tiistai 26. toukokuuta 2015

Kummat kengät muotinäytöksessä

Wetterhofin valmistuvat jalkinesuunnittelijat esittivät tuotoksiaan (ja oli siellä jotain vaatteitakin seassa) Nosturissa 6.5. W15-näytöksessä ja sinnehän oli mentävä. Äitienpäiväkonsertin kidnappaaman Satun sijasta seuranani oli varakumma K. 

Televisiosta olimme nähneet, millaista muotinäytöksissä on ja olimme innoissamme: luvassa olisi salamavalojen säihkettä, julkkiksia, tyylikkäitä ihmisiä, litroittain shampanjaa ja Anna Wintour tuijottamassa tiukasti.

Näin kuvittelimme ja lisäsimme ripsiväriä.

Anteeksi julkkikset, mutten tunnistanut teistä ketään. Tyylikkäitä ihmisiä näkyi kyllä, mutta se ainoa Anna Wintouria etäisesti muistuttava oli mies ja hymyili liikaa. Kellään ei ollut edes aurinkolaseja. Ainoa kuohuva, joka lasiini kaatui, oli itse maksettu siideri. Salamavalotkaan ei välähdelleet tunnelmallisesti, kirotut olkoot nämä uudet kamerat, joissa ei salamaa tarvita.

Itsellänihän ei ole sellaista kameraa

Jostain syytä meille ei oltu varattu VIP-aitiota, vaan jouduimme rahvaan sekaan catwalkin reunamille. Poke jopa esti siirtymisyrityksemme parvelle, koska ei selvästikään tiennyt, keitä me olemme. Hänkään. Muutenhan toki kuljemme mielellämme incognito, mutta kenkien tiiraaminen ilman röntgenkatsetta oli melko haastavaa lattiatason väkijoukon keskeltä. Kuinka paljon nilkka- ja kyynärpääniveliä olisikaan säästetty, jos kengät olisivat näkyneet myös videoprojisointeina!

Kameran kehnouden ja kuvaajan lahjattomuuden lisäksi harmina olivat muut katsojat.
Kuvassa harvinainen sekunti hyvää näkyvyyttä.

Mitä kengistä näin, niin hienojahan ne olivat! Osa todella hienoja! Muutamat jopa upeita! Erityisen iloinen olin siitä, kuinka moni suunnittelija mainitsi eettisyyden ja kestävän kehityksen suunnittelunsa lähtökohtana.

Suurin osa kengistä vaikutti myös varsin käveltäviltä, mutta osan kohdalla sai jännittää, tekisivätkö aplodien ääniaallot täyskaadon hoippuvassa malliparvessa. Käveltävyys on yleensä plussaa kengissä, mutta jos kyse on enemmän konsepti- kuin käyttökengistä, niin kannattaa varmistaa, että edes malli pystyy liikkumaan niissä sulavasti. Tai tehdä kävelemisen vaikeudesta the juttu ja tikkukatkokävelystä uusi musta. Itsehän olen jo näin tehnyt.

Näytöksen alussa nähty tanssiesitys oli raikas ja kokonaisuuteen hyvin nivoutuva idea. Jotain vastaavaa olisi hyvin voinut ripotella sekaan myöhemminkin. Nyt näytös oli asiallisesti toteutettu, kaikki oli niin kuin pitääkin, mallit tuli, mallit meni, valot oli päällä ja musiikki soi. Vaan voisiko tällaisessa näytöksessä olla raisuutta, yllätyksellisyyttä ja ehkä provokaatiotakin? Voisiko joku malleista vaikka... hymyillä? Minun nuoruudessani opiskelijoilla oli sentään tapana kapinoida! Murskatkaa Systeemi! Nih!

Itse kengissähän ei ollut irtiotoista puutetta.

