perjantai 28. helmikuuta 2014

Niin se mieli muuttuu

Aiemmin olen ollut voimakkaasti sitä mieltä, että lenkkari ei kuulu sivistyneeseen jalkaan. Kuten niin usein elämän suurissa kysymyksissä, nytkin olen joutunut miettimään asiaa uudestaan. Vähän juhlavammista kengistään tunnettu  United Nude nimittäin suvaitsi ottaa lenkkarit mallistoonsa ja heidän design-myllytyksensä läpikäyneenä ne ovat melkein siedettävät.



Koska suuri yleisö ei ole tajunnut / osannut arvostaa hienoa ja vaivalla laatimaani animaatiota, tässä kaikki kengät vielä erikseen.







maanantai 24. helmikuuta 2014

Pikaiset Parikkalassa

Kumpien kenkien korviin oli kantautunut huhu (lue -> Satu on stalkannut Universumin ikkunan takana jo viikkotolkulla) Parikan S/S 2014 kokoelman rantautumisesta Suomeen, joten kävimme pikaisella tutustumiskierroksella Universumissa.

Kyllä! Täällä ne ovat. Rakkaudella tehdyt, pakatut ja postitetut Parikat suoraan tehtaalta.

Lin on saanut kevään kunniaksi kirkkaan pinkin lakerikuorrutteen.
Vaikka malli on jo kertaalleen omaan jalkaan sopimattomaksi todettu,
teki mieli ottaa typyt kotiin mukaan. 
Ihan uutta uutta. Pom Pomeista tutut härpäkkeet ovat saaneet allensa uuden
mallisen, erittäin järkevän kengän. Todella mukavat jalassa, suorastaan istuvat.
Voimme nähdä nämä jo Mian jalassa kevään saapuessa.

Toinen kevään uutuusmalli suorastaan maukuu jalassa.
Piikkikorko tosin hieman vaati Sadun jalalta totuttelua, mutta nopeasti
nämä(kin) näimme potentiaalisina ensi-ilta kenkinä.
Ihanat Camelliat ovat tehneet paluun Parikan valikoimaan.
Ostetaanko siis pinkit vai vihreät? Punaiset vaiko mustat? Kaikki?
Päivitys 24.2.: Koska Satu lienee lievästi epätoivoinen, hän saattoi ohimennen käydä myös tänään Parikkalassa. Ja kappas, nämä olivat saapuneet liikkeeseen. Koska Satu kunnoittaa Mian oranssien kenkien etuosto-oikeutta, jäivät nämä vielä Universumiin (mutta vain siksi aikaa, että säät alkavat suosimaan sandaaleja).

perjantai 14. helmikuuta 2014

Ubud – mielenmuuttava lipokaslandia

Puolet Kummista kengistä pakeni putkiremonttia Balille asti (omin rahoin, ei meidän blogia matkoilla lahjota) (saisi toki lahjoa, mutta ei ole tullut tarjouksia) (ihan vinkkinä, että Madeiralle haluttaisiin ja maailmanympärysmatkalle) ja löysi itsestään lipokasihmisen.

Ulkomaalaisperäinen lipokastrauma


Edellinen kosketukseni lipokkaisiin tapahtui Shanghaissa vuonna 2008. Satoi kaatamalla. En halunnut pilata nahkasandaalejani, joten kahlasin paljain jaloin pitkin pääkatuja. Muutenkin katukuvassa erottuvana mastodonttina kyllästyin kuitenkin paikallisten naureskeluun, nielin ylpeyteni ja ostin metrotunnelin kaupasta ainoat kokoani olevat muovikengät. Ne olivat kirkkaankeltaiset lipokkaat, jotka myös flip flopeina tunnetaan, ja niissä oli koristuksena pääni kokoinen polyesterkukkanen.

Paikallisten naureskelu ei loppunut.

