelta tilatessa, mutta ne ovat vielä kohtuullisen rajoissa.

    Mutta kenties löydät tarvitsemasi Suomen kamaralta!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...