Rita Kärkkäisen Gravity-mallisto yhdisti hienosti yksinkertaisuutta ja koristeellisuutta. Nimensä mukaisesti kengät näyttävät uhmaavan yksityiskohdissaan painovoimaa niin kestävyytensä kuin painopistettä keikauttavan muotoilunsa puolesta. Snobbaillakseni kenkämerkkitietämykselläni väitän löytäväni vaikutteita Trippeniltä ja Marita Huurinaisen Wave-mallistosta. Ja koska Kummissa kengissä neuvotaan varsinkin silloin kun kukaan ei pyydä, ehdottaisin näitä kenkiä käyttöön vähän trendikkäämmille Star Wars -faneille.

Kuva: Leena Aro
Kuva: Leena Aro

Daniela Siirtola on panostanut Leap of Faith -mallistossaan klassiseen naisellisuuteen, mausteena sipaus pornahdusta – hieman Minna Parikan varhaisempien mallistojen tyyliin. Nämä kengät sopisivat mitä parhaiten ranskalaisen elokuvan ensi-iltaan, varsinkin jos käsikynkässä sattuu oleman esim. Johnny Depp tai Irene Jacob. 

Kuva: Juhapekka Haapoja

Sonja Huttusen graafisen mekaanisessa Illuminated-mallistossa olen näkevinäni tippasen United Nudea. Pidän erityisesti mustavalkoisuuden ja huomiovärin harkitusta yhdistelmästä, jota myös graafisessa suunnittelussa usein käytetään. Näiden kenkien tyyppikäyttäjä voisikin olla graafikko, jolla on tietenkin myös mätsäävä Pantone-muki, tai kenties arkkitehti, joka on päättänyt riehaantua ja käyttää outfitissään häivähdyksen muutakin kuin mustaa. Ja kyllä, turvavyön käytöllä materiaalina on tarina, tsekatkaa Huttusen tumblrista.

Kuva: Leena Aro
Kuva: Leena Aro
Kuva: Leena Aro

Jämiä//Koivusen Välimatka-malliston yksinkertaisuuden ja koristeellisuuden yhdistelyssä havaitsin pienen vivahduksen Terhi Pölkkiä. Kengät olivat niin unisex, että niiden jaottelu miesten ja naisten malleihin tuntuu turhalta – ei sillä, että tällä jaottelulla yleensäkään olisi mitään järkipohjaa. Nämä kengät ovat monikäyttöiset olematta tylsät ja ne sopivat esimerkiksi matkailijalle, joka ei tiedä, joutuuko määränpäässä töihin, juhlimaan vai juhlimaan ihan työkseen.

Kuva: Jussi Koivunen Photography

Kuva: Jussi Koivunen Photography

Voiko Emilia Nybergin barokkisen eklektistä (vihdoin, vihdoin pääsen käyttämään tuota sanaa!) Amourn-mallistoa katsoa ajattelematta Irregular Choicea? No ei todellakaan voi! Paitsi jos on tietämätön, sokea tai eri mieltä kanssani! Viitteitä tyylihistoriaan on käytetty todella hauskasti – jos haluat leimautua humoristiseksi austenistiksi, niin tässä sinulle kengät!

Kuva: Leena Aro
Kuva: Emilia Nyberg
Kuva: Leena Aro

Fanni Niemelä on suunnitellut variaatioita vahvaplatformisesta mustasta kengästä yhdistettynä kullan eri ilmenemismuotoihin. Gilded-mallisto muistuttaa Priviledged Moksin hittikenkää, mutta on huomattavasti hienostuneempi. Nämä kengät ovat oivalliset aloittelevalle, kenties hieman ujostelvallekin nudistille. Nämä kun on jalassa, niin ketään ei enää kiinnosta, mitä muuta päällään kantaa tai on kantamatta.

Kuva: Iida Ranta

Jos Alien kävisi treffeillä, se kävisi treffeillä Natalia Perepelkinan Decoded-malliston kengissä. Mustanpuhuvan scifikkäät jalkineet rankaisee mittakaavaa ihan olan takaa ja tuovat hallitussa liioittelussaan mieleen Kermit Tesoron kengät. 