Mielipiteeni lipokkaista jumiutui nöyryytyksen myötä tyylittömyydenkin tuolle puolen ja korkeintaan välttämättömäksi pahaksi. Niiden aikaansaama lähmeä läpätysäänikin sai ihon tyyliylemmyydestä kananlihalle.

Tropiikki parantaa sielun haavat


Balillahan ei juuri muita kenkiä näe kuin lipokkaita. Kulttuurishokki oli aluksi karmaiseva, mutta sitten aloin erottaa lipokkaiden eri sävyt. Ja kylläpä Ubudissa olikin tarjontaa laidasta laitaan! Voi pojat, enää ei oltu Shanghaissa.

Etnohenkisiä lipokkaita
Halpoja lipokkaita
Ekohippilipokkaita
Yksinkertaisia lipokkaita

Minun oli hiljalleen myönnettävä, että lipokkailla on aikansa ja paikkansa. Lipokkaat ovat toki viileät ja niistä on helppo karistella hiekkaa pois, mutta tärkeämpi syy takinkääntöön oli käytöstavat. Balilla, ja oletettavasti monessa muussakin Kaukoidän maassa, on tapana ottaa kengät pois sisään astuttaessa. Kun on tarpeeksi monta kertaa vääntänyt nihkeää sandaalia jalkaansa vähemmän sulokkaasti erilaisissa ihan-hyvin-pystyssä-pysyn-eiku -asennoissa, ruuhkan kasvaessa kahvilan ovella, alkaa arvostaa lipokkaan helppoutta. Sellaiset oli saatava.

Paremmissa baareissa ulosjätetyille lipokkaille saa narikkalapun

Mistä lipokkaat käännynnäiselle?


Ubudissa lipokattomuuden tilanne oli helppo korjata, sillä niitä on tarjolla paljon ja halvalla.  Varsinaisia kenkäkauppoja en nähnyt yhtäkään, mutta melkein joka vaate- ja yleisturistitarvikekaupassa on ainakin muutama pari tarjolla. Ihan tarkkoja hintoja en osaa/uskalla kertoa, sillä minua pidettäisiin joko idioottina turistina, joka ei osaa tingata, tai kauheana kolonialistina, joka ei halua jakaa hyvinvointiaan nälkäänäkeville, sokeille ja kädettömille balilaisalbiinolapsityöläisille.

Jos zenisi kestää lievästi sanottuna innokkaat myyjät, käy Ubudin markkinapaikalla, siellä on lipokkaita tulvimalla eri kojuissa. Tinkaus on armotonta, laadun voi vain aavistaa.

Marketista löytyy lipokasta runsain miton

Jos koristeelliset asiat ovat mieluisia, käy jossain Bali Becikin liikkeistä. Myynnissä on käsin helmikoristeltuja lipokkaita sekä pikkulaukkuja, vöitä ja muuta harakan geenejä omaavan sielua lämmittävää. Materiaalina aito ja tekonahka, aitonahkaiset lipokkaat joitain euroja, tekonahkaiset vähemmän. Tinkiminen kuuluu asiaan, mutta lähtöhinnatkin ovat alhaisia. Becikillä on kolme liikettä, joista Monkey Forestin sisäänkäynnin vierellä sijaitseva on näpsäkkä, jos matkaseurasi haluaa mennä söpöjen vesikauhuisten apinoiden raatelemaksi, mutta sinä et.

Becikissä on puotitunnelmaa.
Kenkiä kirjotaan paikan päällä.
Tulos on häikäisevä.
Tämän lähemmäksi Monkey Forestin apinoita en kaivannut.

Sekä skandinaavista yksinkertaisuutta että lastenkirjanomaista näyttävyyttä löytyy Kirei Shopista. Päätuotteina on yksinkertainen ja värikäs, ekohenkinen Heart & Soul -merkki sekä käsinmaalatut lipokkaat. Myös muu kenkä-, laukku- ja kukkarotarjonta hauskaa ja tyylikästä! Hinnat yli ja alle kympin.