Kuva: Kimmo Hokkanen/Mainetoimisto Kohu
Kuva: Kimmo Hokkanen/Mainetoimisto Kohu

Anna Laitilan The Remnants from the Place Once Called Earth -mallisto on nimeäänkin myöten vielä inasen Decodedia dystooppisempi. Kun Darth Vader esiintyy dragissa, nämä ovat hänen kenkävalintansa ja kaikki yleisössä toivovat, ettei Darth astuisi juuri hänen varpaillensa. Kenkien muodossa on jotain samaa kuin Gabriella Marina Gonzalezin luomuksissa, mutta mielessä käy myös vanha kunnon Demonia.

Kuva: Jussi Koivunen Photography
Kuva: Jussi Koivunen Photography

Kumpikaan yli viisi minuuttia tätä blogia seurannut ei yllättyne siitä, että Oona Pylkkäsen Hi Fly -mallisto on ehdoton suosikkini. Kengät ovat juuri sillä rajalla, että meneekö jo överiksi vai ei, mutta ei mene. Tai siis menee silleen sopivasti. Värit, kuosit ja niiden yhdistelmät ovat herkullisia (spin off -kakkusarja, kenties?) ja varsinkin riemastuttaa se, ettei kengännauhoja oli maastoutettu näkymättömiin, vaan ne ovat selkeä osa sommittelua. Samanlaista värikkyyttä löytyy Pisaverden kengistä, mutta kyllä nyt haluaisin vetää esiin myös sen suurimman ässän: suunnittelussa on jotain samaa kuin John Fluevogilla. Ja sitä enempää ei kenkää juuri voi kehua.

Kuva: Kirsi Tuura

Kuva: Kirsi Tuura
Kuva: Kirsi Tuura
Kuva: Kirsi Tuura
Juuri saamamme tiedon mukaan näytöksen voi katsoa sähköisen verkon välityksellä.

Grande finale

perjantai 15. toukokuuta 2015

Flashing for Fluevog

Dear John, again

Despite our heart breaking appeal last year, there still is no Fluevog store in Finland. We are ready for desperate measures.

To finally get some international attention for our cause, we decided to resort to the traditional Finnish way of demonstration: viuhahdus. Flashing, that is. We chose the venue according to the amount of tourists, in the hope of getting us heard globally. The natural choice was, of course, the Senate Square, where all the tourists go. There's also a nice cafe.

So, clothes off (except for shoes, of course), bold and quick pose and cheese said. Luckily, we have a principle of showing people only knees and below in the blog, so here's what you get:

The main tourist attraction of Helsinki

To our disappointment, there were no Canadians in sight. We did meet some US citizens, who immediately felt our desperation. They were so sorry they didn't have any extra Vogs with them to continue the legacy of the good old Marshall plan. They gave us some cookies, though.

Adding insult to injury, we've just heard that Los Angeles gets another Fluevog store. The second one. And exclusive Kendras, too. On what scale is this fair? How is LA better than HEL? Other than climate, cuisine, friendliness, income, fashion awareness and customer flow, that is. 

Finland is left alone, again. Just like during the Winter War and Middle Ages. Also, we have this new government coming up, which will certainly ban all the fun, including shoes. And Russia, too. North Korea, anyone?

Don't let it happen to us.

We do appreciate the last year's gesture of naming a Wearever shoe "Kiitos" and hereby promise to do a viuhahdus in Kiitos shoes, as soon as we get a store to Helsinki. Or, never to be seen naked in public again, it's up to you.

In hopes of a better future
Mia and Satu

lauantai 9. toukokuuta 2015

Oho-postaus

Kuin yliluonnollisen voiman ohjaamana jono hälveni yhtäkkisesti viime postauksemme  jälkeen ja löysimme itsemme Minna Parikan sample salesta. Ja kuinkas siinä kävikään.

Taideasetelma

Satu: Haluaisin alleviivata sitä, että sä aina ivaat mun mustia kenkiä.
Mia: Mut mulla ei oo niitä vielä kolmeasataa paria. Sitä paitsi mä tarvitsen asialliset kengät.
S: Sä tarvitsisit paljon muutakin asiallista kuin kengät.
M: Totta.

Jos satut olemaan hoodeilla, niin käy ihmeessä Kiseleffillä, aikaa on vielä kahteen asti eli muutama minuutti. Tarjolla etupäässä vanhaa mallistoa edukkaaseen hintaan, mutta ainakin koossa 37 löytyy erikoisempiakin sampleja.


Epätoivopostaus

Oltiin menossa Minna Parikan sample saleen Kiseleffissä. Mutta ei sitten mentykään. Koska ollaanhan me epätoivoisia, muttei noin epätoivoisia.


Sen sijaan keskityimme kahviin ja pullaan. Taustalla Satu neuloo sukkia Tommi Eroselle. Kyllä, olemme juuri niin epätoivoisia.




tiistai 21. huhtikuuta 2015

Laadukas blogihaastevastaus, joka vois kiinnostaa monia


Hidas ja poukkoileva matkamme kohti Oikeaa Blogiutta törmäsi taas uuteen virstanpylvääseen, kun Vuorenvalloituksen Janiina sai päähänsä blogihaastaa meidät. Kiitos?

Kuva: Disney

Haaste on heitetty

Mia: OMG! Me ollaan saatu ensimmäinen blogihaaste!!!!1!!1!!!!!
Satu: OMG! Mä en edes tiennyt, että blogihaasteita on olemassa!
M: MÄ TIESIN! Saanko nyt bloggariharrastusmerkin? Kai me vastataan tohon?
S: En ehkä kehtaa kieltäytyä, koska sä oot selvästi aika innoissasi. Mitään rehellistä en kuitenkaan lupaa kirjoittaa.
M: No ei tietenkään!
S: Tai sit pysyn vaan kenkäasioissa.
M: Okei, mä haastan itteni enkä anna yhtään kenkävastausta. En ehkä myöskään rehellistä.

1. Kerro jotain, mitä emme tiedä sinusta.
S: Mä en omista yhtään paria Ecco-kenkiä. Ne on rumia.
M: Mulla on jääkaapissa puoliksi homeinen hummuspaketti ja mun molemmat isoisät oli pappeja. Asiat eivät liity toisiinsa.

2. Onko sillä väliä, mitä lukijat ajattelevat blogistasi? Miksi?
S: Eipä juuri, emmehän lue sitä itsekään. Äitimme ehkä. Siis ne elossa olevat.
M: Mulle on kyllä väliä, mitä lukija ajattelee – lopetin kiroilunkin kun äiti käski. Saatan kyllä jatkaa sitä joskus tulevaisuudessa.

3. Miten bloggariminäsi eroaa "reaaliminästäsi"?
S: Bloggariminällä on enemmän rahaa kenkiin.
M: Bloggariminä kiroilee vähemmän.

4. Mikä saa sinut nauramaan?
S: Uudet kengät. Tietty.
M: Omat mokat. Ainakin jälkeenpäin. Joskus tosi kauan jälkeenpäin. Kun kaikki tilanteen todistajat on kuolleet vanhuuteen ja voin kertoa tapahtumista oman versioni.

5. Mitä luovuus merkitsee sinulle?
S: Upeaa kenkäsuunnittelua.
M: Kykyä ratkaista loistokkaasti sellainen ongelmatilanne, johon on itse itsensä saattanut.

6. Ketä läheistäsi ihailet?
S: Siskoani, sillä on vielä enemmän kenkiä kuin mulla.
M: Ystävääni, joka osaa erottaa maun perusteella Amerikan pastillien oranssit pastillit.

7. Mikä sinussa ärsyttää itseäsi?
S: Puhun aika paljon kengistäni. Ai mut eihän se ärsytä.
M: Puhun niin nopeasti, etten itsekään pysy perässä.