Nämähän voisi melkein olla jonkun suomalaisen dissainerin suunnittelemat
Ja niin nämäkin, 60-luvulla
Lipokkaiden koristeet on käsinmaalattu, joten kenkäostos on myös taideinvestointi.

Muuta kenkähuomioitavaa


Vähän hinnakkaampia kenkiä löytyy esimerkiksi Ginger Snap ja Assal -liikkeistä, jotka myyvät osin samoja tuotteita. Kengistä - ja muista vaatteista - löytyy vivahdus Balia, mutta yleisilme on aika lailla lähempänä All Saintsia kuin expattien päällä nähtäviä batiikkiverrareita.


Ginger Snapin omaa mallistoa
Assalin ikkunasta
Ainoan löytämäni (hyvin pienen) kirpparin kenkälaatikosta löytyi kaikenlaista kiinnostavaa

Mitä löytyi omasta ostoskassista?


Lähdin etsimään yksinkertaisia ja tyylikkäitä lipokkaita, joille olisi arkikäyttöä myöhemminkin. Bali Becikissä päädyin kuitenkin vähän toisenlaiseen ratkaisuun. A vot, tulevat puutarhajuhlat ja kesähäät!

Hillittyä tyylikkyyttä

Mitä ja missä?



Kun ei tee kunnon muistiinpanoja maassa, jossa kartankäyttö on harvinaista ja osoitteet turhaa tietoa, on tuloksena varsin suurpiirteinen kartta.




lauantai 21. joulukuuta 2013

Peilipallo jalassa

Kummat kengät kertoo, mitä sinun olisi pitänyt laittaa jalkoihisi pikkujouluihin: peilipallot.

Kaikki muut valinnat ovat vääriä, sillä ainoastaan peilipallo tuo aidon juhlan tunnun – on se sitten katossa, jalassa tai joululahjapaketissa. Tismalleen oikean hippapopovalinnan voit tehdä tavoitteen mukaan. Siis sen, millaista seuraa hippaloista toivot. Ollaan nyt kerrankin ihan rehellisiä.

Konservatiivinen kohderyhmä


Jos kengän tehtävä on tulla pudotetuksi mielevän, perinteisiä arvoja kannattavan könsikkään/könsikättären eteen puoliltaöin, kannattaa valita jokin prinsessatyylisistä ehdokeista:

Charlie Co valmistaa glitterkenkää monenlaista, mooneenlaiistaa. Perinteinen muotoilu yhdistettynä  traagisen särmäisiin peilipaloihin vetoaa varsinkin päältä tyyneen, mutta pinnan alla kompleksejaan kuohuvaan brittiaateliseen.

JSparklelta voit tilata toiveittesi mukaisia kiiltokenkiä. Nämä pinkkinä?
Jo saataisiin haaviin pinttyneempikin kepulainen!




LAS Fashionin peilikorot ovat saaneet "koko Qatarin puhumaan". Näillä saattaisi siis aueta sen vähän jäyhemmänkin järjestöjyrän sanainen arkku.

Liberaali kohderyhmä


Jos etsit modernimpaa seuraa, kannattaa panostaa konseptuaalisiin välkejalkineisiin. Näillä lähtee juttu luistamaan muustakin kuin kansallisromantiikasta!


Andreia Chavesin Invisible Shoe ei ole ihan nimensä veroinen. Tästäpä oiva aihe keskusteluun naapurin soman eksistentialistin kanssa taloyhtiön pikkujouluihin!

Maison Margielan peilipalakorkokengät on niin discohileet, että ne vievät pikkujoulut vähintään metatasolle.  Tiilenpaloja muistuttavat peilipalaset saavat nurkassa istuvan kiintiöälykön unohtamaan "Marx for Dummies"-kirjan sohvanrakoon ja liittymään seuraasi tanssilattialle.

Rochan tolppakoroilla pysyy varpaat siisteinä ronskimmassakin juhlaympäristössä kahlatessa. Voit ritarillisesti/ritarittarillisesti tarjoutua kantamaan potentiaalisen pikkujouluheilan pois tästä moskasta, jonnekin, jossa voitte rauhassa keskustella Merleau-Pontysta.

Kiikarissa historiaintoilija? Zjef van Bezouwin kävelykenkä-säärisuojusyhdistelmä toimii loistolämmittelynä ajautuessanne lemmekkääseen diskurssiin antiikin Rooman sotilasasusteista.
Kuva: Ton Werkhoven, lähde Virtual Shoe Museum

Hyötypuuhaa joulunpyhiksi


Villasukkain neulonta on niin eilistä – nykylepuuttaja viettää joulupyhänsä kenkäaskareissa. Mikäpä olisikaan sen kodikkaampaa kuin sommitella peilinpaloja kenkiin takkatulen loisteessa, lastenlasten kuorsatessa joulusuklaisiinsa taintuneena? 

Esimerkkinä muutenkin siedettävän askartelusivusto Baba Says it's Art peilipalaprototyyppikengät. Askarteluehdotuksia on myös Etsy pullollaan!


Peilipalojen sommittelusta saa ikuisuuksiin venyvän keskustelun design-henkisen kohteen kanssa.
Myös kädentaitoisia voi havitella klassisella iskulauseella: "Anteeksi, kengästäni putosi peili, enkä osaa vaihtaa sitä itse. Voisitteko auttaa?"

Uudeksivuodeksi ehtii vielä!


Kuvat valmistajien/suunnittelijoiden sivuilta, mikäli ei muuta mainittu.

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Päivän bongaus: United Nude Fold

Kummat kengät lehahteli taas ensi-illassa, kohteena Kaupunginteatterin tanssiryhmän Tunteet, tunteet. Itse esityksessä ei moniakaan popoja nähty, nykytanssi kun perustuu niin sielun kuin jalkapohjien paljauteen. Yleisönkään jaloista ei bongattu mahtijalkineita jonoksi asti. Taaskaan. Jopa Jorma Uotisen jaloissa oli hillityt, tosin varsin tyylikkäät mustat kengät. Täydestä raportoimattomuudesta meidät kuitenkin pelasti ensi-iltojen vakiojalka, neiti R United Nudeineen.

Illan kenkämaineen pelastajat

Toinen United Nuden perustajista on arkkitehti ja mallistosta näkee, että tietokonetta on tultu näpyteltyä.  Jo mallien nimistä lähtien vaikutteet mallinnusohjelmista ja viehätys matematiikkaan on selkeää, mutta niitä on käsitelty mielikuvituksella ja huumorilla. Väreissäkin löytyy!

United Nuden mallistoa: Mobius, Lo res, Shadow, Solid, Glare, Eamz

lauantai 9. marraskuuta 2013

Pileet Parikkalassa, osa II

Tällä kertaa emme järjestäneet bileitä itse, vaan saimme ihan virallisen kutsun Minna Parikka Universumiin syys-talvikenkäkatsaukseen. Pian esitettävien syiden takia se saattaa jäädä viimeiseksi. 

Mallisto on jo nähty niin monessa blogissa, että sen esittelyn sijaan keskitymme uusien kenkäposeerausasentojen esittelyyn. Tiedättehän, se ujo piimä on jo niin nähty, aika on kypsä uusille tuulille!

Malliapunamme jostain niistä tanssiohjelmista tuttu tanssijatar K. Se on se, jolla on (parhaat) sääret.


"Original ujo piimä"
Tästä kaikki lähti: klassinen poseeraus, jossa kengän parhaat kulmat näkyvät. Ei kovin luonnollinen asento, toisin kuin seuraavissa poseissa.
"Walk like an Egyptian"
Jalat asetetaan mahdollisimman linjaan peräkkäin, jolloin saadaan esiteltyä kengän molemmat sivut. Mikäli malli ei ole tottunut korkojen käyttäjä, muuttuu pose muotoon "Fall like an Egyptian", jossa erityisesti pohjat ovat edukseen.
"Kevytkenkäinen"
Sitä parempi pose, mitä suurempi osa kengän pinta-alasta on ilmassa ja näyttää heiluvan myrskyn kourissa.
"Hiippari"
Mitä matalammalla polvet, sitä dramaattisempi kuva. Tämä pose kertoo, kuinka hyvin kengät sopivat vakoiluun ja/tai stalkkaukseen.