8. Mikä sinussa ihastuttaa muita?
S: Kenkäni. Niitä on aika paljon.
M: Laadukas huumori, ihana luonne, empaattisuus, viisaus, sivistys, älykkyys, gourmet-kokkaustaito, loistava lauluääni, pettämätön tyylitaju, kirjallinen lahjakkuus, triangelinsoitto ja sen sellaiset, mut mitä näitä laskemaan.

9. Mikä sinusta tulee "isona"?
S: Suutari. Säästän paljon rahaa, kun osaan itse fiksata kenkäni.
M: Mä ajattelin perustaa jonkun uskonnon ja rikastua sillä. Niillä rahoilla vois sit vaikka pelastaa maailman. Loppuajan lekottelen riippukeinussa.

10. Kuka on lempielokuvasankarisi ja miksi?
S: Sinkkuelämää-Carrie. Sekin puhuu paljon kengistään.
M: Tilda Swinton Only Lovers Left Aliven Evenä oli kyllä aika viilee. Oiva roolimalli.

11. Uskotko onnellisiin loppuihin? Perustele.
S: Toki. Onnellisissa lopuissa on aina uudet kengät.
M: Tottahan toki. Mut enemmän uskon onnellisiin alkuihin.

Tarkkaan harkittu haastelista

M: Tossa haasteessa pitäis haastaa vielä jotkut muutkin. 
S: En tajuu. En vieläkään lue blogeja. Onko Tommi Erosella sellainen?
M: Ei. Googlasin jo kauan sitten.
S: Entäs joku ikävä tapaus? Onko meillä kostettavaa kenellekään?
M: Haastetaan persut.
S: Joo. Ja kepu ja kristilliset! Kaikki mun suosikit! Eiks Soinilla oo se ploki?
M: No on, se voitaisiin haastaa! Ja mietitään hyvät kysymykset. Niinku:
"MITÄ NYT HELVETTIÄ!!1!!!?????"
S: Mitä jos vaan haastetaan kaikkia mielikuvitusblogeja, joita me luettais, jos ne ois olemassa?
M: Hirveen hyvä! Mut Tuukkanen voitais haastaa kanssa, et se kirjoittais blogiinsa joskus.
S: Kyllä! Ja mä lukisin Tommi Erosen blogia. Tietty. Ja Brad Pittin. Ja Edward Nortonin.
M: Eikä unohdeta Johnny Deppiä!
S: Kuinka monta meidän pitää haastaa?
M: Oikeesti 11. Mut siitähän ei tarvii välittää.
S: 11! En mä tiedä niin montaa hottia näyttelijää. Käyks 80-luvun rokkitähdet?
M: Totta kai. Kuolemakaan ei oo este. Onhan meediot.
S: Sebastian Bach. 
M: Johann Sebastian Bach?
S: Sä voit ottaa Johannin, mä meen Sebastianilla. Nuori Michael Monroe ja Axl Rose. Ehkäpä myös Tommy Lee.
M: Lou Reed.
S: Jim Morrison!
M: Sä oot isotukkaisten ystävä.
S: Sä googlasit!!!!
M: Tuohon niin riitti yleissivistys.
S: Isot tukat on komeita. 
M: Miss Piggylläkin on iso tukka.
S: Jimi Hendrix! Onks jo 11?
M: Varmaan on. Sit pitäis vielä keksiä kysymykset

Kysymysten huolellista asettelua

S: Ai noille? Miltä kuolema näyttää?
M: Millaset kengät sillä on? Tai yksinkertaisempaa on tietty haastaa Kuolema suoraan.
S: Kampaatko koskaan tukkaasi?
M: Voinko tulla rajan taa?
S: Voiko esittää suoraan kysymyksen Brädille ja Edwartille? Tappeletteko usein ilman paitoja vapaa-ajalla? Öljyttyinä?
M: Mä aattelin lähinnä perinteistä "Teille vai meille?" -kysymystä.
S: Mä aattelin ton herra Deppille.
M: Kaikki ajallaan ja vuoronumerot käyttöön. Esineellistänkö nyt Deppiä vai itseäni?
S: Ihan sama. Pitääkö tästä siis ihan kirjoittaa, vai kopsataanko tää keskustelu suoraan verkkoon? Minusta tää on laadukasta ja vois kiinnostaa monia.
M: Oletko täysin vakuuttunut?
S: Oppivathan olemaan haastamatta meitä enää toiste.