"Kilpuri"
Ja ei siis tarkoiteta kilpahevosta, vaan kilpatanssijaa. Yleensä. Tyylikkäämpi ja liikunnallisempi versio ujosta piimästä.
"Jaaha."
Vaativa jalannaputus, joka saa kaikki selitykset kalpenemaan.
"Nää kengät niin ostetaan"
Huomaa erityisesti jo kassalle menossa oleva, maasta kohonnut korko sekä jalassa ehdottomasti oleva sovitussukka. Tämä pose tuo kengän sekä lähelle, että kauas, niinku meta-, fyysisellä ja metafyysisellä tasolla.

"Wannabe ballerina"
Kyllä, tässä posessa huomio kiinnittyy vain kenkiin.
"Oppaa!"
Kuvassa oltava näkyvissä käsi, joka on juuri läimäissyt kenkää kansantanssinnan lomassa. Tämä pose leikkii jännittävästi etäisyyksillä ja tuo elävyyttä yleensä niin stabiileihin kenkäkuviin.
"Tikku paskassa"
Sääret näyttää hyviltä, mutta liikahtamaankaan ei pysty, mikä näkyy jalkojen ylettömänä ryhdikkyytenä. Kontrastiksi rinnalle kannattaa tuoda joku raitasukissa hiippaileva hippi.
Pakollinen skumppakuva.
Emme edelleenkään kehtaa esiintyä kasvoinemme, mutta Sadun paheksuva ilme välittynee sensuuriruudunkin läpi. Taustalla edustavampia kenkäillan vieraita.

Jossain vaiheessa iltaa neiti Parikka totesi meidän olevan ihan hulluja. Emme ymmärrä.

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Päivän bongaus: sadesään juhlakengät

Nämä punaiset Vagabondin tolppakorkokengät komeilivat Kaisaniemen metroasemalla, jossa ihmisoikeustaistelija P oli valmistautumassa Naisten linjan Jaa salaisuus -projektiin liittyvän näyttelyn avajaisiin. Metroasema on luonnollisesti ihan ok paikka valmistautua juhliin, mutta tällä kertaa syynä oli myös se, että itse näyttely on asemalla.

These shoes are made for kicking ass
Näyttely koostuu eri taiteilijoiden teoksista, jotka perustuvat todellisiin kertomuksiin kotiväkivallasta. Tulkintansa esittävät mm. Pertti Jarla, Rakel Liekki, Miss Kompro, Meeri Koutaniemi, Ville Tietäväinen, Antti Nylén, Anu Nirkko, Johanna & Veera Amnelin ja Kaarina Kuusisto-Lukkari. Näyttely on auki marraskuun. Lisätietoja näyttelyn Facebook-sivulta.

Kengät ovat P:n luottojuhlakengät aikojen takaa. Materiaali on muovi ja pohja paksu, joten sadetta ei tarvitse varoa. Jostain käsittämättömästä ylidesignsyystä kengissä meni alunperin remmi vielä nilkan takaakin, mutta toimen ihmisenä P poisti tämän epämukavuutta aiheuttavan tekijän kengästään. Pieni jälkihän siitä jäi, mutta epämukavuuksien poistamisesta elämästä harvoin selviää arvitta.

Naiset ketkuttelemassa kengissä, joita ei todellakaan ole tarkoitettu kävelyyn, ei ehkä ole feministisin mahdollinen valinta, mutta silti tämä klassikkokipale tuntuu sopivan tilanteeseen. Start walking!



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...