Haastetut

Ei me viitsitä erikseen kertoa haastetuille, ne googlaa/meedioi kuitenkin itsensä ja löytää tän jossain vaiheessa. Paitsi Johannalle ehkä sanotaan. 


Kysymykset:

1. Oletko elossa?
2. Miltä kuolema näyttää / sinä näytät?
3. Millaiset kengät sinulla on jalassa?
4. Kampaatko koskaan tukkaasi?
5. Voinko tulla rajan taa?
6. Voiko Brädille ja Edwartille esittää suoraan kysymyksen?
7. Tappeletko usein vapaa-ajalla ilman paitaa öljyttynä?
8. Teille vai meille?
9. Esineellistätkö itseäsi vai Johnny Deppiä?
10. Pitääkö tästä siis ihan kirjoittaa?
11. MITÄ NYT HELVETTIÄ!!1!!!?????

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Sankarimme suutarit: Sam-Sam

Äidiltä on tullut palautetta blogissa esiintyvästä kiroilusta, joten yritän tästä lähin hillitä voimasanojen käyttöä. Tässä postauksessa se oli vähän hankalaa.


Suutarisarjamme kakkososassa seikkaillaan edelleen Kalliossa, päätähtenä tällä kertaa Sam-Sam-suutarinliike ja pomonsa/ainoa työntekijänsä Sami.


Olen käynyt Sam-Samilla vuosia. Keskustelukaavamme on joka kerta koko lailla seuraava.
Avaan oven ja huudan "TERVE!".
"Mitäs himpskattia sulle taas tulisi" kuuluu vastaus jostain takahuoneesta.
"No hitsipillikkä, korkolappu meni."
"Ja pahuksen kiire olisi"
"Kunhan mun eläkkeellepääsyjuhlaan nää saan, niin riittää, jeeveli sentään."
"Huomiseksi siis?"
"Ehhhheeheeee. Pirskatti."

Täältä löytyy kaunis kone kavereineen
Omasta mielestäni Sam-Sam on ollut Kinaporinkadulla ihan aina, mutta itse hän väittää muuttaneensa siihen Pohjanmaalta vasta seitsemisen vuotta sitten. Uskokaa kumpaa haluatte. Samin syy ryhtyä suutariksi oli käytännöllinen: ei löytynyt sopivia kenkiä, joten piti opetella tekemään sellaiset itse. Sittemmin kengänteko on vähentynyt, mutta muu nahkamateriaalin työstö lisääntynyt. Kyseessä ei ole mitkään erityisen hillityt pukineet, vaan Samin tekemiä nahkavaatteita on nähty muun muassa Michael Monroen yllä The Voice of Finlandissa.

Näitä emme nähneet Monroen päällä TVOF:ssa
Sami ei ole kertakäyttökulttuurin ylin ystävä hänkään: "Uusia kenkiä ei tarvita ennen kuin vanhat tippuu jaloista." Olen toki eri mieltä, vaikka ymmärränkin pointin. "Voisi jopa sanoa, että kenkä on parhaimmillaan, kun se on roskiskunnossa. Silloin nahka on mukautunut hyvin jalkaan. Siis kunnon kengissä, ei kaukaa kenkiä muistuttavissa kahdenkymmenen euron hökötyksissä."

Sami elää kuten opettaa, joten en ottanut kengistään kuvaa. Niiden morkkaamisen sijaan kysyn, mitä vinkkejä vaikkapa kenkien huollosta ihmiset tarvitsisivat, mutta Samin mukaan hänen asiakaskuntansa osaa jo hoitaa kenkiään vallan mainiosti.

Köh, köh. Kuka osaa ja kuka ei.


Vajoan hetkeksi henkisesti maan alle, sitten kokoan itseni ja kyselen asiakaskunnasta. Muina kaappikonservatiiveina utelen, että uskaltaako tänne goottisten nahkatarvikkeiden sekaan tulla muitakin kuin alakulttuurien edustajia tai muuten superviileitä tyyppejä (kuten minä) (ja ehkä Michael Monroe). Niinku että käykö täällä hipsteritkin?

"Mitäs jumprahuiteja ne sellaiset on?"

Tämä laite on noin satavuotias. Liekit lisätty myöhemmin.
Ennakkoluuloni järjettömyyden todistaa ovesta sisään pelmahtava perinteinen kalliolainen mummo. Kyllä, täällä on asiakkaina (myös) ihan tavallisia ihmisiä.

Vuosien varrella (joita ihan varmasti on enemmän kuin seitsemän) Sam-Sam on tavanomaisten suutarinhommien lisäksi muun muassa laputtanut erikoisemmatkin korkoni ja muuttanut hankkimani Chie Miharan saappaat sellaisiksi, että niihin mahtuu myös pohkeet – ja vieläpä saanut minut uskomaan, että virhe on Miharan. Tällä kertaa hän auttoi minua pyhäinhäväistyksessä eli vetoketjujen laittamisessa kriisimaihareihin. Hyvät tuli, oikein hyvät. Kuten tavallista.


"Kaikkea säkin jalkaasi laitat!" toteaa Sami kultaglitterisistä maihareistani.
"Paraskin puhuja!"

Samperi.

Sam-Sam
Kinaporinkatu 1
www.samsam.fi
www.facebook.com/SamSamleatherhandicraft


perjantai 17. huhtikuuta 2015

Kenkäkilpa 2: Mahtavin muutos – tuunauspöydän tuloksia

Koska edellinen kilpailmo poiki ainakin yhden lukijan piikin tilastoissa, jatkamme samalla linjalla!

Mielikuvittelukisan lisäksi Teatterimuseon Kengänkierrätyspäivillä on myös kädentaitokisa. Tai oikeastaan kisoja. Mahtavin muutos -kilvan tuomarisarjassa Terhi Pölkki, tuo hilllityllä, mutta persoonallisella tyylillään Kruunuhaan Grace Kellyksi (juuri äsken) mainittu kenkäsuunnittelija valitsee suosikkinsa Tuunauspisteessä ja muuallakin toteutetuista kenkätuunauksista. Suuri Yleisö puolestaan tekee valintansa tykkäämällä kisaan ilmoittautuneita tuunauksia tapahtuman FB-sivulla. Palkintona molemmissa sarjoissa Kansallisteatterin vapaavalintaisia lippuja.

Tarkemmat tiedot kilpailusta Teatterimuseon Kengänkierrätyspäivien sivulta

Pienilläkin muutoksilla voi saada ihmeitä aikaan!

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Perinteinen Autio saari -kilpa, palkintona Otz-kesäkengät

Oho, vihdoinkin kilpailu meidän blogissa!

Tai no, tarkkaan ottaen... ei oikeastaan. Toinen kirjoittajista on arkiminänsä voimin sekaantunut Teatterimuseon Kengänkierrätyspäiviin ja kilpailu kuuluu sen ohjelmistoon. Mikä ei tietenkään estä meitä yrittämästä nostaa kilpailu-sanalla blogin lukijamäärää! Ehkä jopa kolmeen! Ja onhan palkintona blogissa omin ja vierailijoiden voimin kehutut Otz-kesäkengät!

Kilpailuun voit osallistua twitterviestillä, Instagramissa tai vaikka sähköpostilla esimerkiksi heti, mutta viimeistään 25.4.2015 klo 18. Tarkemmat ohjeet täältä.

Kuvan ottamisen jälken värimäärä on lisääntynyt.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...